Sauli, Saul

Yleisurheilu

Valikko

Suomen protesti yleisurheilun MM-kisojen 3000 metrin esteistä on hylätty

Suomen yleisurheilun MM-kisajoukkue teki Berliinissä protestin eteläafrikkalaisen Ruben Ramolefin lisäämisestä miesten 3000 metrin esteiden toiseen alkuerään, joka juostaan tänään sunnuntaina.

-Urheilijan nimi oli kisajärjestäjiltä unohtunut listoilta, mutta kun urheilijoiden paikka erissä määrätään, siinä käytetään Kansainvälisen yleisurheiluliiton sääntöjen mukaista kaavaa. Nyt nimi vain lisättiin toiseen erään, koska siinä oli 12 juoksijaa ja muissa erissä oli 13, Suomen joukkueen tekninen johtaja Jarmo Mäkelä sanoo.

-Me teimme siitä protestin, joka hylättiin.

Jukka Keskisalo juoksee 3000 metrin esteiden toisessa alkuerässä, josta suoraan loppukilpailuun etenee erän neljä parasta. Alkueriä on kaikkiaan kolme. Kunkin erän neljän parhaan lisäksi loppukilpailuun pääsee myös aikavertailusta kolme juoksijaa.

Ramolefi juoksi heinäkuun lopussa Monacon gp:ssä ennätyksensä 8.11,63 ja voitti siinä kisassa Keskisalon. Hänen tulonsa nostaa ennestään kovatasoisen kakkoserän tasoa.

Protestin tekoa aiheesta harkittiin myös Ruotsin joukkueessa. Erässä juoksee myös Ruotsin Mustafa Mohamed.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

  2. 2

    Kolmasluokkalaista moitittiin Wilma-viestillä ahkeruudesta: ”Työkirjatehtävien tekeminen liian pitkälle kotona. Ei ole luvallista”

  3. 3

    Liisa on saanut 560 e/kk ilmaista rahaa vuoden alusta saakka – näin perustulokokeilu vaikutti elämään

  4. 4

    Turvapaikanhakija livahti naisten puolelle uimahallissa Oulussa – alastomat naiset hämmentyivät

  5. 5

    Tässäkö Suomen raskaimmat ja stressaavimmat työt? Katso 30 ammatin lista

  6. 6

    Kova väite: Putouksen kulisseissa kiehui – tuottaja kiristi näyttelijöiden joukkopaolla: ”Hän vei mukanaan Hirviniemen, Niemisen, Kososen...”

  7. 7

    Miss Suomi treenaa tulevaa bikinikautta varten – julkaisi peppukuvan salilta: ”Kontti kesäkuosiin”

  8. 8

    Asiantuntija ottaa kantaa saunaväittelyyn: onko uimapuku hygieenisempi kuin alapää?

  9. 9

    Työntekijä vaati palkkaa sairauslomansa ajalta, esimies varoitti seurauksista – tällaisia syrjintätapauksia työpaikoilta paljastui

  10. 10

    Nyt selvisi, mikä Nokia-puhelimissa kestää: Toukokuussa rysähtää

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

  2. 2

    Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

  3. 3

    Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

  4. 4

    6 vaaran merkkiä: Jos huomaat näitä, tietokoneellasi voi olla haittaohjelma

  5. 5

    Jättimäinen tulipalo Vantaalla Kehä III:n tuntumassa, sammutustyöt kestävät koko päivän – ”Liikennettä haittaavaa savunmuodostusta”

  6. 6

    Salainen laatuvirhe paljastui omakotitalosta – lattiakaivon hinnaksi tuli lähes 40 000 euroa

  7. 7

    "Ei kai alapää ole hygieenisempi?" – julkisessa saunassa sattunut tapaus kuohuttaa taas HS:n mielipideosastossa

  8. 8

    Sampoosääntö, joka kannattaa rikkoa – kikka voi mullistaa hiuksesi

  9. 9

    Tässäkö Suomen raskaimmat ja stressaavimmat työt? Katso 30 ammatin lista

  10. 10

    Äiti kysyi, mistä uudet farkut kiristävät? 4-vuotiaan pojan ronski vastaus huvittaa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

  2. 2

    Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

  3. 3

    Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

  4. 4

    Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

  5. 5

    Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

  6. 6

    Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

  7. 7

    Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

  8. 8

    IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

  9. 9

    Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

  10. 10

    Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

  2. 2

    Kolmasluokkalaista moitittiin Wilma-viestillä ahkeruudesta: ”Työkirjatehtävien tekeminen liian pitkälle kotona. Ei ole luvallista”

  3. 3

    Liisa on saanut 560 e/kk ilmaista rahaa vuoden alusta saakka – näin perustulokokeilu vaikutti elämään

  4. 4

    Turvapaikanhakija livahti naisten puolelle uimahallissa Oulussa – alastomat naiset hämmentyivät

  5. 5

    Tässäkö Suomen raskaimmat ja stressaavimmat työt? Katso 30 ammatin lista

  6. Näytä lisää