Merja

Viihde

Valikko

Suosikki jyräsi! Pete Parkkonen on kolmas Tähdet, tähdet -voittaja

tähdet tähdet
Tähdet, tähdet -ohjelman vuoden 2016 voittaja valittiin sunnuntai-iltana esitetyssä finaalissa.
Tähdet, tähdet -ohjelma huipentui tänään MTV:llä nähtyyn suoraan finaalilähetykseen. Voittajaksi tiukassa ja kovatasoisessa kisassa nousi Pete Parkkonen. Voittaja keräsi yleisöäänistä 55 prosenttia. Toiseksi tullut Johanna Försti keräsi ääniä 45 prosenttia.

– Tämä on uuden alku, tästä lähdetään lentoon, Parkkonen totesi villisti tuulettaen voittonsa jälkeen.

Juontaja Mikko Leppilampi tiedusteli Parkkoselta onko voitto hänen kansainvälisen uransa alku.

– Katsotaan nyt tämä ilta tästä ensin, Parkkonen totesi.

Voittopystin ilmaan kohottanut Parkkonen kiitteli fanejaan ja häntä äänestäneitä.

– Ihanaa, että olette kulkenut mun kanssa tämän matkan ja kuljetaan yhdessä käsi kädessä loppuun asti.

Parkkonen on hurmannut sekä tuomarit että äänestäjät läpi kisan ja onnistunut jokaisessa genressä. Parkkosen esitykset ovat keränneet kiitosta ja laulajaa on kehuttu jopa Suomen lahjakkaimmaksi artistiksi. Tuomaristo on viikko toisensa jälkeen ihmetellyt osaako Parkkonen kaiken.

Sunnuntai-illan lähetyksessä molemmat finalistit esittivät kolme kappaletta: oman suosikkikappaleensa kuluneelta tuotantokaudelta, yhden omaan tuotantoonsa kuuluvan kappaleen ja kaikkien aikojen lempibiisinsä.

Nämä kappaleet ohjelmassa kuultiin:

Johanna Försti: Sabotage, Beastie Boys

Pete Parkkonen: Uptown Funk, Mark Ronson

Johanna Försti: Changes

Pete Parkkonen feat. JVG: Mitä mä teen

Johanna Försti: All by myself, Celine Dion

Pete Parkkonen: Bed of Roses, Bon Jovi

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    2. 2

      Eevi Teittinen paljastaa Ylellä ällöttävän yksityiskohdan bikini fitnessistä – hätä yllätti kriittisellä hetkellä: ”Tää on tosi noloa”

    3. 3

      AFP: 30 kiloa lähti, jalka kuhisi matoja – Nepalissa kadonnut trekkaaja löytyi hengissä 47 päivän jälkeen

    4. 4

      Suuri räjähdys Damaskoksen kansainvälisellä lentoasemalla

    5. 5

      Opiskelijoiden K18-bileet seikkailupuistossa ihmetyttävät Kuopiossa: ”En välttämättä menisi heti aamulla muksun kanssa sinne”

    6. 6

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    7. 7

      Juontaja Sami Kurosen upea Mirkka-rakas yllätti seksikkäillä kuvilla – pariskunnalla poikkeava suhderatkaisu

    8. 8

      LM: Venäläiset hävittäjälentäjät vilauttivat törkeästi keskisormea Itämerellä – brittilentäjä hymyili takaisin

    9. 9

      Maratoonari vilautti tietämättään – nettihitiksi nousseen kuvan naiselta yllättävä paljastus

    10. 10

      Pekka Rinteen voittovire jatkuu – tähtipuolustaja varasti show’n

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    2. 2

      Opiskelijanainen heitettiin ulos salilta ”liian paljastavan” asun vuoksi – somekohu syttyi: Kuntosalilta tökerö selitys

    3. 3

      Tutkinnanjohtaja IS:lle Hirvensalmen perhesurmasta: kaikki uhrit löytyivät tilan päärakennuksesta

    4. 4

      Toinen kuolonuhri Hirvensalmen perhesurmassa – tutkinnanjohtaja: ”Yritämme selvittää, kuka teki ja mitä”

    5. 5

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    6. 6

      Prinsessa Madeleinen miehen Chris O’Neillin verovelat paljastuivat – ”Minulla on mielessäni muitakin asioita”

    7. 7

      Juontaja Sami Kurosen upea Mirkka-rakas yllätti seksikkäillä kuvilla – pariskunnalla poikkeava suhderatkaisu

    8. 8

      Järkyttävä perhesurma hiljensi Hirvensalmen: kuolleen pojan lakkiaisia juhlittiin viime vuonna

    9. 9

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    10. 10

      Suomi-sateliitin kuvat paljastivat hätkähdyttävän muutoksen Intiasta – vertaa kuvia vuosilta 2012 ja 2016

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    2. 2

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    3. 3

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    4. 4

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    5. 5

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    6. 6

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    7. 7

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    8. 8

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    9. 9

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    10. 10

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    2. 2

      Eevi Teittinen paljastaa Ylellä ällöttävän yksityiskohdan bikini fitnessistä – hätä yllätti kriittisellä hetkellä: ”Tää on tosi noloa”

    3. 3

      AFP: 30 kiloa lähti, jalka kuhisi matoja – Nepalissa kadonnut trekkaaja löytyi hengissä 47 päivän jälkeen

    4. 4

      Suuri räjähdys Damaskoksen kansainvälisellä lentoasemalla

    5. 5

      Opiskelijoiden K18-bileet seikkailupuistossa ihmetyttävät Kuopiossa: ”En välttämättä menisi heti aamulla muksun kanssa sinne”

    6. Näytä lisää