Pasi

Viihde

Valikko

Laura Malmivaara joutui sairaalaan keskiviikkona – syvä reikä päässä! Tanssi turmasta huolimatta upeasti TTK:ssa

Julkaistu:

tanssii tähtien kanssa
Tanssikisan ennakkosuosikkeihin kuuluva Laura Malmivaara kiidätettiin keskiviikkona sairaalaan, mutta hän pystyi eilen jatkamaan kisaa normaalisti.
Ei viikkoa ilman jonkinlaista pientä tai isompaa kriisiä. Tanssii tähtien kanssa -kisan ympärillä on vuosien aikana ehtinyt sattua ja tapahtua monenmoista, eikä tämä vuosi ole poikkeus.

Viime viikolla tähtioppilas Kirsi Alm-Siira pyörtyi kesken lähetyksen, ja tällä viikolla ohjelman toinen tähtioppilas Laura Malmivaara teloi itsensä sairaalaan.

Tosin tällä kertaa tapaturma ei sattunut tanssitreeneissä vaan teatteriesityksessä.

– Minulla on syvä reikä päässä, sillä löin pääni betonikattoon. Päässä on nyt neljä tikkiä, mutta siitä ei taida tietää kukaan täällä tuotannossa, Laura kertoi sunnuntaisen tanssilähetyksen päätteeksi IS:lle.

Keskiviikkona sattunut onnettomuus tapahtui Teatteri Takomossa, kun Laura ja muut näyttelijät olivat kiittämässä esityksestä yleisöä Kauheat lapset -esityksen jälkeen.

– Olin niin innoissani, ja hyppäsimme iloisesti loppukiitoksissa kohti kattoa. Pää osui siinä hässäkässä kattoon, Laura kertoo.

– Pääsin onneksi Hartmanin sairaalan päivystykseen nopeasti. Tuli siinä ehkä pieni aivotärähdys, mutta ei mitään pahempaa pahoinvointia.

Laura ei kertonut tapauksesta tanssituotannossa, koska ei halunnut huolettaa muita. Hän saapui normaalisti treeneihin seuraavana päivänä, koska kisa kovenee koko ajan ja opittavaa on paljon.

Sairaalassa hän taas ei uskaltanut kertoa, että aikoo lähteä saman tien treenaamaan.

– Olemme kyllä ottaneet Mikon (Ahti) kanssa sen jälkeen vähän rauhallisemmin. Ja onneksi tanssissa ei ollut tällä viikolla mitään suuria hyppyjäkään.

Laura ja Mikko saivat sunnuntain lähetyksessä illan toiseksi parhaat pisteet sähäkällä ja seksikkäällä quickstepillään.

Kisan parhaat tuomaripisteet saivat tällä kertaa Anna-Maija Tuokko ja Matti Puro herkällä valssillaan.

Kukaan ei tällä kertaa pudonnut kisasta, mutta tämänkertaiset pisteet lasketaan mukaan ensi viikolla.

Illan jumboiksi jäivät tällä kertaa hieman yllättäen quickstepillään heikoimmat tuomaripisteet saaneet Musta Barbaari ja Katri Mäkinen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      11-vuotiaasta tytöstä jaettiin seksuaalisia kuvia internetiin – äiti stailasi ja tuttava kuvasi

    2. 2

      Paavo Lipposen kaunis Emilia-tytär, 19, kirjoitti ylioppilaaksi loistavin arvosanoin – ei seuraa vanhempiaan politiikkaan

    3. 3

      Poliisi etsii 11-vuotiasta tyttöä Espoossa – ei palannut koulusta kotiin

    4. 4

      Lomarahoista pois kolmannes: katso, kuinka leikkuri iskee tuloihin

    5. 5

      Donald Trump keinahteli ja lauloi kansallislaulua teatraalisesti – some räjähti: ”Kuin ekaluokkalainen”

    6. 6

      Vastasyntynyt vauva ällistytti kätilön vain minuutteja syntymän jälkeen –”Herranjumala, tyttö kävelee!”

    7. 7

      Tara-terrieri jäi jumiin tierummun sisään: vesiletkulla ulos huuhdotun koiran suusta löytyi yllätys

    8. 8

      Vesistö kirkastettiin 200 tonnilla kemikaalia – Sukeltajat hämmentyivät: Littoistenjärvi taas täysin samea

    9. 9

      Tosi-tv-kaunotar ikuisti ex-poikaystävänsä kasvot valtavaan tatuointiin – kivuliaat seuraukset: ”Tuntuu kuin rasva läikkyisi päällesi”

    10. 10

      Video: Näin uppoaa 200 miljoonan euron arvoinen rangaistuspotku – pikkuseura nappasi jättipotin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mittava poliisioperaatio Länsisatamassa – poliisi etsii vaarallista henkilöä

    2. 2

      Lola Odusoga julkaisi meikittömän treenikuvan – vilauttaa paljasta vatsaansa: ”Epätäydellisyys on kaunista”

    3. 3

      Mallikaunotar ja menestynyt bisnesnainen päätyi osaksi miljardöörin tosielämän haaremia – mykistävät yksityiskohdat: 11 vaimoa nautintoja varten

    4. 4

      Laskuvarjo ei auennut – tuhannet todistivat karmeaa onnettomuutta laivaston näytöksessä New Yorkissa

    5. 5

      Hinkkaavatko sisäreidet yhteen? 10 näppärää kikkaa, joilla ratkaiset ikuisuusongelman

    6. 6

      Vesistö kirkastettiin 200 tonnilla kemikaalia – Sukeltajat hämmentyivät: Littoistenjärvi taas täysin samea

    7. 7

      Pamela Anderson, 49, selittää IS:lle muuttunutta ulkonäköään – kaiken takana yksi päätös: ”En yksinkertaisesti jaksa enää tässä iässä”

    8. 8

      Mitä on tapahtunut Tiger Woodsille? Ratista kärynnyttä tähteä tuskin tunnistaa pidätyskuvasta

    9. 9

      Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

    10. 10

      Velkavankeuteen joutunut thaipoimija Bunruay, 54, vaatii oikeutta Kainuussa: ”Joka viikko 3 koronkiskuria tuli pickupilla kotiimme”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    3. 3

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    4. 4

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    5. 5

      Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

    6. 6

      Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

    7. 7

      Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

    8. 8

      Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

    9. 9

      Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

    10. 10

      Näin Sebastian Vettel vei Monacon voiton Kimi Räikköseltä – IS seurasi F1-kisaa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      11-vuotiaasta tytöstä jaettiin seksuaalisia kuvia internetiin – äiti stailasi ja tuttava kuvasi

    2. 2

      Paavo Lipposen kaunis Emilia-tytär, 19, kirjoitti ylioppilaaksi loistavin arvosanoin – ei seuraa vanhempiaan politiikkaan

    3. 3

      Poliisi etsii 11-vuotiasta tyttöä Espoossa – ei palannut koulusta kotiin

    4. 4

      Lomarahoista pois kolmannes: katso, kuinka leikkuri iskee tuloihin

    5. 5

      Donald Trump keinahteli ja lauloi kansallislaulua teatraalisesti – some räjähti: ”Kuin ekaluokkalainen”

    6. Näytä lisää