Atso

Yleisurheilu

Jukka Keskisalo loistavassa iskussa Espanjassa

Julkaistu:

Jukka Keskisalo paransi 3 000 metrin estejuoksun kauden kotimaisen kärkituloksen aikaan 8.21,28 Espanjan Huelvassa myöhään keskiviikkoiltana.

Aika on Keskisalon uran kolmanneksi paras, ja edellisen kerran hän on juossut kovempaa vuonna 2006.

Keskisalo voitti kilpailun reilun sekunnin erolla toiseksi tulleeseen Kenian Caleb Ngetichiin ja kolmanneksi ehtineeseen Espanjan Eliseo Martiniin.

- Jäniksen piti vetää alku 8.15:een tähtäävää loppuvauhtia, mutta hän lähti vähän verkkaisesti liikkeelle. Se sopi minulle tähän vaiheeseen oikein hyvin, Keskisalo kertoi.

- Toisella puoliskolla vauhti vähän kiihtyi. Juoksu oli suurin piirtein samanlaista kuin Hengelossa (kauden aiempi kärkinoteeraus 8.26,96), mutta loppu tuli nyt paremmin. Siihen vaikutti varmaan sekin, että taistelin voitosta. Se tuo juoksuun oman lisänsä, hän kuvaili.

Keskisalo oli tyytyväisen oloinen suoritukseensa. Seuraavan kerran hän kilpailee Kuortaneen Eliittikisoissa lauantaina 3 000 metrin sileällä matkalla.

- Aikaisempiin vuosiin nähden juoksu on nyt paljon helpompaa. Tosin myös harjoittelu mahdollistaa sen, Keskisalo viittasi alkuvuoden kevyempään valmistautumiseensa.

Huelvassa syntyi myös toinen kotimainen kärkitulos, kun Oskari Frösen taivutti korkeushypyssä 222 ja paransi aiempaa ykkösmittaa sentillä.

  • Yleisurheilu
Näitä luetaan!
  1. 1

    Kysely: Suomalaisia pidetään verrattain rumina – täällä paikalliset vievät jalat alta

  2. 2

    93-vuotias sotaveteraani pyysi ja sai apua koskettavalla lehti-ilmoituksella – ”Juoksuhauta on juostu loppuun”

  3. 3

    Venäjän presidentti jätti onnittelut Suomelle lausumatta – Moskovan ex-suurlähettiläs: Putin on puhunut Suomesta ”hieman erikoisella tavalla”

  4. 4

    Savossa vieraileva supertähti ihmettelee suomalaista menoa somessa – julkaisi kuvia Kuopion torilta ja punkkikarkotteesta!

  5. 5

    Venäjä vastaa pakotteisiin: Yhdysvaltojen karsittava diplomaattikuntaansa Venäjällä

  6. 6

    Ilmakiväärillä sydämeen miestä ampuneelle lähes 10 vuotta vankeutta

  7. 7

    Kirsi Salo, 50, yllättää yläosattomissa – poseeraa sensuellissa uintikuvassa vain lumpeenlehti povensa peittona

  8. 8

    Veikkaus: Espoolainen ravimies voitti peliautomaatista liki 145 000 euroa – oli niin kiireinen, ettei ehtinyt heti lunastaa voittoaan

  9. 9

    Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

  10. 10

    Vauva.fi:ssä pohditaan: Miksi sisarusten perheiden pitää ängetä samaan aikaan mökille?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

  2. 2

    Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

  3. 3

    Maailman halvin remonttikikka – Jutta uudisti keittiönsä 18 eurolla Lidlin materiaaleilla

  4. 4

    Putinilta sympaattinen ele tv-kameroiden edessä – huomasitko mitä tapahtui?

  5. 5

    IS seurasi hetki hetkeltä – Putinin vierailu on ohi, lentokone nousi ilmaan Savonlinnasta

  6. 6

    Nainen teki 3 muutosta aamupalaan, ja paino alkoi pudota

  7. 7

    Suomessa viisi tapausta: Harvinaisessa Lasarus-ilmiössä potilaan elintoiminnot palautuvat ”kuoleman” jälkeen

  8. 8

    Järkyttävä huvipuisto-onnettomuus tallentui videolle USA:ssa: Laite irtosi ja ihmiset sinkoutuivat kyydistä – yksi kuoli, 7 loukkaantui

  9. 9

    Android-puhelimista löytyi uusi vakoiluohjelma – tarkista tämä asetus

  10. 10

    Näkemiin, Suomi! Näin Putin jätti Savonlinnan yöllä, Niinistöä odotti karumpi kyyti

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

  2. 2

    Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

  3. 3

    Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

  4. 4

    Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

  5. 5

    Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

  6. 6

    Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

  7. 7

    Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

  8. 8

    Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

  9. 9

    ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

  10. 10

    Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Kysely: Suomalaisia pidetään verrattain rumina – täällä paikalliset vievät jalat alta

  2. 2

    93-vuotias sotaveteraani pyysi ja sai apua koskettavalla lehti-ilmoituksella – ”Juoksuhauta on juostu loppuun”

  3. 3

    Venäjän presidentti jätti onnittelut Suomelle lausumatta – Moskovan ex-suurlähettiläs: Putin on puhunut Suomesta ”hieman erikoisella tavalla”

  4. 4

    Savossa vieraileva supertähti ihmettelee suomalaista menoa somessa – julkaisi kuvia Kuopion torilta ja punkkikarkotteesta!

  5. 5

    Venäjä vastaa pakotteisiin: Yhdysvaltojen karsittava diplomaattikuntaansa Venäjällä

  6. Näytä lisää