Signe, Varma

Yleisurheilu

Yleisurheilun EM-kisat 2012 varmistuivat - Jussi Salonoja maksaa viulut

Julkaistu:

Yleisurheilun EM-kisojen järjestäminen Suomessa vuonna 2012 on varmistunut, kun kisojen televisioinnista on päästy sopimukseen. Kisat pelasti liikemies Jussi Salonoja.

Kisat pidetään Helsingissä 27.6.-1.7.2012. Televisioinnista tuotantovastuun kantaa Euroopan yleisradioliitto EBU.

Suomen Urheiluliiton mukaan asiaan löytyi ratkaisu, kun liikemies Salonoja lupautui rahoittamaan tapahtuman tv-tuotantoa osana järjestelytoimikunnan vastuulla olevaa rahoitusta EBU:lle.

Myös EBU:n ja Ylen välillä löydettiin uudenlainen ratkaisumalli kansainvälisen televisioinnin tuottamiseen, jossa Yle antaa projektin käyttöön avainhenkilöstön televisiointiin.

- EM-kilpailut tuottavat yhteiskunnalle yli 10 miljoonan euron verotuotot ja niiden työllistävä vaikutus on yli 500 henkilötyövuotta. Olisi järjetöntä antaa tämän kaltaisen mahdollisuuden mennä ohi ja siksi halusin omalta osaltani tulla varmistamaan, että EM-kisat käydään Suomessa vuonna 2012, Jussi Salonoja toteaa.

  • Yleisurheilu
Näitä luetaan!
  1. 1

    Norjalaisjuristilta raju syytös Suomen osuudesta Johaugin tuomioon – suomalais­asiantuntija: ”Tekisi mieli sanoa hänelle...”

  2. 2

    Tauolle jäävä Robin suuntaa asepalveluksen pariin – ”Sinne pitää mennä, ja sinne mennään”

  3. 3

    Mariah Carey, 47, viehkeänä topless-otoksessa – jäi kiinni nolosta Photoshop-mokasta: Keikkakuvat kertovat totuuden

  4. 4

    Kurkkaa suuhun, tarkista kynnet: 6 outoa kehon merkkiä, jotka voivat paljastaa sairauden

  5. 5

    Ensin suomalais­sotilas teloitti vangitun naisradistin, sitten eversti antoi tyrmistystä herättäneen käskyn – uutuuskirja kertoo rajusta tapauksesta jatkosodassa

  6. 6

    Sekava liikenneopaste huvittaa Varsinais-Suomessa – osaisitko ajaa tästä oikein?

  7. 7

    Poliisi teki pysäyttävän päivityksen koululaisten välisistä kiusaamisviesteistä: ”Tapa ittes, saatanan ruma”

  8. 8

    Annoitko lapselle vahingossa trendinimen? HS: Nämä nimet ovat nyt nousussa

  9. 9

    Tyks: Turun pääepäilty siirrettiin Hämeenlinnaan

  10. 10

    Supersankari, eläinmeedio, meikkaava kirkkoherra ja pornotähti − uutuussarja esittelee 30 suomalaisen täysin poikkeukselliset elämäntavat

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiskaunottaren, 39, ylellinen elämäntyyli romahti – tv-ura ja avioliitto pilalla: Aiheutti kohun firman bileissä jouluna

  2. 2

    Kuinka vieraantunut olet luonnosta? Testaa 20 kysymyksellä

  3. 3

    Puhelimen kuvagalleriasta löytyi K18-materiaalia – alppikaunotar Lindsey Vonnin ja Tiger Woodsin otokset leviävät vauhdilla

  4. 4

    Näitä töitä te-toimisto välittää ”tiskin alta” – katso 20 ammatin lista

  5. 5

    Ikävä totuus ”lämpimänä kotina” myydystä unelmien talosta paljastui ostajalle talvella – välittäjällä oli erikoinen selitys

  6. 6

    Minttu Räikkönen hurmasi Helsingin ydinkeskustassa – viimeisen päälle tyylikäs look!

  7. 7

    Trumpin ministerin kaunis näyttelijävaimo nostatti someraivon – julkaisi pröystäileviä kuvia miehensä työmatkalta

  8. 8

    Toimittaja Kim Wallin verta löytyi sukellusveneen sisältä – silvotussa ruumiissa metallia

  9. 9

    Tanskan poliisi: Juutinraumasta löytynyt silvottu ruumis on kadonnut ruotsalaistoimittaja Kim Wall

  10. 10

    190 matkaajaa luuli pääsevänsä paratiisisaarelle, jäivätkin jumiin Vantaalle – tuore sulho: ”Honeymoon on aika helvetin kaukana”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

  2. 2

    Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

  3. 3

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

  4. 4

    Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

  5. 5

    Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

  6. 6

    Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

  7. 7

    Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

  8. 8

    Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

  9. 9

    4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

  10. 10

    Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Norjalaisjuristilta raju syytös Suomen osuudesta Johaugin tuomioon – suomalais­asiantuntija: ”Tekisi mieli sanoa hänelle...”

  2. 2

    Tauolle jäävä Robin suuntaa asepalveluksen pariin – ”Sinne pitää mennä, ja sinne mennään”

  3. 3

    Mariah Carey, 47, viehkeänä topless-otoksessa – jäi kiinni nolosta Photoshop-mokasta: Keikkakuvat kertovat totuuden

  4. 4

    Kurkkaa suuhun, tarkista kynnet: 6 outoa kehon merkkiä, jotka voivat paljastaa sairauden

  5. 5

    Ensin suomalais­sotilas teloitti vangitun naisradistin, sitten eversti antoi tyrmistystä herättäneen käskyn – uutuuskirja kertoo rajusta tapauksesta jatkosodassa

  6. Näytä lisää