Reija

Viihde

Suosikkiyhtye Finlanders joutui myrskyn riepottelemaksi ruotsinlaivalla – järkyttävä näky kohtasi aamulla: ”Lava oli hävityksen kauhistus”

Julkaistu:

Myrskyn ratsastajat
Finlanders-yhtye oli myös mukana myrskyn keskelle joutuneella Viking Gabriellalla.
Finlandersin basisti-laulaja Aarne Hartelin kertoo Ilta-Sanomille, että bändi on vielä laivassa.

– Ollaan vain kolme varttia myöhässä aikataulusta, mikä on suoranainen ihme, muusikko ihmettelee torstaina aamupäivällä.

Tiistaina menomatkalla Helsingistä Tukholmaan bändi sai soitettua kaikki kolme settiään.

– Lopuksi alkoi olla hieman vaikeaa. Mun piti varoa, etten saa heiluvaa mikkiä suuhuni. Siinä olisi mennyt hampaat. Asentoa sai kerätä useaan otteeseen. Piti olla leveä haara-asento. No, sehän oli hyvä rokkikoulu tällaiselle humppajätkälle, Hartelin naurahtaa.

Hartelin kertoo, että talon bändi aloitti Finlandersin jälkeen ja he saivat soitettua kolme biisiä. Laulaja ja muut soittajat istuivat, mutta meinasivat silti kaatua.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Paluumatkalla Tukholmasta Helsinkiin keskiviikkona soitto sujui kohtuullisesti iltakymmeneen asti, jonka jälkeen kaikki mikrofonitelineet ja soittimet alkoivat kaatua.

– Emme meinanneet lavalla pysyä. Homma alkoi olla oikeasti vaarallista. Yritimme kerätä soittimet turvaan hätäisesti ja vetäydyimme hytteihin. Hyteissä joutui jo ottamaan seinistä tukea pystyssä pysyäkseen.

Hartelin on ollut ennenkin kovassa paikassa merellä, 15 vuotta sitten Välimerellä.

– Siellä oli pienempi laiva. Sehän nousi merenkäynnissä melkein pystyy. Natisi ja paukkui.

Vaikka Itämerellä myrskysi, tanssikansa yritti epätoivoisesti humpata Finlandersin tahtiin.

– Aika huonosti ne pysyi pystyssä. Sitkeästi väki kyllä koetti tanssia tai hakea mukia baaritiskiltä. Ehkä muutama olut tasasi sitä keinuntaa.

Aamulla laivan lavalla muusikoita odotti hurja kaaos.

– Lava oli ihan hävityksen kauhistus. Sirpaleita täynnä. Tavarat olivat pitkin poikin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Viranomainen varoittaa Apple-huijauksesta – tällaiseen on haksahtanut jo tuhansia suomalaisia

    2. 2

      Suuri poliisioperaatio Jalasjärven Koskuessa – Omakotitalosta löytyi haavoittunut nainen ja pihasta kuollut mies

    3. 3

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    4. 4

      Pikkuruisissa minishortseissa rullaluisteleva mies on päivystänyt Helsingin kaduilla jo 21 vuotta – pitää itseään supersankarina

    5. 5

      VM: Hallituksen budjetti leikkaa 37 euroa pienituloisimmilta – rikkaille satoja euroja lisää

    6. 6

      Lääkäri kertoo: Oletko aina torjunut päätäit väärin? Näin syöpäläisistä pääsee helposti eroon

    7. 7

      Saksalainen sukellusvene löytyi Pohjanmerestä – kätkee sisäänsä synkän historian

    8. 8

      HS: Tuomittu lastenraiskaaja iski jälleen – uhri 12-vuotias tyttö

    9. 9

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    10. 10

      Iskikö flunssa? 6 asiaa, joita nyt ei ainakaan kannata tehdä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    3. 3

      Tältä Krista Kosonen näytti teininä – sopimattomat vaatteet huvittavat jälkeenpäin: ”90% enkeli”

    4. 4

      Näitkö tämän pizzataksin? Soita hätänumeroon!

    5. 5

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    6. 6

      Pitävätkö Touko Aallon kommentit turvapaikkapolitiikasta paikkansa? Viranomaiset vastaavat

    7. 7

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    8. 8

      Lionel Messi myi autonsa Petteri Koposelle – futistähden viesti auton kunnosta huvitti suomalaista

    9. 9

      Tolppakamera räpsähti – syyttäjä päätti olla nostamatta syytettä auton omistajaa vastaan

    10. 10

      HS: Tuomittu lastenraiskaaja iski jälleen – uhri 12-vuotias tyttö

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

    3. 3

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    4. 4

      Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

    5. 5

      Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

    6. 6

      Jari Sillanpää kertoo nyt IS:lle tiistain tapahtumista – ”Olen todella pahoillani”

    7. 7

      Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

    8. 8

      Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

    9. 9

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    10. 10

      Jari Sillanpään fanit järkyttyivät laulajan huume-epäilystä – rajua tilitystä Facebookissa: ”Nyt meni kuppi nurin”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Viranomainen varoittaa Apple-huijauksesta – tällaiseen on haksahtanut jo tuhansia suomalaisia

    2. 2

      Suuri poliisioperaatio Jalasjärven Koskuessa – Omakotitalosta löytyi haavoittunut nainen ja pihasta kuollut mies

    3. 3

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    4. 4

      Pikkuruisissa minishortseissa rullaluisteleva mies on päivystänyt Helsingin kaduilla jo 21 vuotta – pitää itseään supersankarina

    5. 5

      VM: Hallituksen budjetti leikkaa 37 euroa pienituloisimmilta – rikkaille satoja euroja lisää

    6. Näytä lisää