Akseli

Yleisurheilu

Valikko

Tero Pitkämäen kyynärpää on SE-kunnossa

Savonlinnassa Tanhuvaaran urheiluopistolla jaettiin viikonloppuna painavaa tietoa keihäänheitosta kansainvälisessä heittovalmennusseminaarissa. Paikalla olivat myös sekä maailmanmestari Tero Pitkämäki että olympiavoittaja, Norjan Andreas Thorkildsen, valmentajineen.

On vähintäänkin erikoista, että maailman kaksi kovinta keihäsmiestä ovat myös hyviä ystäviä keskenään. Veikeä kilpailuhenki tosin paistaa läpi kaikessa, mitä kaksikko yhdessä tekee, jopa seminaarin ohjelmaan kuuluneissa harjoitusdemonstraatioissa. Siltikin jopa harjoittelussa otetaan toiselta oppia tarpeen tullen.

- Ottaisin itselleni mieluusti Andreaksen olkapään. Se on niin voimakas, mutta silti elastinen, Pitkämäki mietti.

- Ja minä tahtoisin Teron lantion. Hän osaa hyödyntää sitä paremmin ja tehokkaammin heitossaan, Thorkildsen sanoi.

Pitkämäelle tehtiin kauden päätteeksi kyynärpääleikkaus, tai vuosihuolto, kuten hän itse asian on ilmaissut. Heittokyynärpäästä poistettiin vanhan leikkauskohdan ympärille syntyneet rustottumat.

- Kyynärpää tuntuu jo erittäin hyvältä, paremmalta kuin ennen leikkausta. Ei edes tunnu siltä, että sitä olisi operoitu vaikka leikkauksesta on vasta neljä viikkoa, Pitkämäki kertoi tyytyväisenä.

- Lääkäri lupaili, että ensi kesänä keihäs lentää sitten jo 93 metriä.

Thorkildsen taisteli kesän paitsi Pitkämäen myös selkänsä kanssa. Vaiva näkyi myös tuloksissa, sillä 90 metriä jäi norjalaiselta tänä vuonna rikkomatta.

Hiljattain tutkimuksissa paljastui, että MM-hopeamitalistin selkärangassa on kulumia eikä ns. välilevyn tyrä, jota aiemmin epäiltiin. Ongelmaa voidaan hoitaa vahvistamalla selkärankaa tukevia lihaksia.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Helsinkiläisestä kukkakaupasta löytynyt valaisin myytiin Ruotsiin 159 016 eurolla

  2. 2

    Heikki Paasosen twiitti raivostuttaa somessa – tästä on kyse

  3. 3

    Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

  4. 4

    Antavasti pukeutunut nainen ja kuokka aiheuttivat uskomattoman tapauksen taloyhtiössä – isännöitsijä joutui puuttumaan

  5. 5

    Raimo Summaselle rapsahti pitkä toimitsijakielto ja sakot

  6. 6

    Kivulias sairaus, josta moni kärsii tietämättään – 12 tyypillisintä oiretta

  7. 7

    Raimo Summanen avautuu pedofiilihuutelunsa taustoista

  8. 8

    MTV: Salattujen elämien Lari jättää sarjan

  9. 9

    Äiti ja 8-vuotias tytär kuolivat kahdessa eri auto-onnettomuudessa Alabamassa – tragedioiden välissä vain puoli tuntia

  10. 10

    Rouva Tellervo Koiviston koskettavat sanat: ”Ilman Maunon kaatumista olisimme olleet kotona yhdessä loppuun asti”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

  2. 2

    Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

  3. 3

    Vesa Keskinen paljastaa: perhe muuttaa pysyvästi Suomeen – asettuu kartanon sijasta vuokrakotiin

  4. 4

    Rouva Tellervo Koiviston koskettavat sanat: ”Ilman Maunon kaatumista olisimme olleet kotona yhdessä loppuun asti”

  5. 5

    Suomen suurin maataloustuki oli 2 277 186 € – katso lista jättitukien saajista

  6. 6

    Savonlinnan torilla leimahti sota ilmaisista makkaroista – ”Mikään ei tunnu tehoavan”

  7. 7

    Nuori nainen kuoli kesähelteellä kotisohvalle – vainajien asuntoja siivoava Riitta kertoo uransa rankimmasta keikasta

  8. 8

    Kauhunhetket Westminsterin sillalla tallentuivat valvontakameran videolle

  9. 9

    Onnenpyörä-kilpailijalta kaikkien aikojen moka: Jopa juontaja ällistyi näkemästään – olisitko tiennyt vastauksen?

  10. 10

    Heikki Paasosen twiitti raivostuttaa somessa – tästä on kyse

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

  2. 2

    Testaa, mikä olisi nimesi, jos olisit vastakkaista sukupuolta

  3. 3

    11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

  4. 4

    Hirvittävä tapaus paljastui Suomessa: Kolme nuorta miestä oli sukupuoliyhteydessä kolmen pikkulapsen kanssa

  5. 5

    Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

  6. 6

    Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

  7. 7

    Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

  8. 8

    IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

  9. 9

    Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

  10. 10

    Menestyneen yrittäjäpariskunnan ero muuttui helvetiksi – vaimo teki tempun, joka vei perheenisältä työn, terveyden ja kodin

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Helsinkiläisestä kukkakaupasta löytynyt valaisin myytiin Ruotsiin 159 016 eurolla

  2. 2

    Heikki Paasosen twiitti raivostuttaa somessa – tästä on kyse

  3. 3

    Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

  4. 4

    Antavasti pukeutunut nainen ja kuokka aiheuttivat uskomattoman tapauksen taloyhtiössä – isännöitsijä joutui puuttumaan

  5. 5

    Raimo Summaselle rapsahti pitkä toimitsijakielto ja sakot

  6. Näytä lisää