Mauno, Maunu

Yleisurheilu

Visa Hongistolle jättimäinen pettymys EM-kisoissa

Julkaistu: , Päivitetty:

Pikajuoksija Visa Hongisto ei pääse puolustamaan 200 metrin mestaruuttaan 22-vuotiaiden yleisurheilun EM-kilpailuissa Kaunasissa.

Hongisto karsiutui matkan loppukilpailusta lauantain välierissä.

Hongisto juoksi välierässä kauden toiseksi parhaan aikansa 21,28 ja oli erässään kuudes. Kahden välierän yhteisajoissa hän oli 11:s.

Perjantain alkuerissä Hongisto juoksi kauden kotimaisen kärkituloksen 21,17. Hänen ennätyksensä on 20,56.

- Joskus on otettava yksi askel taaksepäin, jotta voisi päästä kaksi eteenpäin, SUL:n lajivalmentaja Anatoli Mihailov totesi Hongiston välieräjuoksun jälkeen.

IF Länkenin Joachim Koivu oli moukarinheiton karsinnassa 16:s tuloksella 64,91. Finaaliin pääsi tuloksella 65,42, minkä Koivu on aiemmin tänä kesänä ylittänyt jo kymmenessä kilpailussa.

- Joachim on ollut kolme päivää vatsataudissa, kertoi SUL:n lajivalmentaja Arto Rinta-aho.

Keihäsnaiset finaaliin

Keihäsnaiset Oona Sormunen ja Jelena Jaakkola heittävät yleisurheilun 22-vuotiaiden EM-kilpailujen loppukilpailussa sunnuntaina. Sormunen oli Kaunasissa karsintojen kolmanneksi paras ja Jaakkola neljäs.

Tohmajärven Urheilijoiden riveissä kisaava Sormunen varmisti finaalipaikkansa lauantain karsintojen ensimmäisellä heitollaan, kun hän kiskaisi keihäänsä 56,22 metriin. Se pelasti hänet pitemmältä helteessä oleskelulta.

- Nyt unohdan täksi päiväksi kepinheiton kyllä ihan kokonaan. Vähän jotain kuulan kanssa heittelyä ja sitten huomisaamusta latautumaan finaalia varten, Sormunen sanoi.

Soinin Sisun Jaakkola tarvitsi myöhemmässä karsintaryhmässä kaksi heittoa, joista jälkimmäinen kantoi riittävät 55,48. Tulos syntyi sisulla.

- Pahimpana vastustajana finaalissa olen varmasti minä itse. Pitää ensin itsensä voittaa, ja sitten vasta haastamaan muita, Jaakkola mietti.

Suomalaisia pitemmällä heittivät Latvian Madara Palameika ennätyksellään 59,70 ja Saksan Sandra Schaffarzik kauden parhaallaan 56,72.

  • Yleisurheilu
Näitä luetaan!
  1. 1

    Presidentti Niinistö antoi lausunnon Turun iskusta – lue koko lausunto sanasta sanaan

  2. 2

    Kuvat: Poliisi nosti valmiutta Oulussa – kävelykaduille ilmestyi raskasta kalustoa

  3. 3

    Michael Monroe kävi laskemassa kukkia Turun puukotuksen uhreille – ”Mielisairas teko”

  4. 4

    Uudet tiedot kootusti: Tässä kaikki, mitä tiedämme nyt Turun sarjapuukotuksesta

  5. 5

    Ilmatieteen laitos varoittaa rajuilmasta: ”Sateita, ukkosta ja voimakkaita tuulia”

  6. 6

    Isis väittää toteuttaneensa Siperian sarjapuukotuksen – seitsemän haavoittui

  7. 7

    Tämä kaikki tiedetään epäillystä puukottajasta nyt: 18-vuotias marokkolainen, tuli Suomeen viime vuonna, haki turvapaikkaa

  8. 8

    Anssi Kela joutui rajun somehyökkäyksen kohteeksi – poisti päivityksensä Turun tapahtumista: ”Olen saanut kuulla olevani osasyyllinen”

  9. 9

    Eturivin terrorismitutkija Turun sarjapuukotuksesta: Kenelläkään ei ole varaa sanoa, että isku olisi tullut yllätyksenä

  10. 10

    IS SEURAA: Pääministeri Juha Sipilä ylistää kauhun hetkellä toimineita turkulaisia

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

  2. 2

    IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

  3. 3

    Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

  4. 4

    Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

  5. 5

    Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

  6. 6

    Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

  7. 7

    Poliisi vahvistaa: Sivulliset ajoivat epäiltyä takaa

  8. 8

    Turun puukotuksia tutkitaan terroristisina murhina – epäilty 18-vuotias Marokon kansalainen

  9. 9

    Turkulainen Petsi näki puukkomiehen lyyhistyvän katuun – ammuttu epäilty vain hymyili ja tuijotti eteensä tyhjin silmin

  10. 10

    Poliisilta uutta tietoa Turun puukotuksesta epäillystä: ulkomaalaistaustainen, nuorehko mies

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

  2. 2

    Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

  3. 3

    Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

  4. 4

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

  5. 5

    Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

  6. 6

    25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

  7. 7

    Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

  8. 8

    Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

  9. 9

    Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

  10. 10

    Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Presidentti Niinistö antoi lausunnon Turun iskusta – lue koko lausunto sanasta sanaan

  2. 2

    Kuvat: Poliisi nosti valmiutta Oulussa – kävelykaduille ilmestyi raskasta kalustoa

  3. 3

    Michael Monroe kävi laskemassa kukkia Turun puukotuksen uhreille – ”Mielisairas teko”

  4. 4

    Uudet tiedot kootusti: Tässä kaikki, mitä tiedämme nyt Turun sarjapuukotuksesta

  5. 5

    Ilmatieteen laitos varoittaa rajuilmasta: ”Sateita, ukkosta ja voimakkaita tuulia”

  6. Näytä lisää