Manu, Manne, Immo

Yleisurheilu

Valikko

Evilä: Pitempääkin potkua luvassa

Tampereen Pyrinnön Tommi Evilän alkukausi on herätellyt lupauksia kuukauden kuluttua käytävää EM-Barcelonan pituuskisaa ajatellen.

Evilä sivusi Suomen ennätystään 822 jo kauden toisessa ulkokisassaan Saksassa ja ylitti juhannuksena Kuortaneella kahdeksan metriä lievästi liian kovaan myötätuuleen, vaikka oli kärsinyt jalkavaivoista ennen kisaa.

Evilä tietää kuitenkin pituushypyn olevan herkkä laji, eikä lähde etukäteen ennustamaan menestystä EM-kisoissa.

- Sinne on vielä aika pitkä aika. Kuukauden aikana voi tapahtua ihan mitä tahansa, niin hyvää kuin huonoa. Mutta tällä hetkellä näyttäisi kyllä tapahtuvan hyvää, Evilä totesi.

Kuortaneella tamperelainen liiteli tulokseen 807 korostetun rennolla hypyllä. Evilän mielessä oli tuolloin vain kisan voitto, ei niinkään loistotuloksen tekeminen. Vaarana onkin, että tuloshakuisuus ja kasvavat odotukset saattavat kääntyä hyppääjää vastaan.

- Kun tulee muutama hyvä viimeistelyharjoitus, että ollaan oikein viimeisen päälle tikissä, niin siinä jos hartiat nousevat puolikin senttiä ylöspäin, on se heti tuloksesta pois.

- Mutta jos sellainen oikeanlainen rentous säilyy, niin kyllä siellä on pitempääkin potkua luvassa.

Mies miestä vastaan

Euroopan tilastossa Evilä on tuloksella 822 neljäntenä, edellään Saksan Christian Reif (827), Venäjän Pavel Shalin (825) ja juhannuksena Evilän ohittanut Ranskan Salim Sdiri (824). Kun Yhdysvaltain Dwight Phillipsin kaltaiset kahdeksan ja puolen metrin miehet puuttuvat, tulee EM-kisoissa jo reilun kahdeksan metrin hyppy olemaan kova sana.

Evilä painottaa yksittäisten tulosten sijaan huippuhyppääjien keskinäisten kohtaamisten merkitystä. Esimerkiksi SE-tuloksen tuottaneessa kisassa Bad Langensalzassa Evilä löi tilastokärki Reifin sentillä (822-821).

Bergenin EM-joukkuekisan väliin jääminen jalan lähentäjälihaksessa ilmenneen kivun myötä harmitti tamperelaista juuri hukatun kilpailutilanteen takia.

- Se korpesi pahasti, siellä oli kova pituuskisa ja Euroopan parhaat hyppääjät. Nyt ei päässyt ottamaan mittaa niistä miehistä, mutta se oli pakko jättää väliin.

Keskiviikon Espoon Eliittikisoissa Evilä kohtaa muun muassa Tanskan Morten Jensenin (tällä kaudella 814) sekä vuoden 1996 Atlantan olympialaisten hopeamitalistin James Beckfordin, 35.

Jamaikalaisen ennätys on hurja 862, mutta viimeksi hän on rikkonut kahdeksan metrin raja vuonna 2008. Tällä kaudella hän on hypännyt 793.

Suomalaisista Evilän seuraksi Barcelonaan hamuavat muun muassa Kuortaneella tuulituloksen 797 hypännyt Petteri Lax ja viime kesän nuorten EM-pronssimitalisti Mikko Kivinen. EM-raja on 790.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Merkel tyrmistyi Trumpin ”hävyttömästä” tempusta – ojensi 350 miljardin laskun

  2. 2

    F1-varikolla levisi ihmeellinen huhu Kimi Räikkösestä – Niki Lauda tyrmäsi puheet suomalaisen heikkoudesta

  3. 3

    Kuoliaaksi raadellun Manu-koiran tapaus puhuttaa: ”Miksi alaikäiset taluttavat vaarallisia koiria”

  4. 4

    Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

  5. 5

    Teetkö sinäkin näin voiveitsen kanssa? ”Näin meillä tehtiin kasarina, ihan hyvin toimi”

  6. 6

    Samantha Fox keikisteli Nilsiän-keikallaan pikkuruisissa pöksyissä – savolaisilta kaksijakoinen reaktio povipommin show’hun

  7. 7

    Iso koira hyökkäsi Mynämäellä – kaatoi omistajan ja raateli Manu-koiran kuoliaaksi: ”Äiti huusi ihan shokissa”

  8. 8

    Laskettelulegenda Kalevi ”Häkä” Häkkinen on kuollut

  9. 9

    Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

  10. 10

    Ranskan Le Pen villitsi kannattajiaan: ”Euroopan unioni tulee kuolemaan”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

  2. 2

    Iso koira hyökkäsi Mynämäellä – kaatoi omistajan ja raateli Manu-koiran kuoliaaksi: ”Äiti huusi ihan shokissa”

  3. 3

    Neuvostoliiton peitelty säteilyturma paljastui – Tšernobyliakin tuhoisampi onnettomuus salattiin sairastuneilta

  4. 4

    Ilveksen valmentaja luuli pelin ratkenneen – joutui kääntymään pukukopilta takaisin: ”En ymmärrä vieläkään”

  5. 5

    Vettel voitti Australiassa, Bottas parempi suomalainen – IS seurasi Australian GP:tä

  6. 6

    Imatralaisen Pian mies suuntaa Samantha Foxin Nilsiän-keikalle – naiset näreissään: ”Olis hänellä kotonakin joku, joka voisi pitää show’n...”

  7. 7

    Merkel tyrmistyi Trumpin ”hävyttömästä” tempusta – ojensi 350 miljardin laskun

  8. 8

    Artistit jäätyvät täysin kesken Bumtsibumin toisen jakson – ”Ei voi olla totta!”

  9. 9

    Kimi Räikköseltä mystinen kommentti

  10. 10

    Tosi-tv-tähden herttainen perhekuva aiheutti somemyrskyn – 2-vuotiaan tyttären juomapullo herättää närkästystä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

  2. 2

    11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

  3. 3

    Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

  4. 4

    Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

  5. 5

    Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

  6. 6

    Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

  7. 7

    Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

  8. 8

    IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

  9. 9

    Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

  10. 10

    Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Merkel tyrmistyi Trumpin ”hävyttömästä” tempusta – ojensi 350 miljardin laskun

  2. 2

    F1-varikolla levisi ihmeellinen huhu Kimi Räikkösestä – Niki Lauda tyrmäsi puheet suomalaisen heikkoudesta

  3. 3

    Kuoliaaksi raadellun Manu-koiran tapaus puhuttaa: ”Miksi alaikäiset taluttavat vaarallisia koiria”

  4. 4

    Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

  5. 5

    Teetkö sinäkin näin voiveitsen kanssa? ”Näin meillä tehtiin kasarina, ihan hyvin toimi”

  6. Näytä lisää