Verneri

Viihde

Suomen seksikkäimmäksi mieheksi hehkutettu Tähdet, tähdet -kisaaja Pete Parkkonen: ”Voitto olisi vain ihana bonus”

Julkaistu:

Uusi Tv-lehti
Tähdet, tähdet -finaalissa monilahjakkuus ja kisan ennakkosuosikki Pete Parkkonen saa vastaansa huikean muutoksen tehneen Johanna Förstin.
Kolmas Tähdet, tähdet -kausi huipentuu ensi sunnuntaina MTV3:lla esitettävään finaaliin, jossa vastakkain ovat Pete Parkkonen ja Johanna Försti.

Etenkin Pete on saanut tasaisesti suitsutusta siitä, miten monipuolisen kuvan hän on itsestään antanut. Pete kertoo, ettei itsekään tiennyt hallitsevansa niin monia osa-alueita.

– Olen oppinut ohjelman aikana paljon ja päässyt laulamaan ihan uusissa ulottuvuuksissa. Esimerkiksi oopperaviikko oli tosi kiva, ja toinen suosikkini oli elokuvateemaviikon Across 110th Street -kappale, Pete kertoo.

Pete saikin elokuvateeman seksikkäällä soulesityksellään sosiaalisen median sekoamaan, ja häntä hehkutettiin Suomen seksikkäimmäksi mieheksi. Finaaliin pääsy oli hänen suurin haaveensa.

– Toivoin finaalipaikkaa tosi paljon, ja nyt pääsin siihen, mihin halusin. Voitto olisi vain ihana bonus, Pete sanoo.

Johanna Försti puolestaan puhkesi kukkaan pikku hiljaa. Hän uskalsi heittäytyä koko ajan enemmän ja enemmän, ja semifinaalissa nähty tanssillinen kabaree-esitys oli jo hyvinkin rohkea.

– Jos minun olisi pitänyt tehdä sama esitys ensimmäisellä viikolla, siitä ei olisi tullut yhtään mitään! En ole ikinä tehnyt mitään tällaista aiemmin. Liikkeen ja tanssin yhdistelmä sekä tarkoin määrätty koreografia ovat minulle täysin uutta. Ohjelman nimi pitäisikin olla Pelkokerroin! Johanna nauraa.

– Olen huomannut, että olen joutunut menemään suoraan pelottavia asioita kohti. Siitä saa mielettömät kiksit, kun tajuaa, että minähän osaan tämän! Johanna iloitsee.

Lue Pete Parkkosen ja Johanna Förstin koko haastattelu, tuomarin luonnehdinnat, tuottajan kommentit ja puvustajan kiitokset uudesta IS Tv-lehdestä! Lehti on myynnissä 23.–29.11. yhdessä Ilta-Sanomien kanssa.

Uudessa Tv-lehdessä lisäksi

• IS Tv-lehti haastatteli Gilmoren tyttöjen tähdet

• Salkkareilla taas uusi nettisarja: Pihlajakadun tuhmat tädit!

• Mielensäpahoittaja-elokuvan tv-ensi-ilta

• Uusi Stand Up! -sarja alkaa, mukana maailman hauskin Ismo Leikola

• Lisäksi juonipaljastukset, 8 sivun ristikkoextra ja paljon muuta!

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      IS SEURAA: Viranomaiset: 13 kuollut ja 80 loukkaantunut Barcelonan iskussa

    2. 2

      AFP: Tätä miestä poliisi epäilee Barcelonan iskusta

    3. 3

      Salkkarit-tähden muodonmuutos hämmästytti fanit – näin suosikkinäyttelijä vastaa ulkonäkökritiikkiin

    4. 4

      Varoitettiinko turisteja Barcelonan iskusta etukäteen? Seiniin ilmestyi uhkaavia maalauksia

    5. 5

      Tässä on Barcelonan iskussa käytetty pakettiauto – poliisi pidättänyt kaksi epäiltyä

    6. 6

      Tutkija jaotteli parisuhteet viiteen ryhmään – katso, kuuluuko oma liittosi riskiryhmään

    7. 7

      Kalliimpi jäi kotiin – huomasitko, millainen kello vilahti Putinin ranteessa Savonlinnassa?

    8. 8

      Janne, 20, välttyi täpärästi Barcelonan terrori-iskulta – ”On aika epätodellinen fiilis”

    9. 9

      Barcelonan iskun silminnäkijä: ”Näin vieressäni naisen, joka huusi lastensa perään”

    10. 10

      Tax freen myymäläpäälliköt paljastavat laivojen hittituotteet – tietyt suosikkimerkit jylläävät kärjessä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS SEURAA: Viranomaiset: 13 kuollut ja 80 loukkaantunut Barcelonan iskussa

    2. 2

      Huijareiden uusi kikka on härski tuplapuhelu – pahimmillaan tyhjenee koko tili

    3. 3

      Näyttelijä aloitti Salkkareissa – katsojat raivostuivat ulkonäöstä: ”Mitä syöttöporsas tekee televisiossa?”

    4. 4

      Turkulainen Jussi kohtasi karmean näyn Ruissalossa – tien laidalla makasi kaksi vainajaa

    5. 5

      Kalliimpi jäi kotiin – huomasitko, millainen kello vilahti Putinin ranteessa Savonlinnassa?

    6. 6

      Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

    7. 7

      Paljaiden rintojen suutelu tv-lähetyksessä aiheutti Suomessa kohun vuonna 2003 – epämiellyttävään hetkeen joutunut Hanna Kinnunen puhuu nyt tapahtuneesta

    8. 8

      Ampumahiihtokuningas julkaisi kuvan sydänkäyrästään, suomalaisasiantuntija hämillään: ”Täysin uskomatonta”

    9. 9

      Anna: Huippumalli Angelika Kallio jätti luksuselämän – hänen poikansa tyrmistyi: ”Kuinka voit tehdä tämän minulle!”

    10. 10

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    2. 2

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    3. 3

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    4. 4

      IS SEURAA: Viranomaiset: 13 kuollut ja 80 loukkaantunut Barcelonan iskussa

    5. 5

      Sokeria 28 vuotta vältellyt ”maailman kaunein isoäiti” pelmahti aamu-tv:seen – katsojat eivät uskoneet silmiään: ”Ketä hän luulee huijaavansa?”

    6. 6

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    7. 7

      Mies löytyi kuolleena illallispöydästä, kaveri lattialta – käsittämättömän kaksoiskuoleman syy Ranskassa selvisi viimein

    8. 8

      Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

    9. 9

      ”Fiilikset menevät vuoristoratoja” – Sara Sieppi kyllästyi hänen ja Roope Salmisen suhteesta velloneisiin huhuihin: Uhkeana hellettä tihkuvissa bikinikuvissa

    10. 10

      Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      IS SEURAA: Viranomaiset: 13 kuollut ja 80 loukkaantunut Barcelonan iskussa

    2. 2

      AFP: Tätä miestä poliisi epäilee Barcelonan iskusta

    3. 3

      Salkkarit-tähden muodonmuutos hämmästytti fanit – näin suosikkinäyttelijä vastaa ulkonäkökritiikkiin

    4. 4

      Varoitettiinko turisteja Barcelonan iskusta etukäteen? Seiniin ilmestyi uhkaavia maalauksia

    5. 5

      Tässä on Barcelonan iskussa käytetty pakettiauto – poliisi pidättänyt kaksi epäiltyä

    6. Näytä lisää