Atso

Yleisurheilu

Boltia ei yllätetä

Julkaistu:

Jamaikan ME-mies Usain Bolt kulkee voitosta voittoon.

Vaikka Bolt tanssi torstaina Champs-Élysees'llä jamaikalaisbileissä ja kävi perjantaina esittäytymässä Stade de Francen yleisölle pari tuntia ennen 100 metrin kisaa, ME-mies ei ollut yllätettävissä Timanttiliigan suoranmitalla. Voitto irtosi kisaennätyksellä 9,84 lievään 0,3 metrin vastatuuleen ennen maanmies Asafa Powellia (9,91).

- En päässyt telineistä niin hyvin kuin olisin toivonut ja alku oli kauhea, Bolt kertoi kisan jälkeen.

Tällä kertaa hän juhli voittoaan varsin vaisusti. Bolt väitti jopa epäilleensä tuomiopäivän koittaneen.

- 50 metrin kohdalla luulin Asafan hoitelevan minut.

Mutta tosin kävi, kun Boltin moottori lämpeni.

- Kyse on päättäväisyydestä. Minä haluan voittaa nämä kisat.

Bolt ei todellakaan halunnut hävitä. Eikä aio jatkossakaan: hän sanoo keskittyvänsä "heikkouksiensa" kehittämiseen.

- Minun täytyy palata kotiin harjoittelemaan starttia.

Powell on viimeinen juoksija, joka on pystynyt voittamaan Boltin finaalissa. Se tapahtui kesällä 2008 Tukholmassa.

- Nappaan hänet ensi kerralla. Tänään sattui vain huono päivä, Powell valoi uskoa tulevaisuuteen.

  • Yleisurheilu
Näitä luetaan!
  1. 1

    Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

  2. 2

    Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

  3. 3

    Unelma vei tamperelaisen Inkan Las Vegasiin – ujosta kaunottaresta kuoriutui uhkea burleskitähti: ”Eroottisuus on minulle kantava voima”

  4. 4

    Putin ja Niinistö skoolasivat kuohuvalla – Höyrylaivan kapteeni kertoo, kuinka presidenttien matka sujui

  5. 5

    Suomalaisille komea kolmoisvoitto Urriassa – Latvala, Lappi ja Suninen hurjassa vauhdissa!

  6. 6

    Hyvästi Suomi! – Näin Putin jätti Savonlinnan yöllä, Niinistöä odotti karumpi kyyti

  7. 7

    Narahtiko Khloe Kardashian kuvanmuokkauksesta? Pikkuruinen vyötärö herätti fanien epäilykset: ”Järkyttäviä Photoshop-mokia”

  8. 8

    Maailman halvin remonttikikka – Jutta uudisti keittiönsä 18 eurolla Lidlin materiaaleilla

  9. 9

    Tällainen mies on ala-arvoisia möläytyksiä esittänyt Valkoisen talon viestintäjohtaja Anthony Scaramucci

  10. 10

    Arvostettu amerikkalaislehti julkaisi reportaasin kainuulaiselta suolta – ”Suomessa tapahtuu jotain outoa”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

  2. 2

    Järkyttävä huvipuisto-onnettomuus tallentui videolle USA:ssa: Laite irtosi ja ihmiset sinkoutuivat kyydistä – yksi kuoli, 7 loukkaantui

  3. 3

    Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

  4. 4

    IS seurasi hetki hetkeltä – Putinin vierailu on ohi, lentokone nousi ilmaan Savonlinnasta

  5. 5

    Suomessa viisi tapausta: Harvinaisessa Lasarus-ilmiössä potilaan elintoiminnot palautuvat ”kuoleman” jälkeen

  6. 6

    Nainen teki 3 muutosta aamupalaan, ja paino alkoi pudota

  7. 7

    Android-puhelimista löytyi uusi vakoiluohjelma – tarkista tämä asetus

  8. 8

    Putinilta sympaattinen ele tv-kameroiden edessä – huomasitko mitä tapahtui?

  9. 9

    Maailman halvin remonttikikka – Jutta uudisti keittiönsä 18 eurolla Lidlin materiaaleilla

  10. 10

    ”Rintani näyttävät niin isoilta” – Anne Kukkohovi julkaisi näyttävän bikinikuvan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

  2. 2

    Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

  3. 3

    Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

  4. 4

    Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

  5. 5

    Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

  6. 6

    Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

  7. 7

    ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

  8. 8

    Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

  9. 9

    ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

  10. 10

    Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

  2. 2

    Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

  3. 3

    Unelma vei tamperelaisen Inkan Las Vegasiin – ujosta kaunottaresta kuoriutui uhkea burleskitähti: ”Eroottisuus on minulle kantava voima”

  4. 4

    Putin ja Niinistö skoolasivat kuohuvalla – Höyrylaivan kapteeni kertoo, kuinka presidenttien matka sujui

  5. 5

    Suomalaisille komea kolmoisvoitto Urriassa – Latvala, Lappi ja Suninen hurjassa vauhdissa!

  6. Näytä lisää