Irma, Irmeli

Yleisurheilu

Valikko

Janne Holmén juoksi puolimaratonin SE:n

Janne Holmén sijoittui neljänneksi sunnuntaina Sevillassa juostulla kansainvälisellä puolimaratonilla. Holmén juoksi Suomen ennätyksen 1.02.35. Edellisen SE:n 1.03.01 hän jakoi Pasi Mattilan kanssa.

Kilpailun voitti kenialainen Silas Sang reittiennätyksellä 1.00.34. Sang karkasi jo alkumatkasta. Holmén kuului pitkään noin kymmenen juoksijan pääjoukkoon ja kiristi vauhtiaan lopussa. Hän jäi toisesta sijasta 16 ja kolmannesta sijasta vain kaksi sekuntia.

- Alussa juoksin yhdeksäntenä, mutta nousin lopussa. Alkuvauhti oli myötätuulessa hyvin kova. Kuusi kilometriä juostiin 17.12. Sen jälkeen tuli mäkiosuuksia ja tuulen suunta vaihtui ja loppumatka juostiin noin kolmen minuutin kilometrivauhdilla, Holmén kertoi.

Holmén harjoittelee päätavoitteenaan Pekingin olympiamaraton.

- En kilpaile enää tänä talvena, vaan palaan kotiin harjoittelemaan. Tammikuun lopulla ja helmikuun alussa harjoittelen Etelä-Afrikassa ja maaliskuussa uudelleen Etelä-Afrikassa.

Viimeistelyleirin teen tänä kesänä taas Sveitsissä St. Moritzissa, Holmén sanoi.

Kilpailun tulokset

Sevilla:Puolimaraton:Miehet: 1) Silas Sang Kenia 1.00.34, 2) David Kilel Kenia 1.02.19, 3) Abdelkerib Lamachi Marokko 1.02.33, 4) Janne Holmén Suomi 1.02.35 (SE), 5) Abraham Chelanga Kenia 1.02.43, 6) Peter Korir Kenia 1.03.15, 7) Clement Kipbor Kenia 1.04.26, 8) Nickson Kiptolo Kenia 1.04.56, 9) Hafid Mhamdi Marokko 1.05.04, 10) Javier Díaz Espanja 1.05.09.Naiset: 1) Hellen Cherono Kenia 1.11.29, 2) Alice Serser Kenia 1.13.23, 3) Pamela Pertom Kenia 1.14.02, 4) Salome Simotwo Kenia 1.14.25, 5) Joyce Chepkirui Kenia 1.18.27.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Entisen teini-idolin haastattelu aamu-tv:ssä meni täysin pieleen – katsojat kiemurtelivat kotisohvilla: ”Uskomattoman kiusallista”

  2. 2

    Nelikymppinen Mika myy seksiä sivutyönään – ”tiesin, että olin löytänyt jotain todella hienoa”

  3. 3

    Kai marssi aamulla olohuonee­seen ja yllättyi: ”Kuin haulikolla ammuttu tämä meidän torppa”

  4. 4

    Asiantuntija: Venäläiset syöttävät Trumpille automatisoidusti valeuutisia – tavoitteena Venäjän edunvalvonta

  5. 5

    Tuomas Enbuske kohtasi Au pair -Vanessan suorassa lähetyksessä: ”Ei aavistustakaan kuka hän on”

  6. 6

    ”Pistää ihan vihaksi” – Somessa kauhistellaan: Nanna Karalahden ja Jax-pojan ravintolakäynti ei mennyt putkeen

  7. 7

    7-vuotias Senni pelasti 2-vuotiaan Hilla-siskon tukehtumiselta: ”Hillan kasvot olivat jo ihan harmaat”

  8. 8

    Saamahousut ja 5 muuta alusvaatetta, joista naiset vaikenevat

  9. 9

    Hollywood-tähti Shia LaBeouf viettää kuukauden Suomessa – kuka vain voi ottaa häneen yhteyttä

  10. 10

    Astronautit möhlivät avaruuskävelyllä – kahdeksan kilon kilpikappale lipsahti käsistä ja karkasi avaruuteen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Ruotsinlaivan työntekijä todisti mykistävää tapausta: ”Ihmiset söivät kahvilassa katkarapuleipiään, kun haistoimme kovan hajun”

  2. 2

    ”Pistää ihan vihaksi” – Somessa kauhistellaan: Nanna Karalahden ja Jax-pojan ravintolakäynti ei mennyt putkeen

  3. 3

    Näin suomalaisjulkkikset selvisivät potkuista – Renne Korppila päätyi K-kaupan lihatiskille

  4. 4

    Coca-Colan tehtaalla tehtiin iljettävä löytö Pohjois-Irlannissa – ”Se oli hirvittävää”

  5. 5

    Nuoria kesätöihin palkkaava konepaja löi vaatimukset tiskiin: ”Yli 3 sanan lauseiden muodostaminen on eduksi”

  6. 6

    Tunnistaako suomalaisen naamasta? Testaa

  7. 7

    Diplomi-insinööri ei arvannut, mitä kohtaamisesta ulosottomiehen kanssa seuraisi – poistui kyyneleet silmissä ja mullisti elämänsä

  8. 8

    Huumeet tuhosivat Huippumalli haussa -kilpailijan ulkonäön – katsojia järkyttänyt Dr. Phil -esiintyminen muutti elämän

  9. 9

    Nelikymppinen Mika myy seksiä sivutyönään – ”tiesin, että olin löytänyt jotain todella hienoa”

  10. 10

    20 vuotta Suomen vankiloissa treenannut paljastaa: 3 parasta liikettä linnakundille ja siviilille

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

  2. 2

    Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

  3. 3

    Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

  4. 4

    Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

  5. 5

    Ruotsinlaivan työntekijä todisti mykistävää tapausta: ”Ihmiset söivät kahvilassa katkarapuleipiään, kun haistoimme kovan hajun”

  6. 6

    25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

  7. 7

    Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

  8. 8

    Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

  9. 9

    Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

  10. 10

    Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Entisen teini-idolin haastattelu aamu-tv:ssä meni täysin pieleen – katsojat kiemurtelivat kotisohvilla: ”Uskomattoman kiusallista”

  2. 2

    Nelikymppinen Mika myy seksiä sivutyönään – ”tiesin, että olin löytänyt jotain todella hienoa”

  3. 3

    Kai marssi aamulla olohuonee­seen ja yllättyi: ”Kuin haulikolla ammuttu tämä meidän torppa”

  4. 4

    Asiantuntija: Venäläiset syöttävät Trumpille automatisoidusti valeuutisia – tavoitteena Venäjän edunvalvonta

  5. 5

    Tuomas Enbuske kohtasi Au pair -Vanessan suorassa lähetyksessä: ”Ei aavistustakaan kuka hän on”

  6. Näytä lisää