Minna, Vilma, Miina

Yleisurheilu

Valikko

Jamaikan doping-juoksijat ovat maan MM-joukkueessa

Julkaistu:

Kansainvälinen yleisurheiluliitto IAAF vahvisti, että viisi jamaikalaista maajoukkuepikajuoksijaa on antanut positiivisen dopingnäytteen viime kuussa maan mestaruuskilpailuissa.

Kyseessä on Jamaica Observer -lehden mukaan yksi naisjuoksija ja neljä miesjuoksijaa.

Jamaikan antidopingtoimikunnan Jadkon nimettömänä pysytellyt lähde kertoi uutistoimisto Reutersille, että kärynneiden joukossa ei ole Pekingin olympialaisissa viime kesänä mitaleita voittaneita urheilijoita. Hän kuvaili dopingainetta "vähäpätöiseksi".

Raporttien mukaan positiiviset näytteet olisivat kahden miesten pikaviestin ja kahden pitkän viestin juoksijan sekä yhden naisten pikaviestijoukkueen jäsenen antamia. He kaikki ovat mukana ensi kuun Berliinin MM-kisoihin lähtevässä 46 urheilijan ryhmässä.

Ruotsalaisen Aftonbladetin mukaan kärynneiden joukossa olisivat ainakin Yohan Blake, Marvin Anderson, Lanceford Spence ja Sheri Ann Brooks.

Jamaikan pääministeri Bruce Golding kutsui yleisurheilujohtajat koolle keskustelemaan tilanteesta. Hallitus on huolissaan, koska viime kesän olympialaisten pikamatkojen dominointi on nostattanut Jamaikalla ison yleisurheilubuumin ja pönkittänyt kansallistunnetta.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Miksi Temptation Islandin salatut seksikohtaukset eivät näkyneet tv:ssä? Sami Kuronen paljastaa: Näin he jäivät kiinni

  2. 2

    Verohallinto julkaisi metkan kuvan: Asiakas lähetti veroilmoituksen verkossa – kyllä, verkossa

  3. 3

    Tellervo Koivisto laski arkulle yhden tulipunaisen ruusun – mistä ele kertoo?

  4. 4

    Mercedeksellä hermostuttiin Bottaksen sponsorirahoihin liittyvästä uutisoinnista

  5. 5

    Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

  6. 6

    Suora lähetys juuri nyt: Tältä näyttää Mauno Koiviston haudalla päivä hautajaisten jälkeen

  7. 7

    Kädenpuristelua, tylyä tönintää ja vaivaantuneita katseita – IS seurasi Trumpin ensimmäistä Nato-huippukokousta

  8. 8

    Lehdet: Trump haukkui saksalaiset EU-pomojen tapaamisessa: ”Pahoja, todella pahoja”

  9. 9

    Prinssi Harryn tyttöystävän Meghanin sisko Samantha, 51, aiheutti yllättäen kohun – haukkui Pippan häät lyttyyn

  10. 10

    Näin hoidat yleiset silmäoireet – jos nämä kaksi oiretta ilmenevät, hakeudu pikaisesti hoitoon

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

  2. 2

    Miksi hautajaisvierailla oli hansikkaat kädessä?

  3. 3

    Varattu Sonja rakastui Temptation Islandilla palavasti sinkku-Miikkaan – muuttivat heti yhteen: näin heillä menee nyt

  4. 4

    Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

  5. 5

    Trump tönäisi pääministerin tylysti tieltään Nato-kokouksessa – video tilanteesta leviää

  6. 6

    Mauno Koiviston hautajaisten ylivoimaisesti koskettavin hetki nähtiin kello 15.43

  7. 7

    Ivanka, Melania ja Donald Trump sekä paavi asettuivat riviin – vain yksi hymyili ja internet sekosi

  8. 8

    40 kuvaa, jotka jäävät historiaan presidentti Mauno Koiviston hautajaisista

  9. 9

    Lue kaikki presidentti Mauno Koiviston hautajaisista

  10. 10

    Andy McCoy ojensi Maria Veitolaa suorassa tv-lähetyksessä: ”Suu kiinni”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

  2. 2

    Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

  3. 3

    Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

  4. 4

    Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

  5. 5

    Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

  6. 6

    Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

  7. 7

    Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

  8. 8

    Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

  9. 9

    Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

  10. 10

    Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Miksi Temptation Islandin salatut seksikohtaukset eivät näkyneet tv:ssä? Sami Kuronen paljastaa: Näin he jäivät kiinni

  2. 2

    Verohallinto julkaisi metkan kuvan: Asiakas lähetti veroilmoituksen verkossa – kyllä, verkossa

  3. 3

    Tellervo Koivisto laski arkulle yhden tulipunaisen ruusun – mistä ele kertoo?

  4. 4

    Mercedeksellä hermostuttiin Bottaksen sponsorirahoihin liittyvästä uutisoinnista

  5. 5

    Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

  6. Näytä lisää