Jarkko, Jere, Jarno

Yleisurheilu

Valikko

Kympin kulta Iso-Britanniaan

Julkaistu: , Päivitetty:

Iso-Britannian Mo Farah oli terävin miesten kympillä. Farah rykäisi viimeisellä kierroksella kunnolla ja pudotti kilpailijat kannoiltaan.

Farahin aika oli 28.24,99. Brittien kaksoisvoiton varmisti Chris Thompson, joka sai sadasosalleen saman ajan (28.27,33) pronssia juosseen Italian Daniele Meuccin kanssa.

Suomalaisista Jussi Utriainen oli 13. ajalla 29.16,87. Matti Räsänen oli ajalla 29.45,95 17.

- Taktiikkana oli juosta alussa hitaasti, vaikka eihän suomalainen saisi juosta viimeisenä, Utriainen naureskeli.

Utriaisen unelmana oli päästä 12:n joukkoon, mutta matkan EM-kultaa puolustanut Jan Fitschen kiristi loppusuoralla ohi.

- Hieman harmitti se saksalainen.

Ennen kisaa pistesijastakin haaveillut Matti Räsänen sen sijaan väsähti puolimatkan jälkeen.

- Ensimmäinen kilometri mentiin kolmeen minuuttiin, niin ei tuntunut pahalta. Sen jälkeen ei vaan kulkenut. En osaa sanoa missä vika, mutta ei vaan ollut minun päivä. En halunnut keskeyttää, vaikka oli vaikeaa, sen varmaan jokainen näki, pohjekrampeista juoksun jälkeen kärsinyt Räsänen totesi.

Kaksikko on ilmoittautunut myös 5 000 metrin alkueriin torstaiksi. Osallistuminen on vielä epävarmaa.

- Täytyy katsoa, miten tässä elpyy, Räsänen mietti.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Espoolainen Mia käveli aamulla bussipysäkille, kun huomion kiinnitti hautausmaalle kuuluva näky

  2. 2

    Povipommi esitteli astetta härskimpää alastonkuvaansa 2-vuotiaalle tyttärelleen – raju raivo syttyi

  3. 3

    Helsingin Rautatientorin Suomi ensin -leiriä ei purettu määräaikaan mennessä – poliisi ottanut kiinni 3 henkilöä

  4. 4

    Siru, 47, työskenteli Prisman kassalla juhannusyön suorassa lähetyksessä – paljastaa nyt ikimuistoisimman ostohetken

  5. 5

    Video: käsittämätön raekuuro pakotti autoilijat tien sivuun valtatiellä – ”En ole eläessäni nähnyt yhtä rankkaa”

  6. 6

    Tiesitkö ”salanappulasta”, jolla saat heti lisää tilaa lentokoneessa?

  7. 7

    Minnesota teki odotetun peliliikkeen Mikael Granlundin jatkosopimusneuvotteluissa

  8. 8

    Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

  9. 9

    Tätä et nähnyt tv-lähetyksessä: Räikkönen raivosi ennenkuulumattomalla tavalla tiimilleen

  10. 10

    Toppilan puukottaja vietti veriteon jälkeisen yön juoppoputkassa – äiti kyyditsi poliisiasemalle tunnustamaan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

  2. 2

    Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

  3. 3

    Suomalaisnainen juoksi maratonin Pohjois-Koreassa – rajalla paljastuivat Auran, 26, ottamat kielletyt kuvat: ”Sellaisia ei saanut näkyä”

  4. 4

    Ujon maalaistytön äärimmäinen muodonmuutos ihmisbarbieksi – Victorian, 33, ulkonäkö jakaa mielipiteitä: ”Miehet palvovat minua”

  5. 5

    Missin kasvot tuhoutuivat happoiskussa – kovia kokenut kaunotar löysi rakkauden: ”Hänelle olen maailman kaunein nainen”

  6. 6

    Video: käsittämätön raekuuro pakotti autoilijat tien sivuun valtatiellä – ”En ole eläessäni nähnyt yhtä rankkaa”

  7. 7

    Maria Nordin muistelee lapsuuttaan varakkaan isänsä luona – vietti uskomatonta luksuselämää: Iltapala viiden tarjoilijan voimin

  8. 8

    Kahden lapsen äiti Henna Peltonen voitti bikini fitnessin EM-kultaa – julkkiskaunotar piukassa kisakunnossa

  9. 9

    Uskomaton video leviää: mallikaunottaren alaston base-hyppy kuohuttaa – edes opettaja ei ole uskoa silmiään

  10. 10

    Soini haukkuu arvostelijoitaan tylyin sanoin ”kenokauloiksi” – Halla-aho kuittaa: ”Terapoi itseään”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

  2. 2

    Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

  3. 3

    Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

  4. 4

    Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

  5. 5

    Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

  6. 6

    Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

  7. 7

    Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

  8. 8

    Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

  9. 9

    Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

  10. 10

    Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Espoolainen Mia käveli aamulla bussipysäkille, kun huomion kiinnitti hautausmaalle kuuluva näky

  2. 2

    Povipommi esitteli astetta härskimpää alastonkuvaansa 2-vuotiaalle tyttärelleen – raju raivo syttyi

  3. 3

    Helsingin Rautatientorin Suomi ensin -leiriä ei purettu määräaikaan mennessä – poliisi ottanut kiinni 3 henkilöä

  4. 4

    Siru, 47, työskenteli Prisman kassalla juhannusyön suorassa lähetyksessä – paljastaa nyt ikimuistoisimman ostohetken

  5. 5

    Video: käsittämätön raekuuro pakotti autoilijat tien sivuun valtatiellä – ”En ole eläessäni nähnyt yhtä rankkaa”

  6. Näytä lisää