Joni, Joonas, Jouni

Yleisurheilu

Valikko

Brittikaunotar Jessica Ennis juhli MM-kultaa - katso kuvat

Seitsenottelija Jessica Ennis jännitti ennen ottelun viimeistä lajia, millaista kipua hän mahtaa kokea kisan päättäneessä 800 metrin juoksussa.

Kahden ratakierroksen taituttua kaikki tuskat painuivat mielessä taka-alalle, kun 23-vuotias Ennis juhli uransa ensimmäistä arvovoittoa Berliinin olympiastadionilla.

Ennis kokosi kahden päivän urakassa maailmantilaston tämän kauden kärkilukemat 6 731 pistettä, joilla hän paransi toukokuista ennätystään 144 pistettä. Toisena ottelupäivänä hän leiskautti pituutta 629, heitti keihästä 43,54 ja kiri 800 metrillä erävoittoon ajalla 2.12,22.Ennis palasi keväällä ottelukentille viime vuoden pilanneen nilkkamurtuman jäljiltä.

Vamman takia häneltä jäivät Pekingin olympialaiset väliin. Jo kaksi vuotta sitten hän oli Osakan MM-kisoissa neljäs, vain 21-vuotiaana. Britin kehitys vaikuttaa lupaavalta Lontoon 2012 olympialaisia ajatellen.

Saksalainen Jennifer Öser nousi toisena päivänä vahvasti, kun pituus toi tuloksen 642 ja keihäs lensi yli 46 metriä. Öserin 800 metrin loppuaika 2.14,34 toi loppupisteiksi ennätyslukemat 6 493.

Ukrainalainen olympiavoittaja Natalia Dobrynska (6 444) joutui tyytymään neljänteen sijaan oteltuaan toisen päivän alle tasonsa. Pronssin vei Puolan Kamila Chudzik, joka oli erityisen vahva pituudessa.

Siinä lajivoitto heltisi ennätystuloksella 655, ja ottelu toi 6 471 pistettä.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Kauppakeskus Jumbo evakuoitiin Vantaalla

  2. 2

    10 vakavaa varoitusmerkkiä parisuhteessa – ”Se on se hetki, jonka jälkeen ei kannata jäädä katselemaan”

  3. 3

    Suomessa asuva mies sai puhelimeensa järkyttävän viestin 6 500 kilometrin päästä – ”Ammuin juuri kihlattusi”

  4. 4

    Äiti järkyttyi lapsensa ottamasta videosta – bussinkuljettaja tutki kännykkää ajon aikana Espoossa

  5. 5

    Ilves on kääntänyt asetelman päälaelleen – Tapparan kapteeni: ”Nyt pitää juonia porukalla”

  6. 6

    Brittimediat: Mies kuoli oman koiran hyökättyä kimppuun – paikalla BBC:n kuvausryhmä

  7. 7

    Kimi Räikkönen tapasi Nicole Kidmanin – ”Jäämiehelle” tyypillinen reaktio herättää hilpeyttä maailmalla

  8. 8

    Sonkajärvellä on tolkuton määrä nuoria sinkkumiehiä – ”Jos juhannusjuhlilla ei yritetä iskeä, palautamme naiselle pääsylippurahat”

  9. 9

    Mika Pohjonen tylyttää ex-puolisoaan Heidi Pakarista – ihmettelee erotilitystä: ”Panettelua”

  10. 10

    Opiskelijatyttö lopetti onnettoman jojolaihduttamisen ja lihoi 25 kiloa – on nyt palvottu Instagram-tähti ja alusvaatemalli

  11. Näytä lisää
  1. 1

    25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

  2. 2

    Nuoripari luuli ostaneensa unelmiensa hirsitalon – pian alkoi paljastua, mitä rakennustyömaalla oli oikeasti tapahtunut

  3. 3

    Helppo testi makuuhuoneessa paljastaa, onko kotisi sisäilma kunnossa

  4. 4

    Arjen kuluttama yksinhuoltajaäiti Ronja, 41, purskahti itkuun katsottuaan peiliin tv-ohjelman muutoksen jälkeen – katso kuvat!

  5. 5

    Suomessa asuva mies sai puhelimeensa järkyttävän viestin 6 500 kilometrin päästä – ”Ammuin juuri kihlattusi”

  6. 6

    Kimi Räikkönen tapasi Nicole Kidmanin – ”Jäämiehelle” tyypillinen reaktio herättää hilpeyttä maailmalla

  7. 7

    Povekas reality-tähti narahti ”huiputtamisesta” – nolo somemoka paljasti totuuden tähden kadehditusta kodista

  8. 8

    Jari Sarasvuolle tehty operaatio epäonnistui: syöminen sietämätöntä ja puhe epäselvää – ”SM-bondage-häkkyrä laukesi suussani”

  9. 9

    Einin keikka keskeytyi äkillisesti Saariselällä – vietti yön vessan lattialla: ”Silloin mua vietiin... ”

  10. 10

    25-vuotias mies katosi Indonesiassa – löytyi valtavan pytonin vatsasta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

  2. 2

    Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

  3. 3

    Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

  4. 4

    Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

  5. 5

    Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

  6. 6

    IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

  7. 7

    Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

  8. 8

    Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

  9. 9

    25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

  10. 10

    Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Kauppakeskus Jumbo evakuoitiin Vantaalla

  2. 2

    10 vakavaa varoitusmerkkiä parisuhteessa – ”Se on se hetki, jonka jälkeen ei kannata jäädä katselemaan”

  3. 3

    Suomessa asuva mies sai puhelimeensa järkyttävän viestin 6 500 kilometrin päästä – ”Ammuin juuri kihlattusi”

  4. 4

    Äiti järkyttyi lapsensa ottamasta videosta – bussinkuljettaja tutki kännykkää ajon aikana Espoossa

  5. 5

    Ilves on kääntänyt asetelman päälaelleen – Tapparan kapteeni: ”Nyt pitää juonia porukalla”

  6. Näytä lisää