Armas

Yleisurheilu

Valikko

Tommi Evilän tavoite: Suomen ennätys uusille kymmenluvuille

Lajinomaisuus ja hyvät olosuhteet ovat tykötarpeet, joilla pituushyppääjä Tommi Evilä virittelee kroppaansa ennätysloikkaan.

Lankku on parkunut Evilän vihaisen ponnistuksen alla Santo Antonion harjoituskeskuksessa. Kontakti on terävä, sillä pitkä leiri Portugalin auringossa on möyhinyt lihaksiston ja polttanut karstat.

- Suomen ennätyksen siirtäminen uudelle kymmenluvulle on vähintään yhtä tärkeää kuin MM-kisat. Se tosin tarkoittaa väistämättä, että MM-kisoissakin ollaan iskussa, Evilä linjaa kesän tavoitteitaan.

- Nyt ei kuitenkaan tuijoteta vain yhteen kisaan. Tänä kesänä haetaan mahdollisimman paljon ulkomailta hyviä kilpailuolosuhteita, joissa voi tehdä kunnon tulosta.

Pekingin olympiakisojen yliastumiset Evilä on nollannut. Se tosin nakertaa yhä, että viime kesän paras tuloskunto jäi näkemättä. Tilastoihin piirtyi alkukesästä hypätty Suomen ennätys 822, joka ei kertonut koko totuutta.

- Viime vuosi oli kehittymisen vuosi, jos nyt pääsisi realisoimaan sitä. Ominaisuudet ovat korkeaa luokkaa, Evilä miettii.

Nopeammin, terävämmin

Isänsä Juhani Evilän valmennuksessa Evilä kehittyi Pekingin kisoihin päättyneen olympiadin viimeisellä kaudella kukonaskelin. Nyt tuon työn tuloksia yritetään ulosmitata entistä lajinomaisemmalla harjoittelulla. Työ alkoi hallikauden kisoilla, joista haettiin kovia lajisuorituksia.

Operaatiota jatkettiin venyttämällä kevään Portugalin leiri kolmeen kuukauteen.

- Kaikki on tehty kovemmilla vauhdeilla, ja piikkarivetoja vetoja on ollut enemmän, samoin aikaa totuttaa paikkoja niihin, Evilä kuvaa harjoitteluaan, joka näkyy varsinkin lankulletulonopeudessa.

Juhani Evilän mukaan pitkä lämmössä oleskelu on mahdollistanut kilpailuvalmiuden ja lajitaidon nostamisen sille tasolle, jolla se kauden alussa pitää olla.

- Edelleen pitää vaan saada enemmän kovia lajisuorituksia alle, Evilä kuvaa tapaa, jolla Tommin kehitystä on mahdollista jatkaa myös tulevaisuudessa.

- Sitä työtä ei oikein pysty tekemään missään muualla kuin lämpöisissä, hyvissä olosuhteissa.

SUL vauhdittamaan lajin nousua?

Pituushypyn lajivalmentajana Juhani Evilän haave on nähdä jatkossa myös Tommin haastajien Petteri Laxin (viime kesänä 811), Juho-Matti Pimiä (792) ja muiden suomalaisten kehittävän taitojaan hyvissä olosuhteissa, pitkillä etelän leireillä.

- Me ollaan ryhmänä jo ihan eurooppalaisella huipulla. Tässä suhteessa pituushypystä on tullut Suomessa uusi lajiryhmä heittäjien rinnalle, Evilä sanoo.

Evilä toivoo mieshyppääjien tulosten näkyvän linjauksissa, kun Suomen urheiluliitto SUL uusii kevään ja kesän aikana valmennusorganisaatiotaan.

Pitkän leirin tuloksia Tommi Evilä alkaa ulosmitata viimeistään 4. kesäkuuta Torinossa, mahdollisesti jo 23. kuluvaa kuuta Marokon Rabatissa.

TOMMI EVILÄ

Ikä: 29 (syntymäaika 6. 4. 1980)Syntymäpaikka: TampereAsuinpaikka: Tampere

Pituus/paino: 194 cm/89 kgSeura: Tampereen Pyrintö Valmentaja: Juhani Evilä

Parhaita saavutuksia: MM-pronssi 2005, EM-halleissa neljäs 2005 ja seitsemäs 2009, 22-vuotiaiden EM-kisoissa viides 2001. Pekingin olympialaisten karsinnan 17:s, karsiutui finaalista.

Ennätys: 822 (841 vuonna 2007 +3,8 m/s myötätuulessa)

Näitä luetaan!
  1. 1

    Poliisi epäilee: Seuraan lyöttäytyneet raiskasivat naisen Vaasassa

  2. 2

    Jopa kolmannes syövistä voitaisiin välttää – 15 ruokaa, jotka ehkäisevät syöpää

  3. 3

    Yksi varomaton lause Dr. Phil -ohjelmassa teki Daniellesta, 14, megajulkkiksen – ”Hän on varmasti miljonääri vuoden lopussa”

  4. 4

    Grease-kaunottaren tytär katuu syvästi kauneusleikkauksiaan – loppusumma yli 400 300 euroa: ”Katastrofeja”

  5. 5

    Kirsi Salo julkaisi rehellisen kuvan itsestään wc-pöntöllä kesken haastattelun – ”Onneksi radiossa ei näy kuva”

  6. 6

    Ferrarin entinen tallipomo vaatii Kimi Räikköstä ulos tallista – ”On aika päättää hänen seikkailunsa”

  7. 7

    Suursijoittaja Rune Andersson myi kaikki osakkeensa: ”Tilanne on sairas”

  8. 8

    Siskon kotona odotti hirvittävin mahdollinen – Bulevardin perhesurman uhrin veli kertoo tapahtuneesta uudessa kirjassa

  9. 9

    ”Oi _____ Suomi” – testaa, osaatko Maamme-laulun sanat virheettömästi

  10. 10

    Suora lähetys Svinhufvudin juhlajunasta juuri nyt: Höyryjunan matkassa Luumäeltä Helsinkiin!

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

  2. 2

    Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

  3. 3

    Karu kuva rannalta kertoo, miksi sukeltaja etsi kahville lähteneitä pilkkijöitä – hoksaatko, mikä sitten herätti pelastajien huomion?

  4. 4

    Liisa on saanut 560 e/kk ilmaista rahaa vuoden alusta saakka – näin perustulokokeilu vaikutti elämään

  5. 5

    Raisa Räisäsen mysteeristä ja Pasi Aaltosen murhasta paljastui erikoinen yhteys – keskiössä tamperelainen pubi

  6. 6

    Leo Komarov teki kiistanalaisen sopimuksen – ura Leijonissa vaakalaudalla

  7. 7

    HS: Kahvi uhkaa loppua maailmasta, tilanne dramaattisen vakava – myös Suomen Paulig on huolissaan

  8. 8

    Vastanäyttelijän ulkonäkö ei kelvannut Emmerdale-kaunottarelle: Uhkasi lähteä sarjasta – ”Ei tarpeeksi komea”

  9. 9

    Turvapaikanhakija livahti naisten puolelle uimahallissa Oulussa – alastomat naiset hämmentyivät

  10. 10

    Teinitytöt legginseissä käännytettiin lähtöportilla, somemyrsky nousi USA:ssa – huippumalli Chrissy Teigen: ”Olen lentänyt ilman housuja”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

  2. 2

    Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

  3. 3

    Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

  4. 4

    Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

  5. 5

    Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

  6. 6

    Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

  7. 7

    IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

  8. 8

    Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

  9. 9

    Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

  10. 10

    Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Poliisi epäilee: Seuraan lyöttäytyneet raiskasivat naisen Vaasassa

  2. 2

    Jopa kolmannes syövistä voitaisiin välttää – 15 ruokaa, jotka ehkäisevät syöpää

  3. 3

    Yksi varomaton lause Dr. Phil -ohjelmassa teki Daniellesta, 14, megajulkkiksen – ”Hän on varmasti miljonääri vuoden lopussa”

  4. 4

    Grease-kaunottaren tytär katuu syvästi kauneusleikkauksiaan – loppusumma yli 400 300 euroa: ”Katastrofeja”

  5. 5

    Kirsi Salo julkaisi rehellisen kuvan itsestään wc-pöntöllä kesken haastattelun – ”Onneksi radiossa ei näy kuva”

  6. Näytä lisää