Aatu, Aatto

Yleisurheilu

Valikko

Jukka Keskisalo teki ennätyksensä, mutta ei SE:tä

Julkaistu: , Päivitetty:

Jukka Keskisalo on tehnyt 3000 metrin estejuoksun ennätyksensä 8.12,93 Monacon super gp -kilpailussa. Tulos jää 0,33 sekuntia Tapio Kantasen tasan 33 vuotta sitten Montrealin olympialaisissa juoksemasta Suomen ennätyksestä 8.12,60.

Keskisalo nousi kisassa tasaisella vauhdinjaolla kohti juoksijajoukon kärkeä. Hän sijoittui lopulta kisan neljänneksi.

Bahrainin Tareq Mubarak Taher juoksi kisan voittoon ajalla 8.07,24.

Keskisaloa Suomen ennätyksen karkaaminen harmitti tuoreeltaan, mutta Monacon kisa jatkoi hänen vahvaa kesäänsä.

- Vuoristoleirit ja kilpailuohjelman laatiminen on onnistunut, Keskisalo selvittää tuloskehityksensä taustoja.

Hän on valmistautunut tähän kauteen ex-juoksija Risto Ulmalan opein, ja tulokset kertovat kaksikon löytäneen tekemisiinsä oikean linjan.

Keskisalo kilpailee seuraavan kerran viikonlopun Kalevan kisoissa. Hänen matkansa Espoossa on lauantaina juostava 1 500 metriä. Viikko kovaa leirillä Kalevan kisojen jälkeen Keskisalo palaa vuoristoleirille Sveitsin St. Moritziin, jossa hän viritteli kuntoaan myös keskikesällä.

- Hapenoton kanssa ei ole ollut mitään ongelmia, Keskisalo summaa vuoristoleirien hyödyt.

Edellisen leirinsä jälkeen hän on ollut loistovedossa, sillä omat ennätykset ovat rikkoutuneet 2 000 metrillä, 3 000 metrin sileällä, 5 000 metrillä ja esteissä.

Ensi viikolla alkava vajaan kahden viikon viimeistelyleiri kohti Berliinin MM-kisoja sujuu Keskisalolta erilaisella ohjelmalla kuin aiemmin kesällä ollut vuoristoleiri St. Moritzissa.

- Edellisellä leirillä harjoittelin koko ajan kovaa. Nyt mennään kovaa viikko ja sitten aletaan viritellä kuntoa MM-kisoihin, Keskisalo kuvaa.

Hän matkaa Berliiniin päivää ennen 3 000 metrin esteiden alkuerää, joka juostaan sunnuntaina 16. elokuuta. Esteiden finaalipäivä on kaksi päivää myöhemmin.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Suora lähetys kello 02: Katso, kuinka Lauri Markkasen käy NBA:n varaustilai­suudessa!

  2. 2

    Juhannusseurue huolestui, kun veneelle lähtenyt mies ei palannut – löydettiin hukkuneena

  3. 3

    Lapualaisella tehty maailmanennätys rikki: Tarkka-ampuja tappoi Isis-taistelijan 3,5 kilometrin päästä

  4. 4

    Mies kutsui naapurin korjaamaan tietokonetta – naisen painajainen alkoi heti, kun hän astui makuuhuoneeseen

  5. 5

    Courteney Cox, 53, katuu kauneusoperaatioitaan: ulkonäkö muuttui merkittävästi – ystävät järkyttyivät näkemästään

  6. 6

    Nakupöksyt ovat seuraavat hittihousut – pukisitko?

  7. 7

    Mies raiskasi 13-vuotiaan parkkihallissa Keravalla – samalla tekijällä useita lapsia uhreinaan

  8. 8

    Tällainen oli Tammisaaressa murhattu nuori nainen – kirjoitti blogissaan avoimesti myös suhteesta epäiltyyn

  9. 9

    Tenniskaunotar paljasti treenatun vartalonsa string-uimapuvussa – nautti täysin siemauksin paparazzien huomiosta

  10. 10

    Samu Haber, TIS-Jonne, Timo Soini vai Danny? Testaa, kuka suomalaismiehistä on kesäheilasi!

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Lotta Näkyvä selittää rohkeita somekuviaan – kiusallisia kömmähdyksiä julkisilla paikoilla: ”Välillä unohdan laittaa pikkuhousut”

  2. 2

    Tällainen oli Tammisaaressa murhattu nuori nainen – kirjoitti blogissaan avoimesti myös suhteesta epäiltyyn

  3. 3

    Nakupöksyt ovat seuraavat hittihousut – pukisitko?

  4. 4

    13-vuotiaat Kalle ja Konsta perustivat puusepänliikkeen – trendisängystä tuli hitti ympäri Suomen

  5. 5

    Näin puhelu +44-alkuisesta mysteerinumerosta eteni – soittaja halusi tietää omaisuuksista

  6. 6

    Helleaalto lähestyy Suomea – loppukuusta jopa +30 astetta?

  7. 7

    Kike Elomaa palaa perussuomalaisiin – ”olen pahoillani tästä episodista”

  8. 8

    Samu Haber, TIS-Jonne, Timo Soini vai Danny? Testaa, kuka suomalaismiehistä on kesäheilasi!

  9. 9

    Mies raiskasi 13-vuotiaan parkkihallissa Keravalla – samalla tekijällä useita lapsia uhreinaan

  10. 10

    Katri Sorsalta avoin selostus ja kuva seksielämästään: ”Paikka, missä mieheni kanssa rakastelen”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

  2. 2

    8 naista kertoo, millaiset seksiehdotukset oikeasti toimivat: ”Se on varma keino”

  3. 3

    Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

  4. 4

    Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

  5. 5

    Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

  6. 6

    Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

  7. 7

    Kolmen lapsensa tapon yrityksestä syytetty äiti kirjoitti palon aikana veret seisauttavan Facebook-päivityksen – ”Kukaan ei huomaa...”

  8. 8

    23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

  9. 9

    Metsämustikoissa voi piillä vaarallinen loinen – onko syytä huoleen?

  10. 10

    Kirpaisevat 10 kuvaa 2000-luvun alusta muistuttavat, että tatuoinnit todella ovat ikuisia – valitettavasti

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Suora lähetys kello 02: Katso, kuinka Lauri Markkasen käy NBA:n varaustilai­suudessa!

  2. 2

    Juhannusseurue huolestui, kun veneelle lähtenyt mies ei palannut – löydettiin hukkuneena

  3. 3

    Lapualaisella tehty maailmanennätys rikki: Tarkka-ampuja tappoi Isis-taistelijan 3,5 kilometrin päästä

  4. 4

    Mies kutsui naapurin korjaamaan tietokonetta – naisen painajainen alkoi heti, kun hän astui makuuhuoneeseen

  5. 5

    Courteney Cox, 53, katuu kauneusoperaatioitaan: ulkonäkö muuttui merkittävästi – ystävät järkyttyivät näkemästään

  6. Näytä lisää