Elviira, Elvi

Viihde

Valikko

Semifinaalien pisteet julki – näin lähellä Norma John oli jatkopaikkaa euroviisuissa

Julkaistu:

Euroviisut 2017
Suomi sijoittui semifinaalissa 12:nneksi 92 pisteellä.
Finaalista karsiutunut Suomen euroviisuedustaja Norma John keräsi 92 pistettä ja sijoittui 12:nneksi tiistain semifinaalissa Kiovassa.

Kahden semifinaalin tulokset julkistettiin lauantain finaalin jälkeen. Kummastakin finaaliin ylsi kymmenen parasta.

Suomen semifinaalista viimeisenä finaaliin eteni Kreikka 115 pisteellä. Selvä ykkönen oli 370 pistettä kerännyt Portugali, joka vei lopulta koko kilpailun voiton.

Torstain semifinaalissa selvästi eniten ääniä sai Bulgaria.

Jos yllä oleva twiitti ei näy, voit käydä katsomassa sen täältä.

Norma John on muusikkoduo, jonka muodostavat pianisti Lasse Piirainen ja solisti Leena Tirronen. Heidän kilpailukappaleensa oli Blackbird.

Vielä ennen tulosten julkistusta Suomi oli kivunnut vedonlyöntitoimistojen listauksissa jopa koko kilpailun kärkikymmenikön joukkoon

– Emme ole pettyneitä siihen mitä teimme, mutta tässä nyt kävi näin. Olemme tyytyväisiä esitykseen, Piirainen kommentoi aiemmin Ilta-Sanomille.

– Euroviisuista ei voi koskaan tietää, mitä tapahtuu. Siellä voi käydä mitä vaan, Tirronen vahvisti.

Suomen tiesi nousi pystyyn semifinaalissa jo kolmannen kerran peräkkäin. Edellisen kerran viisufinaaliin on yltänyt Softengine vuonna 2014.

Ensimmäisen semifinaalin tulokset

1. Portugali 370 p.

2. Moldova 291

3. Ruotsi 227

4. Belgia 165

5. Kypros 164

6. Australia 160

7. Armenia 152

8. Azerbaidzhan 150

9. Puola 119

10. Kreikka 115

11. Georgia 99

12. Suomi 92

13. Tshekki 83

14. Albania 76

15. Islanti 60

16. Montenegro 56

17. Slovenia 36

18. Latvia 21

Juryn äänet

1. Portugali 173 p.

2. Australia 139

3. Ruotsi 124

4. Moldova 111

5. Azerbaidzhan 87

6. Armenia 87

7. Tshekki 81

8. Georgia 62

9. Kreikka 61

10. Kypros 61

11. Puola 50

12. Suomi 41

13. Belgia 40

14. Albania 38

15. Islanti 29

16. Montenegro 17

17. Slovenia 16

18. Latvia 1

Yleisön äänet

1. Portugali 197 p.

2. Moldova 180

3. Belgia 125

4. Ruotsi 103

5. Kypros 103

6. Puola 69

7. Armenia 65

8. Azerbaidzhan 63

9. Kreikka 54

10. Suomi 51

11. Montenegro 39

12. Albania 38

13. Georgia 37

14. Islanti 31

15. Australia 21

16. Slovenia 20

17. Latvia 20

18. Tshekki 2

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      ”Pelkäsin että lapseni ihonväri olisi eri kuin miehelläni” – Vauva.fi:ssä paljastetaan nyt salaisuudet, joita kukaan ei tiedä

    2. 2

      Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

    3. 3

      Laaja kyberhyökkäysaalto iski Suomeen – yrityksiltä vaaditaan lunnaita

    4. 4

      Yle: Suomen ainoa Miss Maailma Marita Lindahl on kuollut

    5. 5

      Lähtisitkö tässä mekossa juhlimaan? Susanna Penttilän todella rohkea asuvalinta hämmentää: ”Eikö tuohon kuulu pikkupöksyjä lainkaan?”

    6. 6

      Posti perustelee jakelumuutosta – ”Suo siellä, vetelä täällä”

    7. 7

      Hausjärven neljä vainajaa löytyivät Ollin mailta – ”Poliisi kysyi, tiedänkö mitään uhreista”

    8. 8

      ”Suomi ensin” palasi Rautatientorille – poliisi vienyt mielenosoittajia väkisin maijaan

    9. 9

      Isis pakottaa loukkuun jääneitä siviilejä Filippiineillä – naisista seksiorjia ja miehistä taistelijoita

    10. 10

      Miehen epäillään sairastaneen tuhkarokkoa 140 ihmisen leirillä Punkaharjulla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi yritti ampua kimppuun käyneen koiran – laukaukset päättyivät murhenäytelmään

    2. 2

      Joka neljäs suomalainen on nautiskellut maksansa sairaaksi – kuulutko sinä tietämättäsi heihin?

    3. 3

      Hausjärveltä löytyi neljän vainajan metsähauta – KRP kaipaa tietoa kummulla vierailleista

    4. 4

      Vaikea synnytys päättyi vauvan kuolemaan Hyksin alueella – Valvira: Hoito ei kaikilta osin asianmukaista

    5. 5

      Lähtisitkö tässä mekossa juhlimaan? Susanna Penttilän todella rohkea asuvalinta hämmentää: ”Eikö tuohon kuulu pikkupöksyjä lainkaan?”

    6. 6

      Povipommi esitteli astetta härskimpää alastonkuvaansa 2-vuotiaalle tyttärelleen – raju raivo syttyi

    7. 7

      Espoolainen Mia käveli aamulla bussipysäkille, kun huomion kiinnitti hautausmaalle kuuluva näky

    8. 8

      Festarikansa jätti jälkeensä täystuhon – sikailukuvat Glastonburyn festivaaleilta kertovat kaiken: siivouskulut yli 800 000 euroa

    9. 9

      Harvinainen yhteiskuva: Vappu Pimiä poseeraa upeana miehensä rinnalla hääjuhlissa – ”Pussailuloma”

    10. 10

      Suomi ensin -johtohahmo raudoissa maijaan, yleisö hurrasi poliisille – näin mielenosoitusleirin purkaminen eteni Helsingissä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    2. 2

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    3. 3

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    4. 4

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    5. 5

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    6. 6

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    7. 7

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    8. 8

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    9. 9

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    10. 10

      Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      ”Pelkäsin että lapseni ihonväri olisi eri kuin miehelläni” – Vauva.fi:ssä paljastetaan nyt salaisuudet, joita kukaan ei tiedä

    2. 2

      Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

    3. 3

      Laaja kyberhyökkäysaalto iski Suomeen – yrityksiltä vaaditaan lunnaita

    4. 4

      Yle: Suomen ainoa Miss Maailma Marita Lindahl on kuollut

    5. 5

      Lähtisitkö tässä mekossa juhlimaan? Susanna Penttilän todella rohkea asuvalinta hämmentää: ”Eikö tuohon kuulu pikkupöksyjä lainkaan?”

    6. Näytä lisää