Miia, Mira, Mirva

Yleisurheilu

Valikko

Powell huolissaan viisumistaan, ei kunnostaan

Maailman nopein mies Asafa Powell rullasi eilen Tukholman helteisessä illassa maaliin itselleen vaatimattomalla ajalla 10,04. Jamaikalainen ei ollut ajasta kaksi viikkoa ennen Osakan MM-kisoja kuitenkaan lainkaan huolissaan.

- Tulos ei ollut lähelläkään sitä, mihin pystyn. Lähden Osakaan luottavaisin mielin ja aion voittaa, saarnamiehen poika sanoi IS Urheilulle.

Powellin huolista suurin tuntuikin olevan etenkin managerin hermoja kiristänyt viisumisählinki. Jamaikalaisen seurue haki viisumia Osakaan viime viikolla Japanin Milanon-suurlähetystöstä Italiasta. Matka-asiakirjaa ei herunut.

- He vaativat lisää suosituskirjeitä. Meidän pitäisi nyt hankkia sellainen vielä Japanista. Hyvin outoa. Tiedän, että useat muut urheilijat ovat saaneet viisumin hankittua esimerkiksi täältä Tukholmasta, Powellin manageri pyöritteli päätään.

Hän pyysi asiassa apua japanilaisilta toimittajilta.

- Kaikki mahdollinen apu on nyt tarpeen.

Powell suuntasi Tukholman helteestä Italiaan. Pikakiituri viimeistelee MM-kisakuntonsa Venetsian lähettyvillä. Ennätysmiehen mukaan työtä ei ole kauheasti jäljellä.

- Tämän illan ongelmat ovat nopeasti korjattavissa. Tunsin oloni liian luottavaiseksi. Tiesin voittavani, enkä puristanut tarpeeksi. En halunnut riskeerata mitään Osakaa ajatellen, Powell sanoi.

Powell jäi tuloksensa vuoksi Tukholmassa tänä vuonna ilman timanttia. Noin 7300 euron arvoisia jalokiviä jaettiin eilen vain Tukholman stadionennätystä parantaneille urheilijoille.

Powell ei ollut timantin menetyksestä valtavan pahoillaan. Tulevaa morsianta odottaa kassakaapissa jo Tukholmasta viime vuonna hankittu timantti. Jamaikalainen on sanonut teettävänsä kisatimanteista tulevaisuudessa vihkisormuksen vielä itseään odotuttavalle morsiamelle.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Pohjois-Korea uhkaa upottaa USA:n ydinsukellusveneen – ”Sillä hetkellä kun USS Michigan yrittää hievahtaakaan...”

  2. 2

    Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

  3. 3

    Nicole Scherzinger sai yllättävän pyynnön kesken bikinivahauksen – ”Se oli hirvittävää”

  4. 4

    Bottas ja Räikkönen naureskelivat Putinin kanssa – näin keskustelu eteni

  5. 5

    F1-legenda ylisti Bottasta: ”Hänen ajamisensa oli täydellistä”

  6. 6

    Mercedeksen tallipomo voiton ottaneen Bottaksen asemasta tallissa: ”Ihan hullua”

  7. 7

    Kadunvaltaus käynnissä Tampereella – poliisi: ”Suosittelemme, ettei sinne tarvitsisi ehdoin tahdoin tulla”

  8. 8

    Vapun vietto alkoi rauhallisesti koko maassa – Kaivopuistossakin lähinnä hanhia

  9. 9

    Tiesitkö, miten helppoa Facebook-profiilisi kopioiminen on? Helppo kikka estää väärinkäytökset

  10. 10

    YK: 36 jesidinaista ja -tyttöä pelastettiin Isisin kynsistä – Aiemmin pelastetut: ”Raiskausta käytettiin aseena”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kuva nyt 72-vuotiaasta ”kaksoisolennosta” levisi verkossa – Scarlett Johansson kutsui mummon kanssaan ryypylle

  2. 2

    Bottas taisteli kovan voiton Sotshista! – IS seurasi kierros kierrokselta

  3. 3

    Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

  4. 4

    Kuva tyrmättävästä Klitshkosta on hurjaa katsottavaa – tämä Joshuan isku oli legendalle liikaa

  5. 5

    IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

  6. 6

    Kova tuuli paiskasi hotellin kokoisen rakennelman nudistirannalle Aurinkorannikolla – Suomalainen Jenni kuvasi oudon laitteen

  7. 7

    Anthony Joshua tyrmäsi Vladimir Klitshkon uskomattomassa ottelussa – IS seurasi

  8. 8

    Maailmankuulu kiipeilijä putosi lähes kilometrin matkan kuolemaansa Everestillä

  9. 9

    Maailmanmestari Jacques Villeneuve muutti kantaansa Kimi Räikkösestä

  10. 10

    Joki, joka on henkilö, 31 cm leveä katu ja hakaristimetsä – 6 outoa paikkaa joista tuskin olet kuullut

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

  2. 2

    Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

  3. 3

    Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

  4. 4

    Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

  5. 5

    Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

  6. 6

    Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

  7. 7

    Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

  8. 8

    Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

  9. 9

    Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

  10. 10

    Kadonnutta 7-vuotiasta Aleksi-poikaa etsittiin läpi yön Kouvolassa – löytyi hyväkuntoisena

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Pohjois-Korea uhkaa upottaa USA:n ydinsukellusveneen – ”Sillä hetkellä kun USS Michigan yrittää hievahtaakaan...”

  2. 2

    Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

  3. 3

    Nicole Scherzinger sai yllättävän pyynnön kesken bikinivahauksen – ”Se oli hirvittävää”

  4. 4

    Bottas ja Räikkönen naureskelivat Putinin kanssa – näin keskustelu eteni

  5. 5

    F1-legenda ylisti Bottasta: ”Hänen ajamisensa oli täydellistä”

  6. Näytä lisää