Olga, Oili

Yleisurheilu

Valikko

Asafa Powellin hirmutavoite: Satanen alle 9,6 sekunnin!

Julkaistu:

Jamaikalaisen pikajuoksijahirmun Usain Boltin Pekingissä juoksema satasen ME-aika 9,69 on saanut tämän maanmiehen Asafa Powellinkin rukkaamaan tavoitteitaan uusille luvuille.

Powell on ottanut tavoitteekseen Boltin ihmeajan reilun alituksen.

- Kaksi vuotta sitten sanoin itselleni, että pystyn juoksemaan alle 9,65, mutta Usainin menon perusteella olen ottanut tavoitteekseni juosta alle 9,6, uutistoimisto Reuters kertoi Powellin uhitelleen sunnuntaina.

- Usain pystyy todellakin juoksemaan hirveätä vauhtia, mutta en aio päästää häntä karkuun.

Pekingissä Powell joutui katselemaan, kuinka Bolt riisti häneltä ME-ajan täysin näytöstyyliin.

- Olen suorastaan järkyttynyt siitä, mitä hän teki finaalissa, se oli jo naurettavaa. Näytti siltä, että hän olisi voinut juosta jopa ajan 9,63, Powell laskeskeli.

Powell jäi finaalissa viidenneksi ja katseli Boltin menoa selkäpuolelta. Ehkä siksi ainakin televisiokuvan perusteella näytti siltä, että Bolt olisi halutessaan saattanut yltää Powellin arviotakin huimempaan aikaan.

- En pysty edes kuvittelemaan, millaiseen aikaan hän tällä hetkellä pystyisi. Hän on nyt mies, joka pitää voittaa. Ennen se olin minä, ja jos pystyn juoksemaan vielä yhden ME:n, sitten valokeilassa olenkin taas minä.

  • Yleisurheilu
Näitä luetaan!
  1. 1

    Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

  2. 2

    Naisen lentomatka muuttui ”painajaiseksi” – kuva erikoisesta tapahtumasarjasta villitsee somessa

  3. 3

    Asunnon ikkunat hajosivat räjähdysmäisessä palossa Helsingissä – syynä vakava virhe ruoanlaitossa

  4. 4

    200 risteilymatkustajaa jumissa Saimaan kanavassa – ruoka alkaa loppua, muusikko soittaa Baddingia

  5. 5

    Apinan ottama selfie pilasi valokuvaajan elämän – masentui ja pohtii nyt työtä koiranulkoiluttajana

  6. 6

    Muistatko 10 vuoden takaisen hullun F1-kisan? Debytantti nousi 22. ruudusta kärkeen – ura oli pian ohi

  7. 7

    Kolmivuorotyö vie SM-hopeamitalistin voimat – ”Vuokra pitää maksaa”

  8. 8

    Pia, 25, hylkäsi asianajajan työn ja ryhtyi Instagram-tähdeksi – tienaa nyt muhkeat summat povekkailla kuvilla: ”Halusin haastaa itseni”

  9. 9

    ”Turha yrittää kesyttää” – julkkisnaiset kertovat, miksi eivät aja häpykarvojaan

  10. 10

    Näin paljon rahaa suomalaisella on keskimäärin tilillä – löytyykö sinulta tämä summa?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

  2. 2

    Kohta rytisee! Ilmatieteen laitos varoittaa rankkasateista ja ukkosesta: ”Voi tulla vähän reippaammin”

  3. 3

    Cheek menetti etuhampaansa – edes hammaslääkäri ei kyennyt paikkaamaan ennen keikkaa: Elastinen julkaisi kuvan seuraamuksista

  4. 4

    Outo haju kellarissa paljasti – rakennusmestarin virityksistä 120 000 euron jättilasku

  5. 5

    Astrid Swanin, 35, rintasyöpä uusiutui ja levisi – sairaus on parantumaton: ”Jätän lapseni taakseni, kun hän vielä tarvitsee minua”

  6. 6

    Naisen lentomatka muuttui ”painajaiseksi” – kuva erikoisesta tapahtumasarjasta villitsee somessa

  7. 7

    Kuvat Suomen kesästä: Festarivieraat kahlasivat tulvivalla kadulla, tennarit upposivat rakeisiin ja salama halkaisi koivun – ”Aika tälli tuli”

  8. 8

    Elina Tervo tahtoi hemmotella miehiä Instagramissa – kuvakulma korostaa kurveja: ”Koska 83 prosenttia seuraajistani on miehiä”

  9. 9

    Pete Parkkosen keikka Tikkurilassa sai huvittavia piirteitä: ”Ei tässä ole mitään järkeä enää!”

  10. 10

    ”Turha yrittää kesyttää” – julkkisnaiset kertovat, miksi eivät aja häpykarvojaan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

  2. 2

    Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

  3. 3

    Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

  4. 4

    Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

  5. 5

    Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

  6. 6

    Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

  7. 7

    TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

  8. 8

    Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

  9. 9

    Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

  10. 10

    8 asiaa, joita pariskunnat tekevät, mutta eivät myönnä sitä – montako kohtaa myönnät?

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

  2. 2

    Naisen lentomatka muuttui ”painajaiseksi” – kuva erikoisesta tapahtumasarjasta villitsee somessa

  3. 3

    Asunnon ikkunat hajosivat räjähdysmäisessä palossa Helsingissä – syynä vakava virhe ruoanlaitossa

  4. 4

    200 risteilymatkustajaa jumissa Saimaan kanavassa – ruoka alkaa loppua, muusikko soittaa Baddingia

  5. 5

    Apinan ottama selfie pilasi valokuvaajan elämän – masentui ja pohtii nyt työtä koiranulkoiluttajana

  6. Näytä lisää