Varpu, Vaula

Viihde

Mitä Nicole Kidmanille tapahtui? Tähden kasvot muuttuivat vain kuudessa päivässä – plastiikkakirurgi: ”Epäilen täyteaineita”

Julkaistu:

näyttelijä
Nicole Kidmanin kasvot muuttuivat huomattavasti vain kuudessa päivässä.
Brittilehti The Daily Mail kirjoittaa, että Nicole Kidmanin, 49, kasvot ovat muuttuneet dramaattisesti vain muutamassa päivässä.

Oscar-juhlien punaisella matolla katseita kääntäneen tähden kasvot vaikuttivat erilaisilta hänen saapuessa Hampurin Goldene Kamera Awards -gaalaan.

Plastiikkakirurgi, tohtori Jeremy Hunt kommentoi lehdelle, että hänen mielestään tähden kasvoihin on ”ruiskutettu täyteaineita”.

– Poskissa on havaittavissa muutoksia, jotka voisivat johtua esimerkiksi painonnoususta, mutta kun kyseessä on näin lyhyt aika, epäilen täyteaineita, Hunt sanailee.

– Täyteaineiden käyttö on tehokasta, mutta jos sitä käytetään liikaa, se voi tehdä kasvoista vahamaiset ja liikkumattomat. Kidman on myöntänyt käyttäneensä botoxia, mutta hän on kertonut myöhemmin lopettaneensa sen käytön.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Näyttelijä itse kertoo koettaneensa monia erilaisia kauneusoperaatioita.

– Olen testannut monia juttuja, mutta ainoat temput, joista on ollut apua, ovat olleet urheilu ja terveellinen ravinto, Kidman kertoi TV Movie -lehdelle vuonna 2011.

– Koetin jopa Botoxia, mutta en pitänyt siitä, miltä kasvoni näyttivät hoidon jälkeen. En käytä sitä enää ja pystyn liikuttamaan otsanahkaani normaalisti, Kidman naureskeli.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Idols-tähti Jani Wickholm laihtui 30 kiloa paleodieetin avulla – ”Voin sanoa olevani ihan eri mies”

    2. 2

      Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

    3. 3

      Helsingissä etsitty 15-vuotias tyttö löytyi terveenä Turusta

    4. 4

      Meksikon järistys surmannut ainakin 149 – raju video: viisikerroksinen asuintalo romahtaa sekunneissa

    5. 5

      Dyykkarit iskivät luteiden saastuttamaan jätelavaan Espoossa – ”Toivotaan, että tilanne on nyt hallinnassa”

    6. 6

      Teija osti vanhan hevosen 300 eurolla – sai pian superarvokkaan yllätysbonuksen

    7. 7

      Liivijengiläisen hurja syytevyyhti: Vartija käskytti kirveellä uhannutta ryöstäjää, kun pakoautosta alettiin ampua

    8. 8

      Kaisa Mäkäräisen kilpakumppani lopetti vain 25-vuotiaana – kertoo nyt, mihin katosi viisi vuotta sitten

    9. 9

      Tanssii tähtien kanssa -tuomarin synkkä salaisuus paljastui – livahti tanssijoiden kanssa vehtaamaan: Petti miestään vuosia

    10. 10

      Irma-myrsky tuhosi brittimiljardööri Richard Bransonin saaren – varoittaa nyt: ”Tämä on vain alkua”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    2. 2

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    3. 3

      Näitkö tämän pizzataksin? Soita hätänumeroon!

    4. 4

      15-vuotias tyttö katosi kotoaan Helsingissä – Poliisi: ”Ei luonnollista syytä kadota”

    5. 5

      Lionel Messi myi autonsa Petteri Koposelle – futistähden viesti auton kunnosta huvitti suomalaista

    6. 6

      Tanssii tähtien kanssa -tuomarin synkkä salaisuus paljastui – livahti tanssijoiden kanssa vehtaamaan: Petti miestään vuosia

    7. 7

      HS: Tuomittu lastenraiskaaja iski jälleen – uhri 12-vuotias tyttö

    8. 8

      Pitävätkö Touko Aallon kommentit turvapaikkapolitiikasta paikkansa? Viranomaiset vastaavat

    9. 9

      Tolppakamera räpsähti – syyttäjä päätti olla nostamatta syytettä auton omistajaa vastaan

    10. 10

      Tältä Krista Kosonen näytti teininä – sopimattomat vaatteet huvittavat jälkeenpäin: ”90% enkeli”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

    4. 4

      Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

    5. 5

      Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

    6. 6

      Jari Sillanpää kertoo nyt IS:lle tiistain tapahtumista – ”Olen todella pahoillani”

    7. 7

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    8. 8

      Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

    9. 9

      Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

    10. 10

      Jari Sillanpään fanit järkyttyivät laulajan huume-epäilystä – rajua tilitystä Facebookissa: ”Nyt meni kuppi nurin”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Idols-tähti Jani Wickholm laihtui 30 kiloa paleodieetin avulla – ”Voin sanoa olevani ihan eri mies”

    2. 2

      Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

    3. 3

      Helsingissä etsitty 15-vuotias tyttö löytyi terveenä Turusta

    4. 4

      Meksikon järistys surmannut ainakin 149 – raju video: viisikerroksinen asuintalo romahtaa sekunneissa

    5. 5

      Dyykkarit iskivät luteiden saastuttamaan jätelavaan Espoossa – ”Toivotaan, että tilanne on nyt hallinnassa”

    6. Näytä lisää