Uuno

Yleisurheilu

Valikko

Minna Nikkanen ei ennen tykännyt hallikisoista

Julkaistu:

Jelena Isinbajeva, Minna Nikkanen ja Vanessa Vandy. Siinä kolme nimeä, jotka tunnetaan naisten seiväshypystä.

Minna Nikkanen on väläytellyt tänä vuonna hyvin hyppäämällä hallissa Suomen ennätyksen 435.

- Olen saanut olla koko syksyn hyvässä kunnossa ja lähes joka päivä terveenä. Ei ole mitään loukkaantumisia oikeastaan ollut. Pitäisi olla kunto kohdallaan, Nikkanen summaa.

17-vuotiaan somerolaisen kovin kisakumppani on Vanessa Vandy, joka nappasi viime kesänä Tampereen Kalevan kisoissa paikan Pekingin-olympiakoneeseen Nikkasen nenän edestä. Tällä kaudella Nikkanen on päihittänyt kilpasiskona pariin otteeseen.

- Me olemme samalla tasolla suunnilleen.

Viikonloppuna Nikkanen osallistuu Torionossa ennätyssuuren kisajoukkueen jäsenenä EM-halleihin ja hakee tulokseksi omaa ennätystään. Aina hallikisat eivät ole maistuneet.

- En ole monena vuonna tykännyt hypätä hallissa, mutta nyt olen tottunut siihen. Siellä on vakaammat olosuhteet, joten kyllähän siellä on helpompaa. Tietysti ulkona on omat avunsa, kun siellä on tuuli, mutta toisaalta se vaikuttaa vaikeuttavasti kisaan, Nikkanen pohti ennen EM-kisoihin lähtöä.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Surmattua nuorta naista muisteltiin kynttilähartaudessa Tammisaaressa – ”Kaikki tietävät, keistä on kyse”

  2. 2

    Daniel Ricciardo voitti kaoottisen Bakun F1-kisan – Räikköseen törmännyt Bottas nousi maalisuoralla kakkoseksi!

  3. 3

    Kahden lapsen äiti Henna Peltonen voitti bikini fitnessin EM-kultaa – julkkiskaunotar piukassa kisakunnossa

  4. 4

    Räikkönen raivostui Bottakselle: ”Ei v***u voi taas olla sama jätkä!”

  5. 5

    Bottas selitti kolariaan Räikkösen kanssa – ”Minulla ei ollut tilaa mennä muualle”

  6. 6

    Uskomaton video leviää: mallikaunottaren alaston base-hyppy kuohuttaa – edes opettaja ei ole uskoa silmiään

  7. 7

    Lauri Markkasen pelinumero suututti NBA-seuran fanit – ”Kaikki Chicagossa tulevat vihaamaan sinua ennen kuin astut kentälle”

  8. 8

    Kriitikoiden hampaisiin joutunut Lauri Markkanen saa tukea perheeltään – Pekka-isä muuttaa Chicagoon

  9. 9

    Uskomaton F1-kisa! Kaoottinen Azerbaidzhanin GP huipentui maalisuoralla – IS seurasi

  10. 10

    Vettel kosti Hamiltonille – sai rangaistuksen rumasta ylilyönnistä F1-kisassa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

  2. 2

    Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

  3. 3

    Uskomaton F1-kisa! Kaoottinen Azerbaidzhanin GP huipentui maalisuoralla – IS seurasi

  4. 4

    Lauri Markkasen pelinumero suututti NBA-seuran fanit – ”Kaikki Chicagossa tulevat vihaamaan sinua ennen kuin astut kentälle”

  5. 5

    Onko tässä maailman seksikkäin pilotti? Susanna ohjaa suuria lentokoneita ja elää luksuselämää – ”Meidän täytyy antaa ammattimainen kuva”

  6. 6

    Vanhemmat väittävät elävänsä universumin energialla – äiti ei syönyt edes raskaana ollessaan: ”Ravitsin poikaani rakkaudellani”

  7. 7

    CNN selvitti: Näin Pohjois-Korean johtaja rahoittaa luksuselämänsä

  8. 8

    Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

  9. 9

    Tyly muutos ensi viikon sääennusteeseen: +30 asteen helleaalto koukkaakin Venäjälle – Suomeen luvassa jotain ihan muuta

  10. 10

    Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

  2. 2

    Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

  3. 3

    Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

  4. 4

    Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

  5. 5

    Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

  6. 6

    Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

  7. 7

    Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

  8. 8

    Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

  9. 9

    Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

  10. 10

    23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Surmattua nuorta naista muisteltiin kynttilähartaudessa Tammisaaressa – ”Kaikki tietävät, keistä on kyse”

  2. 2

    Daniel Ricciardo voitti kaoottisen Bakun F1-kisan – Räikköseen törmännyt Bottas nousi maalisuoralla kakkoseksi!

  3. 3

    Kahden lapsen äiti Henna Peltonen voitti bikini fitnessin EM-kultaa – julkkiskaunotar piukassa kisakunnossa

  4. 4

    Räikkönen raivostui Bottakselle: ”Ei v***u voi taas olla sama jätkä!”

  5. 5

    Bottas selitti kolariaan Räikkösen kanssa – ”Minulla ei ollut tilaa mennä muualle”

  6. Näytä lisää