Elviira, Elvi

Viihde

Valikko

Idols-tähti Mia Permannon kuolemasta 9 vuotta – kuoli traagisesti vain 19-vuotiaana: ”Hän oli oman tiensä kulkija”

Julkaistu:

muistopäivä
Mia Permanto ylsi vuoden 2007 kolmannen tuotantokauden Idols-finaaliin. Voiton vei Ari Koivunen.
Idols-laulaja Mia Permanto, tuolloin vasta 19-vuotias nuori nainen, kuoli äkillisesti 18. maaliskuuta 2008.

Mialta jäi kesken soololevy, jonka piti valmistua keväällä. Lisäksi hänellä oli oma bändiprojektinsa, Bruised And Broken, jonka jäsenille laulajan kuolema tuli suurena järkytyksenä.

– Me olemme kaikki rikki ja shokissa. Ihan hirveä olo, yhtyeen kitaristi Niko Kyllönen kuvaili tuntojaan tuoreeltaan Ilta-Sanomille.

Kyllönen muistaa Permannon avoimesti tunteensa näyttäneenä pirteänä ihmisenä, joka sai aina muut hyvälle tuulelle. Idolsissa Mian tavaramerkkinä oli esiintyminen paljain jaloin.

Mia oli mukana myös Cristal Snow'n esikoislevyllä. Hän lauloi taustoja yhdessä Jimi Pääkallon kanssa. Jimi oli kuullut Mian kuolemasta, muttei pystynyt sisäistämään sitä.

– Tämä tuli ihan puun takaa, Jimi totesi IS:lle vuonna 2008.

– Muistan Mian hyvänä ystävänä ja ihanana tyttönä, jota tulee hirveä ikävä, Cristal kertoi.

Kaverin kuolema kosketti myös Idolsissa Mian kanssa kilpaillutta Kristian Meurmania.

– Tämä on suuri suru tietysti. Mia oli iloinen, sympaattinen ja välittävä. Oman tiensä kulkija, Kristian luonnehti edesmennyttä ystäväänsä.

Ruotsissa varttunut, mutta Suomeen lukioikäisenä muuttanut Mia Permanto puhui aikoinaan avoimesti rankasta menneisyydestään.

Mia koki vanhempiensa avioeron 13-vuotiaana, alkoi kulkea väärissä porukoissa ja lintsata koulusta. Kierre vei Mian lopulta hoitokotiin.

– Siellä asui ihmisiä, jotka vetivät ranteitaan auki, olivat kiinni huumeissa tai anorektikkoja, Mia kertoi Iltalehdelle vuonna 2007.

Haastattelussa Mia myönsi kokeilleensa itsekin huumeita. Lisäksi hän sairastui syömishäiriöihin, mutta pystyi paranemaan niistä.

Yksi hoitokodin asukkaista sai Mian käyttämään amfetamiinia kertomalla pillerin siirtävän nälkää. Laihimmillaan Mia painoi vain 34 kiloa.

– Hän sanoi, että jos ottaisin amfetamiinia, minulla ei olisi nälkä. Pian en syönyt juuri mitään. Olin anorektikko, Mia kertoi.

Uuden elämän aloittanut Mia opiskeli vuoden rockmusiikkilinjalla Tukholmassa. Muutettuaan Suomeen hän osallistui Idolsiin, jota piti omien sanojensa mukaan työhaastatteluna. Mian tähtäin oli selvä: hän halusi tähdeksi.

– Näen itseni viiden vuoden päästä Roskilde-festarin lavalla ja muilla lavoilla. Idols-kiertueella Mia kertoi IS:lle rakastavansa lavalla oloa.

– Tämä on yksi mun elämän hienoimpia hetkiä! Todella mahtavaa, Permanto tuuletti tuolloin. Kiertueen jälkeen Permanto ehti työskennellä muun muassa hampurilaisketjun myyjänä sekä radiojuontajana.

Mian äiti Pia Permanto kertoi marraskuussa 2008 IS:lle tyttärensä menehtymisestä, jotta ihmiset osaisivat reagoida läheistensä pahaan oloon ajoissa.

Varsinkin äiti halusi kumota netissä liikkuneet huhut: Mian elimistöstä ei löytynyt merkkejä alkoholista eikä huumeista.

Lääkkeitä sen sijaan löytyi – niin paljon, että ne veivät lopulta Mian hengen.

– Hän oli ottanut selkävaivaan liittyvää lääkettä ja tupakanvieroituslääkettä. Kyseessä oli puhtaasti kahden lääkkeen miksaus, äiti kertoi.

Mian äiti sanoi, ettei usko lääkkeiden yliannostuksen olleen harkittua.

– Sen minä tiedän, että se oli pelkästään vahinko, äiti totesi haastattelussa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Vaikea synnytys päättyi vauvan kuolemaan Hyksin alueella – Valvira: Hoito ei kaikilta osin asianmukaista

    2. 2

      Poliisi yritti ampua kimppuun käyneen koiran – laukaukset päättyivät murhenäytelmään

    3. 3

      Harvinainen yhteiskuva: Vappu Pimiä poseeraa upeana miehensä rinnalla hääjuhlissa – ”Pussailuloma”

    4. 4

      Tuore elämäkerta paljastaa karuja yksityiskohtia prinsessa Dianan ja Camillan väleistä – raivokohtauksia ja pakkomielteistä mustasukkaisuutta

    5. 5

      Povipommi esitteli astetta härskimpää alastonkuvaansa 2-vuotiaalle tyttärelleen – raju raivo syttyi

    6. 6

      Espoolainen Mia käveli aamulla bussipysäkille, kun huomion kiinnitti hautausmaalle kuuluva näky

    7. 7

      Ferrarin pomo kävi kuumana kuljettajille – teki rajun vertauksen: ”Katsokaa mitä tapahtui Bottaksen ja Räikkösen välillä!”

    8. 8

      Kommentti: Kokoomus riitelee sotesta nyt kaikkien kanssa – onko ovella jo kolmas hallituskriisi?

    9. 9

      Mies liukui Ruotsista Tornionjokeen aamuyöllä – kolmen tunnin etsinnät päättyivät tuloksetta

    10. 10

      Selänne sai tutkaparinsa kaverikseen Hall of Fameen – kansa riemastui ja mukaan mahtui hauska paljastus

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

    2. 2

      Video: käsittämätön raekuuro pakotti autoilijat tien sivuun valtatiellä – ”En ole eläessäni nähnyt yhtä rankkaa”

    3. 3

      Espoolainen Mia käveli aamulla bussipysäkille, kun huomion kiinnitti hautausmaalle kuuluva näky

    4. 4

      Povipommi esitteli astetta härskimpää alastonkuvaansa 2-vuotiaalle tyttärelleen – raju raivo syttyi

    5. 5

      Suomalaisnainen juoksi maratonin Pohjois-Koreassa – rajalla paljastuivat Auran, 26, ottamat kielletyt kuvat: ”Sellaisia ei saanut näkyä”

    6. 6

      Video: nyt tulee kunnon tulipunainen hellemassa kohti Suomea – kunnes se törmää ”helteidentorjunta­bunkkeriin”

    7. 7

      Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

    8. 8

      Siru, 47, työskenteli Prisman kassalla juhannusyön suorassa lähetyksessä – paljastaa nyt ikimuistoisimman ostohetken

    9. 9

      Sote repii taas hallitusta – Vanhaselta suorat sanat ministerille: ”Käsittämätön ehdotus”

    10. 10

      Tiesitkö ”salanappulasta”, jolla saat heti lisää tilaa lentokoneessa?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    2. 2

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    3. 3

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    4. 4

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    5. 5

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    6. 6

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    7. 7

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    8. 8

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    9. 9

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    10. 10

      Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Vaikea synnytys päättyi vauvan kuolemaan Hyksin alueella – Valvira: Hoito ei kaikilta osin asianmukaista

    2. 2

      Poliisi yritti ampua kimppuun käyneen koiran – laukaukset päättyivät murhenäytelmään

    3. 3

      Harvinainen yhteiskuva: Vappu Pimiä poseeraa upeana miehensä rinnalla hääjuhlissa – ”Pussailuloma”

    4. 4

      Tuore elämäkerta paljastaa karuja yksityiskohtia prinsessa Dianan ja Camillan väleistä – raivokohtauksia ja pakkomielteistä mustasukkaisuutta

    5. 5

      Povipommi esitteli astetta härskimpää alastonkuvaansa 2-vuotiaalle tyttärelleen – raju raivo syttyi

    6. Näytä lisää