Usko

Viihde

Valikko

Hjallis ja 5 julkkista purjehtivat parhaillaan Atlantin yli – merellä hurjat olosuhteet: ”10-metristä aallokkoa”

Julkkikset tekevät parhaillaan hurjaa purjehdusmatkaa Atlantin yli vastatuulessa. Uusi tv-ohjelma herättää ihmetystä purjehtijapiireissä.
Uutuusohjelmassa Harry ”Hjallis” Harkimo kipparoi joukon tunnettuja suomalaisia ohjelman nimen mukaisesti Atlantin yli.

Kapteeni Harkimon veneen kyydissä ovat näyttelijä Mikko Leppilampi, laulaja Arja Koriseva, juontaja Viivi Pumpanen, kokki Jyrki Sukula ja jääkiekkolegenda Kimmo Timonen. Ohjelman tähdillä ei ole TV5:n tiedotteen mukaan aiempaa kokemusta purjehtimisesta.

Veneen miehistöön kuuluvat myös Joel Harkimo ja kaksi ammattipurjehtijaa.

Valtameripurjehdusta harrastaneet eivät niinkään ole ihmetelleet purjehduksen miehistöä, vaan ajankohtaa ja suuntaa. Venekunta aikoo ylittää Atlantin Karibialta Kanarialle, eli vasten vallitsevia pasaatituulia.

Yksi Suomen kokeneimmista yksinpurjehtijoista Ari Huusela ymmärtää ihmetyksen:

– Ei ole normiajankohta kun sieltä tullaan, koska reippaisiin vastatuuliin joutuvat tulemaan, Huusela sanoo.

Huusela on itse purjehtinut yksin Atlantin yli kilpaa kolme kertaa.

”Aallokko on todella ilkeää”

Harkimo lähti miehistöineen Saint Lucian saarelta myöhään illalla viikko sitten maanantaina. TV5:n tiedotuspäällikkö Eerika Roos on lyhytsanainen, mutta myöntää matkan alkaneen.

– Matka on alkanut ja kaikki on hyvin, Roos sanoo IS:lle.

Alla Viivi Pumpasen ja Mikko Leppilammen tunnelmia ennen lähtöä Karibialta.

Sääennusteet lupaavat vastatuulta melkein koko matkalle, mutta kaukaa pohjoisesta kiertämällä vastatuulet voi osittain kiertää. Kovassa vastatuulessa vene keinuu paljon, eikä Karibian lämpökään seuraa mukana.

– Mitä pohjoisempaa joutuvat kiertämään, sitä viileämpi siellä on. Vastatuuli vielä lisää viileyttä. Olosuhteet ovat kovat, voi sanoa, Huusela arvioi.

Atlantti on etenkin vastatuuleen purjehdittaessa raju paikka.

– Aallokko on todella ilkeää ja terävää. Se on pahimmillaan kymmenmetristä aallokkoa ja jos sattuu, että paha matalapaine osuu kohdille, tuuli voi nousta myrskylukemiin, Huusela sanoo.

Vastatuuli voimistaa vielä kokemusta.

– Helposti siinä meritauti iskee alkumatkasta, ellei elimistö ole poikkeuksellisen lahjakas sopeutumaan.

Vaikka Harkimon ja miehistön käyttämä vene on yli 17-metrinen, ei ammattipurjehtijoiden mukaan tilaa liikaa ole. IS:n saamien tietojen mukaan mukana on lähes 15 henkilöä. Jos moneen iskee merisairaus samaan aikaan, tunnelma voi olla ahdas. Huusela kertoo, että meritauti on raju.

– Jollakulla menee kaksi vuorokautta, että on täysin toimintakyvytön, toiset selviävät siitä muutamassa tunnissa.

Huusela uskoo, ettei tämänhetkisissä Atlantin olosuhteissa ole kukaan turvassa pahoinvoinnilta.

Hjalliksen ja julkkisten hurjasta purjehduksesta lisää päivän Ilta-Sanomissa.

Atlantin yli nähdään TV5-kanavalla vuonna 2017.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      ”Pistää ihan vihaksi” – Somessa kauhistellaan: Nanna Karalahden ja Jax-pojan ravintolakäynti ei mennyt putkeen

    2. 2

      Päreet paloivat ohitustilanteessa Turussa – kiilaajan liikenneraivo tallentui poliisin kameraan

    3. 3

      Nuoria kesätöihin palkkaava konepaja löi vaatimukset tiskiin: ”Yli 3 sanan lauseiden muodostaminen on eduksi”

    4. 4

      Ruotsinlaivan työntekijä todisti mykistävää tapausta: ”Ihmiset söivät kahvilassa katkarapuleipiään, kun haistoimme kovan hajun”

    5. 5

      Putin haluaa tavata Trumpin Suomessa

    6. 6

      Tunnistaako suomalaisen naamasta? Testaa

    7. 7

      Tutkija Putinin ja Trumpin mahdollisesta tapaamisesta Suomessa: ”Loistava uutinen”

    8. 8

      Tiesitkö? Joka kodista löytyvä ihmeaine taikoo valkoiset tennarit taas hohtaviksi

    9. 9

      Tähän sähköpostiin ei kannata haksahtaa: ”Minulla on tietoa sinusta...” – pöytään lyödään vakuudeksi kotiosoite

    10. 10

      Cheyenne Järvinen vaarassa joutua kotiin Temptation Islandissa – vetoaa varattuihin miehiin: ”Tulin näyttämään, etten ole hirveä ihminen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ruotsinlaivan työntekijä todisti mykistävää tapausta: ”Ihmiset söivät kahvilassa katkarapuleipiään, kun haistoimme kovan hajun”

    2. 2

      10 vakavaa varoitusmerkkiä parisuhteessa – ”Se on se hetki, jonka jälkeen ei kannata jäädä katselemaan”

    3. 3

      Suomessa asuva mies sai puhelimeensa järkyttävän viestin 6 500 kilometrin päästä – ”Ammuin juuri kihlattusi”

    4. 4

      Coca-Colan tehtaalla tehtiin iljettävä löytö Pohjois-Irlannissa – ”Se oli hirvittävää”

    5. 5

      Näin suomalaisjulkkikset selvisivät potkuista – Renne Korppila päätyi K-kaupan lihatiskille

    6. 6

      Kimi Räikkönen tapasi Nicole Kidmanin – ”Jäämiehelle” tyypillinen reaktio herättää hilpeyttä maailmalla

    7. 7

      Huumeet tuhosivat Huippumalli haussa -kilpailijan ulkonäön – katsojia järkyttänyt Dr. Phil -esiintyminen muutti elämän

    8. 8

      Helppo testi makuuhuoneessa paljastaa, onko kotisi sisäilma kunnossa

    9. 9

      Povekas reality-tähti narahti ”huiputtamisesta” – nolo somemoka paljasti totuuden tähden kadehditusta kodista

    10. 10

      25-vuotias mies katosi Indonesiassa – löytyi valtavan pytonin vatsasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    3. 3

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    4. 4

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    5. 5

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    6. 6

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    7. 7

      25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

    8. 8

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    9. 9

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    10. 10

      Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      ”Pistää ihan vihaksi” – Somessa kauhistellaan: Nanna Karalahden ja Jax-pojan ravintolakäynti ei mennyt putkeen

    2. 2

      Päreet paloivat ohitustilanteessa Turussa – kiilaajan liikenneraivo tallentui poliisin kameraan

    3. 3

      Nuoria kesätöihin palkkaava konepaja löi vaatimukset tiskiin: ”Yli 3 sanan lauseiden muodostaminen on eduksi”

    4. 4

      Ruotsinlaivan työntekijä todisti mykistävää tapausta: ”Ihmiset söivät kahvilassa katkarapuleipiään, kun haistoimme kovan hajun”

    5. 5

      Putin haluaa tavata Trumpin Suomessa

    6. Näytä lisää