Olga, Oili

Viihde

Valikko

Suomalaisen Markuksen sensuelli kuvasarja julkaistiin Playboyn sivuilla: jumalainen tanskalaismalli poseeraa ilman rihman kiertämää

Julkaistu:

Lahtelaislähtöinen valokuvaaja Markus Henttonen on päässyt harvalukuiseen suomalaisjoukkoon, jonka kuvia on julkaistu legendaarisen Playboyn nettisivuilla.
Valokuvaaja Markus Henttonen, 40, saa paljon erilaisia yhteydenottoja, mutta tämän vuoden alussa hän sai yhden hieman erilaisemman kyselyn. Aito ja alkuperäinen Yhdysvaltain Playboy-lehti oli kiinnostunut miehen tyylistä ja häntä pyydettiin ottamaan kuvia maailman tunnetuimman miestenlehden nettisivuille.

– Olin todella ihmeissäni, mutta se tuntui tosi hyvältä. He olivat nähneet mun kuvia, tykkäsivät tyylistäni ja sain kuulla paljon ylistäviä sanoja, Henttonen kertoo.

Valokuvaaja paljastaa, että vastausta pyyntöön ei tarvinnut miettiä montaa kertaa. Näkyvyys on huikea, pelkästään lehden sosiaalisella medialla on miljoonia seuraajia ympäri maailman.

– Eri asia olisi ollut, jos kyseessä olisi ollut jonkun muun maan lehti. Mutta jenkkiversio on tätä nykyä tyylillä tehty ja siihen kuvaavat monet maailman ykköskastin kuvaajat kuten Mario Sorrenti, David Bellemere ja Guy Aroch. Malleina ovat olleet monet tunnetut Victoria’s Secret -mallit, sekä viime aikoina esimerkiksi Rihanna ja Kate Moss.

Henttonen viittaa tyylikkyyteen muutama vuosi sitten tehdyllä uudistuksella, jonka jälkeen Playboyssa ei ole julkaistu naisten alastonkuvia.

– Lehden tyyli on luonnollisempi ja aidompi. On haluttu pois muovisesta ja teennäisestä kuvamaailmasta. Kuvasarjat ovat tarinallisia ja ajattomia, parhaiden muotisarjojen tapaan.


Maaliskuun 30. päivä Playboyn nettisivuilla julkaistiin Henttosen ottama kuvasarja tanskalaismalli Alberte Valentinesta.

– Kuvat otettiin meidän Barcelonan-asunnolla tammikuussa, alkuvuoden Espanjassa Mari-vaimonsa kanssa viettänyt Henttonen kertoo.

– Teemana kuvauksissa oli ”rento päivä kotona”, minun tyylilläni kuvattuna. Kuvailisin tyyliäni boheemin ajattomaksi, tarinalliseksi, luonnolliseksi, elokuvalliseksi ja jopa runolliseksi, valokuvaaja listaa.

– Myös tunne ja valo ovat tärkeitä kuvissani.


Kuvissa vaalea kaunotar poseeraa sensuellin vähäpukeisena asunnon sisätiloissa ja terassilla. Taustalla näkyvät Barcelonan katot.

Kuvasarja nostettiin pari viikkoa sitten sivuston ”viikon kohokohdaksi” ja se on julkaistu myös Alankomaiden Playboyn nettisivuilla. Yksi Henttosen ottamista kuvista – jossa Alberte imee tikkaria ilman paitaa ja hiukset hieman pörrössä – on kerännyt Playboyn Instagram-tilillä huimat yli 66 000 tykkäystä. Henttonen on jakanut saman kuvan myös omalla Instagram-tilillään.


Henttonen on kuvannut Alberte Valentinea myös aiemmin, joten yhteistyö sujui mutkattomasti.

– Alberte otti minuun yhteyttä aikaisemmin ja kysyi tehtäisiinkö yhteistyötä, kun olimme molemmat menossa yhtä aikaa Espanjaan. Kun kysely Playboylta tuli, niin minulle tuli heti Alberte mieleen.

– Meillä on toisillemme tutut työskentelytavat, joten se helpotti kuvauksia todella paljon.


Henttonen on saanut kuvistaan paljon positiivista palautetta.

– Hyvää palautetta on tullut monilta tahoilta, esimerkiksi kotikaupungistani Lahdesta, nykyään Berliinissä asuva mies kertoo.


Tämä ei välttämättä jää viimeiseksi kuvasarjaksi, jonka Henttonen kuvaa legendaariselle miestenlehdelle.

– Yhteistyötä saattaa olla tulevaisuudessakin, mies kertoo ja vihjailee, että hänen kuviaan saatettaisiin nähdä joskus lehden printtiversiossakin.

– Olihan tämäkin jo todella mahtavaa. Mutta kyllähän se printtilehteen kuvaaminen olisi vielä hienompi homma!


Henttonen on valokuvannut jo vuosia. Hänen ensimmäinen oma näyttelynsä oli vuonna 2001 ja sen jälkeen hänen kuviaan on ollut esillä yli sadassa näyttelyssä neljässätoista eri maassa. Mies onkin luonut pitkäjänteisesti uraa sekä taide- että kaupallisella puolella.

– Tämä Playboy-juttu oli hieno asia tottakai, mutta se vaan yksi osa urallani. Muita vähintään yhtä hienoja juttuja olivat viime vuoden näyttelyt maailman tunnetuimpien kuvaajien kuten David LaChapellen, Robert Polidorin, Mitch Epsteinin ja Pierre & Gillesin kanssa Berliinissä ja Düsseldorffissa, Henttonen huomauttaa.

Henttonen on todella onnellinen siitä, että hän saa tehdä työtä omalla tavallaan ja tyylillään.

– Sehän se on parasta, mitä voi olla. Mutta on sen eteen on tehty paljon töitä ja riskeerattukin.


Henttonen löysi oman tyylinsä ja kuvamaailmansa kuvatessaan Twisted Tales – Road to Hope -sarjaansa vuosina 2012–2015. Kyseinen näyttely oli esillä Berliinissä maalis-huhtikuussa 2016 ja kuvista julkaistiin kansainvälisesti saman niminen valokuvakirja.

– Kaikki alkoi Los Angelesissa. Silloin löysin avainideani. Jatkoin projektin kuvaamista useissa kaupungeissa ja maissa, joten oli mietittävä, kuinka pystyn luomaan yhtenäisen kuvamaailman. Yhdistävät tekijät nivoutuivat ja terävöityivät lopulta minun omaksi tyylikseni, Henttonen kertoo.

– Seuraavaksi piti miettiä, että kuinka sama tyyli toimisi myös kaupallisella puolella. Ydinasiat ovat samat, mutta kaupallisella puolella pitää olla vähän vähemmän melankolinen ja ”lynchmäinen”, Henttonen naureskelee.

– Olen kiinnostunut niin monesta asiasta yhtä aikaa, että olisi mahdotonta jättää toinen kokonaan pois. Tarvitsen molempia kehittyäkseni ja pitääkseni itseni riippumattomana. Toisekseen taiteen tekeminen on melko yksinäistä hommaa.

Taiteen ja kaupallisen kuvaamisen yhdistäminen on onnistunut hyvin, ja miehellä on suunnitteilla erilaisia yhteistyökuvioita molemmilla puolilla.

Tulevana syksynä hän osallistuu kahteen yhteisnäyttelyyn Saksassa ja luvassa on myös taideprojekti Euroopan tämän vuoden toisessa kulttuuripääkaupungissa Tanskan Aarhusissa.

Lisäksi hänellä on suunnitteilla yhteistyökuvioita muutaman ison muotifirman ja -lehden kanssa.

– Paljon kaikenlaista on vireillä. Nyt on menossa hyvä jatkumo ja virtaus, Henttonen vihjailee.


Henttonen uskoo, että hänen suosionsa salaisuus on se, että hän on yhteistyön ja laajan ajattelun kannattaja.

– En halua laittaa itseäni mihinkään lokeroon. Toiset käskevät ajatella laatikon ulkopuolelta, mutta minusta bokseja ei pitäisi olla ollenkaan.

Valokuvaaja myös korostaa yhteistyön tärkeyttä.

– Barcelonassa ja Los Angelesissa ihmiset halusivat tehdä asioita ja projekteja yhdessä ja ennakkoluulottomasti.

– Sitä kaipaisin Suomeenkin, mutta liekö sitten kyse pelosta vai mistä, kun ei olla valmiita tekemään yhdessä, ja omia asioita pidetään hyvin tiiviisti vain itsellä, Henttonen pohtii.


Henttonen teki yhteistyötä useiden tahojen kanssa myös Playboy-kuvausten tiimoilta. Vaatteita oli lainassa pieniltä brändeiltä ja kuvauksista tehtiin myös video, joka on julkaistu muun muassa YouTubessa.

– Espanjalainen videokuvaaja Judit Polo otti minuun yhteyttä Instagramissa ja hän halusi tulla tekemään kuvauksista behind the scenes -tyyppisen videon. Sehän sopi minulle vallan mainiosti!

Videolla näkyy otteita kuvauksista ja taustalla soi helsinkiläisbändi Lake Jonsin kappale Didn’t know.



Jos video ei näy, voit katsoa sen täältä.

Musiikki on muutenkin lähellä Henttosen sydäntä ja hän suunnittelee parhaillaan yhteistyökuvioita myös sen saralla.

– Olen voinut laajentaa konseptiani siten, että saan myös musan kytkettyä juttuihini. Minulla on kaikenlaista vireillä myös maailmanluokan huippumuusikoiden kanssa, mutta niistä en voi vielä paljastaa sen enempää.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Asunnon ikkunat hajosivat räjähdysmäisessä palossa Helsingissä – syynä vakava virhe ruoanlaitossa

    2. 2

      Pia, 25, hylkäsi asianajajan työn ja ryhtyi Instagram-tähdeksi – tienaa nyt muhkeat summat povekkailla kuvilla: ”Halusin haastaa itseni”

    3. 3

      Naisen lentomatka muuttui ”painajaiseksi” – kuva erikoisesta tapahtumasarjasta villitsee somessa

    4. 4

      200 risteilymatkustajaa jumissa Saimaan kanavassa – ruoka alkaa loppua, muusikko soittaa Baddingia

    5. 5

      Putin vastaili venäläisnuorten kysymyksiin Sotshissa: Näihin arvoituksiin hän haluaisi vastauksia – nosti yllättäen esille suomalais-ugrilaiset

    6. 6

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    7. 7

      Juna törmäsi radalle päätyneeseen Toyotaan – ”Siinä kohtaa ei ole tasoristeystä”

    8. 8

      Mosulista kiinni otettu teinityttö on jihadistien riveihin liittynyt Linda – 16-vuotiasta saksalaista voi uhata jopa kuolemanrangaistus Irakissa

    9. 9

      MTV: Loviisan metsistä löytyi kadonneen Riinan tavaroita – tekikö hän nuotion metsään?

    10. 10

      ”Turha yrittää kesyttää” – julkkisnaiset kertovat, miksi eivät aja häpykarvojaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    2. 2

      Kohta rytisee! Ilmatieteen laitos varoittaa rankkasateista ja ukkosesta: ”Voi tulla vähän reippaammin”

    3. 3

      Cheek menetti etuhampaansa – edes hammaslääkäri ei kyennyt paikkaamaan ennen keikkaa: Elastinen julkaisi kuvan seuraamuksista

    4. 4

      Outo haju kellarissa paljasti – rakennusmestarin virityksistä 120 000 euron jättilasku

    5. 5

      Elina Tervo tahtoi hemmotella miehiä Instagramissa – kuvakulma korostaa kurveja: ”Koska 83 prosenttia seuraajistani on miehiä”

    6. 6

      Astrid Swanin, 35, rintasyöpä uusiutui ja levisi – sairaus on parantumaton: ”Jätän lapseni taakseni, kun hän vielä tarvitsee minua”

    7. 7

      Kuvat Suomen kesästä: Festarivieraat kahlasivat tulvivalla kadulla, tennarit upposivat rakeisiin ja salama halkaisi koivun – ”Aika tälli tuli”

    8. 8

      Pete Parkkosen keikka Tikkurilassa sai huvittavia piirteitä: ”Ei tässä ole mitään järkeä enää!”

    9. 9

      Naisen lentomatka muuttui ”painajaiseksi” – kuva erikoisesta tapahtumasarjasta villitsee somessa

    10. 10

      Kiukkukohtaus sai prinsessa Charlotten, 2, valtaansa: polki jalkaa ja heittäytyi maahan kesken valtiovierailun – Catherine-äidillä varmat keinot käytössä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    2. 2

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    3. 3

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    4. 4

      Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

    5. 5

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    6. 6

      Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

    7. 7

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    8. 8

      Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

    9. 9

      Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

    10. 10

      8 asiaa, joita pariskunnat tekevät, mutta eivät myönnä sitä – montako kohtaa myönnät?

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Asunnon ikkunat hajosivat räjähdysmäisessä palossa Helsingissä – syynä vakava virhe ruoanlaitossa

    2. 2

      Pia, 25, hylkäsi asianajajan työn ja ryhtyi Instagram-tähdeksi – tienaa nyt muhkeat summat povekkailla kuvilla: ”Halusin haastaa itseni”

    3. 3

      Naisen lentomatka muuttui ”painajaiseksi” – kuva erikoisesta tapahtumasarjasta villitsee somessa

    4. 4

      200 risteilymatkustajaa jumissa Saimaan kanavassa – ruoka alkaa loppua, muusikko soittaa Baddingia

    5. 5

      Putin vastaili venäläisnuorten kysymyksiin Sotshissa: Näihin arvoituksiin hän haluaisi vastauksia – nosti yllättäen esille suomalais-ugrilaiset

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    2. 2

      Kohta rytisee! Ilmatieteen laitos varoittaa rankkasateista ja ukkosesta: ”Voi tulla vähän reippaammin”

    3. 3

      Cheek menetti etuhampaansa – edes hammaslääkäri ei kyennyt paikkaamaan ennen keikkaa: Elastinen julkaisi kuvan seuraamuksista

    4. 4

      Outo haju kellarissa paljasti – rakennusmestarin virityksistä 120 000 euron jättilasku

    5. 5

      Elina Tervo tahtoi hemmotella miehiä Instagramissa – kuvakulma korostaa kurveja: ”Koska 83 prosenttia seuraajistani on miehiä”

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    2. 2

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    3. 3

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    4. 4

      Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

    5. 5

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    6. Näytä lisää