Kuisma

Viihde

IS:n lukijat äänestivät: Hän on Linnan juhlien kaikkien aikojen kuningatar

Julkaistu:

linnan juhlat 2016
IS:n lukijat äänestivät Jenni Vartiaisen kaikkien aikojen Linnan kuningattareksi.
Linnan juhlissa naisvieraiden yllä on nähty vuosien saatossa toinen toistaan upeampia pukuja ja kampauksia.

Joka vuosi jonkun kaunottaren juhlatyyli on noussut ylitse muiden ja hänestä on tullut Linnan kruunaamaton kuningatar.

Ilta-Sanomat kysyikin lukijoitaan, että kuka on ollut kaikkien aikojen upein ilmestys Linnan juhlissa.

Ääniä annettiin vajaan vuorokauden aikana yhteensä yli 29 000.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Linnan juhlien kaikkien aikojen kuningattareksi äänestettiin laulaja Jenni Vartiainen ja hänen juhlatyylinsä vuodelta 2011. Laulaja sai 33 prosenttia kaikista annetuista äänistä.

Vartiainen hehkui kirkkaanoranssissa Katri Niskasen suunnittelemassa puvussa. Kreikkalaisjumalattaren mieleen tuovan tyylin viimeistelivät tiukka, muhkea nuttura sekä näyttävät kultaiset korut.

Toiseksi äänestyksessä tuli presidentti Sauli Niinistön puoliso Jenni Haukio. Viime vuonna IS:n lukijat äänestivät rouva Jenni Haukion Linnan upeimmaksi.

Kolmannelle sijalle IS:n lukijat äänestivät poliitikko Satu Taiveahon. 40-vuotias Taiveaho on onnistunut vuodesta toiseen säväyttämään tyylillään itsenäisyyspäivän juhlavastaanotolla.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Verottajalta varoitus huijauksesta: ”Kannattaa tuhota viesti avaamatta”

    2. 2

      Kommentti: Sipilän hehkuttama työllisyysihme on harhaa – näin työttömiä katoaa tilastoista

    3. 3

      Amin Asikainen kauppasi tavaroitaan Aki Palsanmäelle – huutokauppakeisarin tyly vastaus yllätti

    4. 4

      Presidentti Ahtisaarelta raju kannanotto Yhdysvaltain politiikasta: ”Niin amatöörimäistä, että hirvittää”

    5. 5

      760 euroa kuussa jopa puhtaana käteen – uuden tuen suosio hiipui heti alkuunsa

    6. 6

      Onko boarding passissasi salainen koodi SSSS? 4 kirjainta, joita et halua nähdä

    7. 7

      MTV:n teiniäiti palasi aikuisviihteen pariin: esitteli uutta vartaloaan bikineissä – äiti ja miesystävä järkyttyivät syvästi muutoksesta

    8. 8

      Oletko miettinyt, miksi alumiinifoliossa on kaksi erilaista puolta?

    9. 9

      Nobel-palkittu Bengt Holmström näkee tummia pilviä Suomen yllä – listasi Ruotsin vahvuudet Suomeen verrattuna

    10. 10

      Rapistunut, vanha ”kummitustalo” herätti valtavan kävijäryntäyksen Lempäälässä – myynnissä on pala Suomen historiaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mirva ja Heka jättivät Suomen tammikuussa ja suunnittelevat jo muuttoa takaisin – tällainen on todellisuus Aurinkorannikolla

    2. 2

      Eija kertoo Ylen dokumentissa: Isä silppusi viimeisenä tekonaan 350 000 euroa perintörahoja liisteriveteen

    3. 3

      Miten paljon housut oikein voivat paljastaa? Miley Cyrusin muutoin herttaisen asun alaosa ei peittänyt mitään

    4. 4

      Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

    5. 5

      Mies makasi 15 vuotta tiedottomassa tilassa – sitten tutkijat osuivat oikeaan hermoon

    6. 6

      MTV:n teiniäiti palasi aikuisviihteen pariin: esitteli uutta vartaloaan bikineissä – äiti ja miesystävä järkyttyivät syvästi muutoksesta

    7. 7

      Venäläistä pariskuntaa epäillään 30 murhasta ja kannibalismista – kännykän kuvat paljastivat yhden historian karmeimmista tapauksista

    8. 8

      Tänne suomalaiset matkustavat syys­lomalla – häikäisevän kaunis kaupunki, oluttuoppi 1,25 €

    9. 9

      Varo ”Prisman lahjakorttia” – hinnaksi tulee 78 € / kk

    10. 10

      Emmerdale-tähti kuoli – menehtyi kesken lomamatkan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

    2. 2

      Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

    3. 3

      Mirva ja Heka jättivät Suomen tammikuussa ja suunnittelevat jo muuttoa takaisin – tällainen on todellisuus Aurinkorannikolla

    4. 4

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    5. 5

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    6. 6

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    7. 7

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    8. 8

      Kuva: Valtava alfakrokotiili ammuttiin Australiassa – kuolemalla voi olla vaarallinen seuraus alueen asukkaille

    9. 9

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    10. 10

      Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Verottajalta varoitus huijauksesta: ”Kannattaa tuhota viesti avaamatta”

    2. 2

      Kommentti: Sipilän hehkuttama työllisyysihme on harhaa – näin työttömiä katoaa tilastoista

    3. 3

      Amin Asikainen kauppasi tavaroitaan Aki Palsanmäelle – huutokauppakeisarin tyly vastaus yllätti

    4. 4

      Presidentti Ahtisaarelta raju kannanotto Yhdysvaltain politiikasta: ”Niin amatöörimäistä, että hirvittää”

    5. 5

      760 euroa kuussa jopa puhtaana käteen – uuden tuen suosio hiipui heti alkuunsa

    6. Näytä lisää