Aatu, Aatto

Yleisurheilu

Valikko

Entinen ME-sprintteri Montgomery syytteeseen huumeista

Julkaistu:

Entinen sadan metrin maailmanennätysmies Tim Montgomery saa syytteen heroiinin välittämisestä, uutisoi Virginia-Pilot -sanomalehti. Lehden mukaan Montgomery pidätettiin keskiviikkona ja häntä syytetään yli sadan gramman heroiinierän välittämisestä Virginian osavaltiossa.

Montgomery kiisti lehdelle tietävänsä mitään syytteistä.

Montgomery odottaa myös 16. toukokuuta annettavaa tuomiota shekkipetosoikeudenkäynnissä, jossa hän on myöntänyt syyllisyytensä. 33-vuotiasta ex-pikajuoksijaa uhkaa jopa runsaan kolmen ja puolen vuoden vankeus.

Montgomery voitti olympiakultaa Yhdysvaltain 4x100 metrin viestijoukkueessa vuoden 2000 olympiakisoissa. Vuonna 2002 hän juoksi sadan metrin maailmanennätyksen 9,78.Montgomeryn ennätys pyyhittiin tilastoista sen jälkeen kun hän sai joulukuussa 2005 kahden vuoden kilpailukiellon dopingin takia. Montgomery oli kuulunut dopingaineita urheilijoille levittäneen Balco-laboratorion asiakkaisiin.

2000-luvun alussa Montgomery seurusteli Marion Jonesin kanssa, jonka ura päättyi myös Balco-jutun seurauksiin. Montgomeryllä ja Jonesilla on yksi yhteinen lapsi.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Noin 30-vuotias nainen hukkui Pyhtäällä – juhannuksena jo kaksi hukkumisonnettomuutta

  2. 2

    Suviseurojen ruokalista julki – ovatko tässä Suomen halvimmat ”festariruoat”?

  3. 3

    Aku Hirviniemeltä härski vastaisku Katri Sorsan seksielämäpaljastukseen: ”Paikka, jossa masturboin...”

  4. 4

    Tunnistatko hukkumisreaktion? Yksi kysymys voi pelastaa hengen

  5. 5

    Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

  6. 6

    Karavaanarit ottivat yhteen leirintäalueella Raumalla – mies löi naista nyrkillä päähän ja potkaisi vartaloon

  7. 7

    Kolmen auton peräänajo sai liikenteen matelemaan Nelostiellä

  8. 8

    Kajaanissa kadonnut 72-vuotias nainen löytyi saaresta

  9. 9

    Espoolainen Anna havahtui ulkoa kuuluneeseen pamaukseen – ulkona leijui sankka musta savu

  10. 10

    Puna-armeijan vyöry pysähtyi Ihantalaan – venäläissotilas kertoi hirvittävästä näystä Stuka-pommituksen jälkeen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

  2. 2

    Lapualaisella tehty maailmanennätys rikki: Tarkka-ampuja tappoi Isis-taistelijan 3,5 kilometrin päästä

  3. 3

    Nakupöksyt ovat seuraavat hittihousut – pukisitko?

  4. 4

    Mies kutsui naapurin korjaamaan tietokonetta – naisen painajainen alkoi heti, kun hän astui makuuhuoneeseen

  5. 5

    Tällainen oli Tammisaaressa murhattu nuori nainen – kirjoitti blogissaan avoimesti myös suhteesta epäiltyyn

  6. 6

    Courteney Cox, 53, katuu kauneusoperaatioitaan: ulkonäkö muuttui merkittävästi – ystävät järkyttyivät näkemästään

  7. 7

    Samu Haber, TIS-Jonne, Timo Soini vai Danny? Testaa, kuka suomalaismiehistä on kesäheilasi!

  8. 8

    Mies raiskasi 13-vuotiaan parkkihallissa Keravalla – samalla tekijällä useita lapsia uhreinaan

  9. 9

    Prinssi Harrylta riipaiseva muisto prinsessa Dianan hautajaisista: ”Ketään lasta ei saisi pakottaa tekemään niin”

  10. 10

    Katri Sorsalta avoin selostus ja kuva seksielämästään: ”Paikka, missä mieheni kanssa rakastelen”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

  2. 2

    8 naista kertoo, millaiset seksiehdotukset oikeasti toimivat: ”Se on varma keino”

  3. 3

    Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

  4. 4

    Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

  5. 5

    Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

  6. 6

    Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

  7. 7

    Kolmen lapsensa tapon yrityksestä syytetty äiti kirjoitti palon aikana veret seisauttavan Facebook-päivityksen – ”Kukaan ei huomaa...”

  8. 8

    23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

  9. 9

    Metsämustikoissa voi piillä vaarallinen loinen – onko syytä huoleen?

  10. 10

    Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Noin 30-vuotias nainen hukkui Pyhtäällä – juhannuksena jo kaksi hukkumisonnettomuutta

  2. 2

    Suviseurojen ruokalista julki – ovatko tässä Suomen halvimmat ”festariruoat”?

  3. 3

    Aku Hirviniemeltä härski vastaisku Katri Sorsan seksielämäpaljastukseen: ”Paikka, jossa masturboin...”

  4. 4

    Tunnistatko hukkumisreaktion? Yksi kysymys voi pelastaa hengen

  5. 5

    Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

  6. Näytä lisää