Leevi

Viihde

Fitnessmalli Janni Hussi avautuu kiusaamisesta blogissaan: ”Valehtelisin jos väittäisin, etteivät kommentit satuta”

Julkaistu:

Hussi pohtii blogissa sitä, miksi julkisissa ammateissa olevat joutuvat rajuun ryöpytykseen.
Fitnesskaunotar Janni Hussi avautuu blogissaan kiusaamisesta ja siitä, miten tietyissä ammateissa se tuntuu olevan sallitumpaa kuin toisissa.

Hussi pohtii pitkässä blogikirjoituksessaan ilmiötä, jonka hän kokee toistuvan erityisesti omalla alallaan. Hänen mukaansa median parissa ja julkisissa ammateissa työskenteleviä haukutaan kovasanaisesti sekä mediassa, keskustelupalstoilla että jopa päivittäisessä elämässä.

– Se on enemmänkin sääntö kuin poikkeus, että ihminen, joka on julkisessa työssä on vapaata riistaa. Koska itsepähän on alansa valinnut. Oli kyseessä sitten urheilija, viihdealan henkilö tai artisti, niin kaikki saavat varmasti kuraa osakseen, Hussi kirjoittaa.

Hussi kertoo olevansa pahoillaan haukkujien puolesta. Hän toivoo, että ihmiset käyttäisivät energiansa mieluummin oman elämänsä mielekkäämmäksi luomiseen kuin toisten ihmisten haukkumiseen internetissä. Vaikka Hussi pyrkiikin ymmärtämään ilkeiden kommenttien kirjoittajia, eivät haukut silti tunnut hänestä kivoilta.

– Valehtelisin jos väittäisin, etteivät jotkut kommentit satuttaisi yhtään. Totta kai ne satuttaa, meistä kukaan ei ole immuuni ilkeille puheille!

25-vuotias Hussi pohtii kirjoituksessaan myös sitä, miksi opettajia kiusataan. Opettajia saatetaan haukkua päivittäin heidän työssään ja jopa fyysistä väkivaltaa tapahtuu. Hussi kertoo olleensa itsekin nuorena ajattelematon, mutta viisastuneensa onneksi kasvaessaan.

– Toki minäkin olen ollut ajattelematon teinivuosina ja faktahan on se, että sen kovaäänisen ja metelöivän nuoren takana on vaan ollut todella epävarma tyttö, joka etsi itseään ja paikkaansa yhteiskunnassa. Joku on varmasti kokenut mun käytökseni esimerkiksi yläasteella kiusaamisena ja samoin mä olen kokenut joidenkin käytöksen kiusaamisena mua kohtaan. Jokainen meistä määrittelee kiusaamisen omalla tavallaan, siksi aina pitäisi miettiä miten kohtelee muita ihmisiä, jotkut asiat voivat jättää pysyvät jäljet toiseen, Hussi pohtii kirjoituksessaan.

Hiljattain jääkiekkoilija Lauri Korpikoskesta eronnut Hussi toivoo, että ihmiset ottaisivat vastuun sanoistaan. Hän muistuttaa myös ettei kaikkea voi naamioida mielipiteidensä taakse ja ett suora haukkuminen ei ole sama asia kuin mielipide.

– On niin helppo siirtää vastuu pois itseltään ja sanomisiltaan. Suorastaan liian helppo. Ajatellaan, että mulla on sananvapaus ja mä todellakin käytän sitä, ajattelematta yhtään enempää seurauksia

Aiemmin Kanadassa asunut Hussi kertoi Ilta-Sanomille muuttaneensa pääkaupunkiseudulle yhdessä Harri-koiransa kanssa eronsa myötä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    2. 2

      Seuraa suoraa lähetystä: ISTV kulkee Turun puukkohyökkääjän reitin

    3. 3

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    4. 4

      Turun puukottajan silmitön juoksu kesti 3 minuuttia – tätä reittiä epäilty hyökkääjä kulki

    5. 5

      Poliisi vahvistaa: Sivulliset ajoivat epäiltyä takaa

    6. 6

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    7. 7

      Poliisi: Kaksi puukotuksen uhria on kuollut

    8. 8

      Poliisin tiedotustilaisuus Turun puukotussarjasta – kaksi kuollut, kolme tehohoidossa

    9. 9

      Turun puukotuksista epäillyn henkilöllisyys vielä mysteeri

    10. 10

      F1-kuljettajan traaginen kuolema varjosti perhettä – myös vaimo koki karmean kohtalon: ”Matkalla on ollut paljon kyyneliä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Seuraa suoraa lähetystä: ISTV kulkee Turun puukkohyökkääjän reitin

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    4. 4

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    5. 5

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    6. 6

      Silminnäkijä huomasi Turun hyökkääjän autostaan: mies juoksi verinen teräase kädessä ja puukotti naista selkään

    7. 7

      Salkkarit-tähden muodonmuutos hämmästytti fanit – näin suosikkinäyttelijä vastaa ulkonäkökritiikkiin

    8. 8

      Hän on Barcelonan terrori-iskun 17-vuotias pääepäilty

    9. 9

      Turun keskustassa puukotettu useita ihmisiä – poliisi ampunut yhtä epäiltyä

    10. 10

      Karmeaksi flopiksi teilatun F1-kisan olosuhteet järkyttivät suomalaisia – ”Tupakka-askit ja käytetyt kondomit lojuivat siellä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Seuraa suoraa lähetystä: ISTV kulkee Turun puukkohyökkääjän reitin

    2. 2

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    3. 3

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    4. 4

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    5. 5

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    6. 6

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    7. 7

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    8. 8

      Sokeria 28 vuotta vältellyt ”maailman kaunein isoäiti” pelmahti aamu-tv:seen – katsojat eivät uskoneet silmiään: ”Ketä hän luulee huijaavansa?”

    9. 9

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    10. 10

      Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    2. 2

      Seuraa suoraa lähetystä: ISTV kulkee Turun puukkohyökkääjän reitin

    3. 3

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    4. 4

      Turun puukottajan silmitön juoksu kesti 3 minuuttia – tätä reittiä epäilty hyökkääjä kulki

    5. 5

      Poliisi vahvistaa: Sivulliset ajoivat epäiltyä takaa

    6. Näytä lisää