Sami, Samuli

Viihde

Suomalaisen Ronin, 23, videoita katsotaan 5 miljoonaa kertaa kuukaudessa – tyttöystäväilmoitus ihmetytti faneja

Julkaistu:

Roni Backin jokaista videota katsotaan yli 100 000 kertaa. Back on suomalaisten nuorten seuratuimpia idoleita, mutta aikuiset eivät välttämättä ole hänestä kuulleetkaan.
Roni Bäck – YouTube-nimeltään Roni Back tubettaa elämästään 227 339 tilaajalleen. Hän on Tubeconin teettämän tutkimuksen perusteella suomalaisten 13–19-vuotiaiden 13. seuratuin idoli. Ykkössijan vei Mmiisas.

– Olen Suomen katsotuin suomenkielinen ihminen tietääkseni, Back selittää.

Hänen videoitaan katsotaan kuukaudessa käsittämättömät viisi miljoonaa kertaa. 23-vuotias kauppatieteiden kandidaatti hukkuu työtarjouksiin, muttei ehdi ottaa niitä juurikaan vastaan tubettamisen takia. Hän julkaisee videon kerran päivässä.

Back haaveilee kasvattavansa seuraajamääränsä vähintään 125 000 seuraajalla parin vuoden päästä ja tekevänsä hommia tv:ssä.

– Tämä maailma on niin uusi vaikuttaja, että saa nähdä, mihin päätyy.

Back paljasti julkisesti seurustelevansa. Se ei mennyt kaikille perille.

– Pari sellaista oli, että ”voi vitsit ei ole todellista”. Sitten oli niitä, jotka kuvittelivat huijaavani, koska mun kanavalla ollut sellainen vitsi, ettei Roni voi koskaan löytää tyttöystävää.

Fanit osaavat yllättää. Porukkaa saattaa olla odottamassa lentokentällä, kun Back tulee lomamatkaltaan takaisin Suomeen. Eikä hän ole edes kertonut tarkkaa aikaa tai lentoa, jolla on tulossa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Netflix kertoi lopettavansa suosikkisarjansa – pornosivusto lupautui tekemään seuraavan kauden

    2. 2

      Hassan, 45, asettui hengenvaaraan auttaessaan puukotettua: ”En voi kääntää katsettani ja antaa naisen maata maassa”

    3. 3

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    4. 4

      Turvapaikanhakija kertoo TS:lle jahdanneensa hyökkääjää Turussa – ”Potkaisin jalallani toisen veitsistä kauemmaksi”

    5. 5

      Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    6. 6

      Aivoinfarkti yllätti ruotsalaisen kiekkotähden vessanpöntöllä – koiran haukunta havahdutti vaimon apuun

    7. 7

      Poliisi tiedottaa Turun sarjapuukotuksesta kello 14 – Viisi kysymystä, joihin odotetaan vastauksia

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      Supon uhka-arvio: Riskilistalla 350 henkilöä, innostuneet radikaali-islamilaisesta propagandasta

    10. 10

      Valtteri Bottas paljastaa tuloksensa Cooperin testissä – pärjäisitkö F1-tähdelle 12 minuutin kilpailussa?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    2. 2

      Tämä kaikki tiedetään epäillystä puukottajasta nyt: 18-vuotias marokkolainen, tuli Suomeen viime vuonna, haki turvapaikkaa

    3. 3

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    4. 4

      Puukotuksista epäillyn erikoinen käytös pizzeriassa herätti ihmetystä – ”Hän näytti olevan sulkeutunut omaan kuoreensa”

    5. 5

      Presidentti Niinistö antoi lausunnon Turun iskusta – lue koko lausunto sanasta sanaan

    6. 6

      Uudet tiedot kootusti: Tässä kaikki, mitä tiedämme nyt Turun sarjapuukotuksesta

    7. 7

      Radiojuontaja avautuu suhdetragediastaan: avomies petti parin yhteisessä vuoteessa – ”Sain kirjeen nuoremmalta naiselta”

    8. 8

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä

    9. 9

      Ruotsalaistutkija: Marokkolainen terroristiverkosto ulottuu Barcelonasta Turkuun

    10. 10

      Supo: Tästä syystä Turun puukotuksia epäillään terroriteoksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    4. 4

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    5. 5

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    6. 6

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    7. 7

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    8. 8

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    9. 9

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    10. 10

      Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Netflix kertoi lopettavansa suosikkisarjansa – pornosivusto lupautui tekemään seuraavan kauden

    2. 2

      Hassan, 45, asettui hengenvaaraan auttaessaan puukotettua: ”En voi kääntää katsettani ja antaa naisen maata maassa”

    3. 3

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    4. 4

      Turvapaikanhakija kertoo TS:lle jahdanneensa hyökkääjää Turussa – ”Potkaisin jalallani toisen veitsistä kauemmaksi”

    5. 5

      Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    6. Näytä lisää