Mauri

Yleisurheilu

Tommi Evilä: Vain lumisade puuttui!

Julkaistu:

Miesten pituushyppy kisattiin Ruotsi-ottelussa äärimmäisyyksiin vaihtelevissa olosuhteissa. Tuuliarpapelissä voiton vei Ruotsin Michel Tornéus ennen Tommi Evilää.

- Ei mua ruotsalaisen voitto yllättänyt eikä mikään muukaan, paitsi se että itse en tänään pystynyt parempaan. Mutta kisan aikana koettiin kyllä kaikki muut sääilmiöt paitsi lumisade, Evilä kommentoi.

Evilän kausi on yhta kisaa vaille paketissa. 9.syyskuuta hän kisaa Ranskassa monimaaottelussa, johon kukin maa osallistuu yhdellä edustajalla per laji. Mukana ovat Suomen lisäksi mm. Venäjä, USA, Ranska, Espanja ja Unkari.

Kauden kokonaisarviointi on siis vielä tekemättä.

- En ole vielä yhtään miettinyt kokonaisarviota, Evilä sanoo ja alkaa pohtia.

- Useammassa kisassa tällä kaudella meni yli kahdeksan metriä, mutta MM-kisoissa tipuin historian kovatasoisimmassa karsinnassa Euroopan viidenneksi parhaimpana.

- Koko kauden olin terve, erittäin hyvää harjoittelua ja tasaisia kisoja... Ei pettymys mutta ei hohdokaskaan, Evilä summaa ja kertoo suuntaavansa kauden päätteeksi etelän lämmön sijaan pohjoiseen rentoutumaan.

- Tästä on hyvä lähteä kohti ensi kesää ja EM-kisoja.

Pituushypyn tulokset

1) Michel Tornéus R 7972) Tommi Evilä S 7863) Mikko Kivinen S 7824) Simon Sundsten S 7625) Nicklas Wiberg R 7596) David Frykholm R 742.Pisteet: R-S 10-12.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Yleisön reaktio NHL-pelissä sai Sauli Niinistön suun leveään hymyyn – presidentti IS:lle: ”Se oli aika yllättävää”

  2. 2

    Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

  3. 3

    Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

  4. 4

    Napakymppi palasi ruutuun: Kiivas some-keskustelu räjähti – Jaana Pelkosen kuittaus huvittaa

  5. 5

    Hyvinkään ABC:n katto tuhoutui täysin rajussa tulipalossa

  6. 6

    Uutuuskirja: NHL-pelaajien tapa sai suomalaishuoltajan pään pyörälle – jouluna kirjekuoressa oli jotain odottamatonta

  7. 7

    5 tosieksperttien siivouskikkaa – puhdista rumat laattojen saumat ja pinttyneet kattilat hetkessä

  8. 8

    Uho Pohjois-Korean ja USA:n välillä jatkuu – Kim Jong-un varoitti USA:n maksavan kalliisti Trumpin uhkausten takia

  9. 9

    Jaakko aloitti aktiivisen työn välttelyn yli 15 vuotta sitten: ”En ole katunut hetkeäkään”

  10. 10

    Uuden Tomb Raider -elokuvan juliste aiheutti skandaalin – kaunottaren vartalolle nauretaan: Huomaatko miksi?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

  2. 2

    Salaperäinen vinkki sai Nesteen varpailleen – kuka kuvasi säiliöautoja Kaakkois-Suomessa ja miksi?

  3. 3

    Mopopoikien hurjastelulle järkyttävä loppu – kaksi teiniä lensi ilmassa maahan, toiselle vakava aivovamma

  4. 4

    5 tosieksperttien siivouskikkaa – puhdista rumat laattojen saumat ja pinttyneet kattilat hetkessä

  5. 5

    Arkeologit avasivat keskiaikaisen haudan syrjäisellä saarella Englannissa – sisältö oli kaukana ihmisestä

  6. 6

    Playboy-mallin luomurinnat tuottavat hänelle suunnatonta tuskaa – avautui kivuistaan tv-ruudussa: Lääkäriltä simppeli neuvo

  7. 7

    Jaakko aloitti aktiivisen työn välttelyn yli 15 vuotta sitten: ”En ole katunut hetkeäkään”

  8. 8

    Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

  9. 9

    Uuden Tomb Raider -elokuvan juliste aiheutti skandaalin – kaunottaren vartalolle nauretaan: Huomaatko miksi?

  10. 10

    Kirjailija Laura Gustafsson avoimena Me Naisille: 25-vuotiaana jo 50 eri miestä – ”Aina, kun joku kysyi, lähdetkö mukaan, lähdin”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

  2. 2

    Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

  3. 3

    Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

  4. 4

    Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

  5. 5

    Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

  6. 6

    Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

  7. 7

    Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

  8. 8

    Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

  9. 9

    Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

  10. 10

    Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Yleisön reaktio NHL-pelissä sai Sauli Niinistön suun leveään hymyyn – presidentti IS:lle: ”Se oli aika yllättävää”

  2. 2

    Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

  3. 3

    Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

  4. 4

    Napakymppi palasi ruutuun: Kiivas some-keskustelu räjähti – Jaana Pelkosen kuittaus huvittaa

  5. 5

    Hyvinkään ABC:n katto tuhoutui täysin rajussa tulipalossa

  6. Näytä lisää