Teijo

Yleisurheilu

Valikko

Dwight Phillips hyppäsi 874 - vastatuuleen!

Yhdysvaltain Dwight Phillips venytti vastatuuleen 874 kantaneen pituusloikan Yhdysvaltain Eugenessa käydyssä yleisurheilun gp-kilpailussa. Phillipsin hyppy on pisin sitten vuoden 1994, jolloin Erick Walder loikkasi samoille senttiluvuille.

Hyppy syntyi 1,2 metrin vastatuuleen, mikä vain lisää Phillipsin saavutuksen arvoa. Panaman Irving Saladino oli Eugenen kovan pituuskisan kakkonen tuloksella 863.

Phillipsin tähtäimessä on Mike Powellin maailmanennätys 895 vuodelta 1991. Hän uskoo tarvitsevansa tasaisuutta suorituksiinsa noustakseen kaikkien aikojen hyppääjäksi.

- Jos haluan rikkoa ME:n, minun täytyy pystyä hyppäämään pitkälle jatkuvasti. Ennätys on ilman muuta tavoitteeni. Tunnen pystyväni siihen, Phillips sanoi.

Yhdysvaltain Michael Rodgers voitti Eugenen 100 metrin kilpailun kauden kärkituloksella 9,94. Jamaikan Asafa Powell ei vielä yltänyt parhaaseen vauhtiinsa. Hän oli kisan kakkonen ajalla 10,07.

- Luotin kuntooni ennen juoksua, mutta en saanut aikaiseksi kunnon ryminää. Lähdin telineistä liian hitaasti, Powell arvioi juoksuaan.

Reese Hoffa pukkasi kuulan uudeksi kärkitulokseksi 21,89 metriä ja Sanya Richards rikkoi ensimmäisenä naisena 50 sekunnin rajan tällä kaudella 400 metrillä. Richardsin voittoaika oli 49,86.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Näin kevätmyräkkä jyrää Suomen yli – luvassa myrskytuulta, lumipyryjä ja räntää

  2. 2

    Ihminen kuoli pudottuaan jyrkänteeltä Vihdissä – paikalla olleille kriisiapua

  3. 3

    Räikkönen ja Vettel kuittailivat italialaistoimittajalle: ”Olet todella hyvä löytämään negatiivista”

  4. 4

    Outi Nyytäjä on kuollut

  5. 5

    Tuomas Muraja ja Rosa Meriläinen kihlautuivat

  6. 6

    IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

  7. 7

    Kiire ajoi Marita Taavitsaisen ja Tomi Natrin avioeroon – opettelevat nyt huomioimaan toisiaan paremmin: ”Tutustumme uudelleen”

  8. 8

    Ihminen syttyi tuleen Kampin yleisessä vessassa

  9. 9

    Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

  10. 10

    Junan ja pakettiauton yhteentörmäyksessä kuolivat vaasalaiset mies ja nainen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

  2. 2

    IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

  3. 3

    Kadonnutta 7-vuotiasta Aleksi-poikaa etsittiin läpi yön Kouvolassa – löytyi hyväkuntoisena

  4. 4

    Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

  5. 5

    Mies vei tavarataloon 22 000 euroa muovikassissa – oletti rahojen päätyvän tulevalle morsiamelleen

  6. 6

    Ihminen syttyi tuleen Kampin yleisessä vessassa

  7. 7

    Tuhannen tölkin olutpaketti muuttui vitsistä todeksi – menekki yllätti panimon täysin

  8. 8

    Sääkartta loimuaa vaarallisen myrskyn varoituksista – Juha Föhr: ”Helsingissäkin voi tulla ihan reilusti lunta ”

  9. 9

    Hyvän mielen lappu porraskäytävässä nosti taloyhtiön tunnelmaa: näyttelijä ilmoitti 90-vuotisjuhlistaan – ”voi kuulua meteliä”

  10. 10

    Povipommi Katie Price jätti 9-vuotiaan tyttärensä lentokentälle ja lähti lomalle: ”Jouduin tekemään valinnan”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

  2. 2

    Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

  3. 3

    Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

  4. 4

    IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

  5. 5

    Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

  6. 6

    Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

  7. 7

    Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

  8. 8

    Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

  9. 9

    Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

  10. 10

    Samantha sai 14-vuotiaana tietää hirvittävimmän mahdollisen totuuden isänsä teoista – asia paljastui googlatessa

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Näin kevätmyräkkä jyrää Suomen yli – luvassa myrskytuulta, lumipyryjä ja räntää

  2. 2

    Ihminen kuoli pudottuaan jyrkänteeltä Vihdissä – paikalla olleille kriisiapua

  3. 3

    Räikkönen ja Vettel kuittailivat italialaistoimittajalle: ”Olet todella hyvä löytämään negatiivista”

  4. 4

    Outi Nyytäjä on kuollut

  5. 5

    Tuomas Muraja ja Rosa Meriläinen kihlautuivat

  6. Näytä lisää