Usko

Yleisurheilu

Valikko

Evilän kausi paketissa?

Pituushyppääjä Tommi Evilä jätti Eliittikisojen finaalin lauantaina Joensuussa pettyneenä ja ristiriitaisissa tunnelmissa.

- En kommentoi, onko kausi tässä, Evilä totesi jäätyään kolmanneksi tuloksella 783.

Kisan paras suomalainen oli toiseksi sijoittunut HKV:n Roni Ollikainen, joka ponnisti 786. Se olisi 19-vuotiaan helsinkiläisen ennätys, jos hypyssä ei olisi liikaa myötätuulta (+2,2 m/s).

- En ole palautunut. Hyppääminen tuntuu hyvältä, mutta paukut ovat pois. Ei ole kuutosvaihdetta, Evilä totesi.

Palautumisella Evilä viittasi EM-kisojen ja Kalevan kisojen rasituksiin. Seuraavan kisan pitäisi olla ensi viikolla Helsingissä käytävä Suomi-Ruotsi-maaottelu.

- Jos käyrä on alaspäin, on pantava mietintämyssy syvälle päähän, Evilä totesi.

Evilän tuskaa lievittänee se, että edes kisan voitolla hän ei olisi voinut taistella Eliittikisasarjan kokonaiskilpailun voitosta. 30 000 euron palkintoshekki päätyi Saint Lucian Lavern Spencerille.

Siihen riitti naisten korkeushyppykilpailun voitto 182:n ylityksellä, kun Spencerin kanssa sarjan kokonaiskisan kärkipaikan jakaneet pikajuoksija Steve Mullings ja aituri Josanne Lucas eivät kilpailleet Joensuussa jalkavaivojen takia.

Evilä olisi voinut taistella kokonaiskilpailun voitosta vain, jos Spencer ei olisi voittanut lajiaan ja hän olisi itse pystynyt voittoon.

Ollikaisella kulkee

Päinvastoin kuin Evilällä, Ollikaisella kuntokäyrä on vahvassa nousussa. Hän oli Kajaanin Kalevan kisoissa kolmas tuloksella 775 ja petrasi sittemmin ennätystään sentillä viedessään 22-vuotiaiden mestaruuden.

- Nyt on helppo hypätä, kun juoksu kulkee. Olen saanut myös hyppyihin korkeutta, alkukaudesta ne jäivät mataliksi, Ollikainen totesi.

Miesten pituuskisan voitti tanskalainen Morten Jensen, joka ponnisti yliastutun näköisellä hypyllä 810. Ollikaiselle toinen sija toi maaottelupaikan.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Coca-Colan tehtaalla tehtiin iljettävä löytö Pohjois-Irlannissa – ”Se oli hirvittävää”

  2. 2

    Huumeet tuhosivat Huippumalli haussa -kilpailijan ulkonäön – katsojia järkyttänyt Dr. Phil -esiintyminen muutti elämän

  3. 3

    10 vakavaa varoitusmerkkiä parisuhteessa – ”Se on se hetki, jonka jälkeen ei kannata jäädä katselemaan”

  4. 4

    Yön uutiset: Katso mitä tapahtui, kun nukuit

  5. 5

    Suomalaislupaus nousi otsikoihin Kanadassa – ilmaveivi ja hattutemppu samassa ottelussa

  6. 6

    Suomalaispelaajilla harvinaisen onnekas pelikierros – Viking Loton täysosuma 10-henkiselle porukalle Suomeen

  7. 7

    Helppo testi makuuhuoneessa paljastaa, onko kotisi sisäilma kunnossa

  8. 8

    Lauri Ylösen talosuunnitelmat kyseenalaistanut professori sai yllätyssoiton ja vieraili muusikon kotona: ”Rauhanpiiput paloivat”

  9. 9

    Ivanka Trumpille virallinen rooli Valkoisessa talossa

  10. 10

    Suomessa asuva mies sai puhelimeensa järkyttävän viestin 6 500 kilometrin päästä – ”Ammuin juuri kihlattusi”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

  2. 2

    Nuoripari luuli ostaneensa unelmiensa hirsitalon – pian alkoi paljastua, mitä rakennustyömaalla oli oikeasti tapahtunut

  3. 3

    Helppo testi makuuhuoneessa paljastaa, onko kotisi sisäilma kunnossa

  4. 4

    Suomessa asuva mies sai puhelimeensa järkyttävän viestin 6 500 kilometrin päästä – ”Ammuin juuri kihlattusi”

  5. 5

    Kimi Räikkönen tapasi Nicole Kidmanin – ”Jäämiehelle” tyypillinen reaktio herättää hilpeyttä maailmalla

  6. 6

    Povekas reality-tähti narahti ”huiputtamisesta” – nolo somemoka paljasti totuuden tähden kadehditusta kodista

  7. 7

    10 vakavaa varoitusmerkkiä parisuhteessa – ”Se on se hetki, jonka jälkeen ei kannata jäädä katselemaan”

  8. 8

    Arjen kuluttama yksinhuoltajaäiti Ronja, 41, purskahti itkuun katsottuaan peiliin tv-ohjelman muutoksen jälkeen – katso kuvat!

  9. 9

    Einin keikka keskeytyi äkillisesti Saariselällä – vietti yön vessan lattialla: ”Silloin mua vietiin... ”

  10. 10

    25-vuotias mies katosi Indonesiassa – löytyi valtavan pytonin vatsasta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

  2. 2

    Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

  3. 3

    Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

  4. 4

    Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

  5. 5

    Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

  6. 6

    Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

  7. 7

    25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

  8. 8

    Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

  9. 9

    Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

  10. 10

    Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Coca-Colan tehtaalla tehtiin iljettävä löytö Pohjois-Irlannissa – ”Se oli hirvittävää”

  2. 2

    Huumeet tuhosivat Huippumalli haussa -kilpailijan ulkonäön – katsojia järkyttänyt Dr. Phil -esiintyminen muutti elämän

  3. 3

    10 vakavaa varoitusmerkkiä parisuhteessa – ”Se on se hetki, jonka jälkeen ei kannata jäädä katselemaan”

  4. 4

    Yön uutiset: Katso mitä tapahtui, kun nukuit

  5. 5

    Suomalaislupaus nousi otsikoihin Kanadassa – ilmaveivi ja hattutemppu samassa ottelussa

  6. Näytä lisää