Leevi

Viihde

Marilyn Monroen legendaarinen ”nakumekko” huutokaupattiin – hinta kohosi ennätyksellisesti yli 4,5 miljoonaan euroon

Julkaistu:

Iltapuku
Marilyn Monroe lauloi kuuluisa mekko päällään onnittelulaulun John F. Kennedylle tämän 45-vuotissyntymäpäivän kunniaksi.
Legendaarisen Marilyn Monroen erittäin piukka ja seksikäs, kimalteleva mekko huutokaupattiin Yhdysvalloissa. Mekkoon on ommeltu 2500 kristallia, ja tiettävästi se piti ommella Monroen ylle, sillä se on niin tiukka.

Monroe esiintyi mekossa yhdeksi uransa viimeisiksi jääneistä esiintymisistä laulaessaan Yhdysvaltain presidentti John F. Kennedylle onnittelulaulun vuonna 1962.

Mekon huutokauppahinta kohosi ennätyksellisen korkeaksi. BBC uutisoi reilun 4,5 miljoonan euron hinnan olevan todennäköisesti korkein koskaan mekosta maksettu.

Iltapuvun itselleen huusi Ripleyn usko tai älä -museoketju, joten on todennäköistä, että yleisökin pääsee ihastelemaan pukua vielä jatkossa.

Yrityksen varajohtaja kuvailee mekon olevan popkulttuurin ikonisin esine.

Oscar-palkitun pukusuunnittelijan Jean Louisen suunnittelema vaalea mekko oli Monroen ihon kanssa samaa sävyä niin, että näyttelijätär vaikutti olevan alasti.

Mekon omisti aiemmin edesmennyt bisnesmies ja keräilijä Martin Zweig. Hän osti sen huutokaupassa vuonna 1999 1,2 miljoonalla eurolla.

Monroe kuoli huumeiden yliannostukseen vain kolme kuukautta mekon käyttämisen jälkeen. Kennedy puolestaan murhattiin vuotta myöhemmin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      IS seuraa: Useita puukotettu Turussa – Yksi henkilö kuollut, poliisi etsii epäiltyjä

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Silminnäkijä huomasi Turun hyökkääjän autostaan: mies juoksi verinen teräase kädessä ja puukotti naista selkään

    4. 4

      Poliisit partioivat kauppakeskuksessa Raisiossa – toimitusjohtaja: ”täällä ei ole mitään hätää”

    5. 5

      Turun keskustassa puukotettu useita ihmisiä – poliisi ampunut yhtä epäiltyä

    6. 6

      Poliisi pyytää tietoa Turun tapahtumista – tiedotustilaisuus kello 19

    7. 7

      Useita puukotettu Turussa – poliisi etsii lisää mahdollisia tekijöitä Turussa

    8. 8

      Useita puukotettu Turussa, poliisi pyytää välttämään keskustaa

    9. 9

      Pääministeri Sipilä: ”Hallitus seuraa tiiviisti Turun tilannetta” – sisäministeri Risikko matkalla Turkuun

    10. 10

      Saako autossa olevaan parkkikiekkoon käydä pyörittelemässä välillä lisäaikaa?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    2. 2

      IS seuraa: Useita puukotettu Turussa – Yksi henkilö kuollut, poliisi etsii epäiltyjä

    3. 3

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    4. 4

      Salkkarit-tähden muodonmuutos hämmästytti fanit – näin suosikkinäyttelijä vastaa ulkonäkökritiikkiin

    5. 5

      Kalliimpi jäi kotiin – huomasitko, millainen kello vilahti Putinin ranteessa Savonlinnassa?

    6. 6

      Karmeaksi flopiksi teilatun F1-kisan olosuhteet järkyttivät suomalaisia – ”Tupakka-askit ja käytetyt kondomit lojuivat siellä”

    7. 7

      Hän on Barcelonan terrori-iskun 17-vuotias pääepäilty

    8. 8

      Saako autossa olevaan parkkikiekkoon käydä pyörittelemässä välillä lisäaikaa?

    9. 9

      Porvoolainen Antti näki pakettiauton ajavan väkijoukkoon La Ramblalla – poliisi vie sivullisia museosta suojapaikkaan

    10. 10

      Turun keskustassa puukotettu useita ihmisiä – poliisi ampunut yhtä epäiltyä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    2. 2

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    3. 3

      IS seuraa: Useita puukotettu Turussa – Yksi henkilö kuollut, poliisi etsii epäiltyjä

    4. 4

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    5. 5

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    6. 6

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    7. 7

      Sokeria 28 vuotta vältellyt ”maailman kaunein isoäiti” pelmahti aamu-tv:seen – katsojat eivät uskoneet silmiään: ”Ketä hän luulee huijaavansa?”

    8. 8

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    9. 9

      Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

    10. 10

      ”Fiilikset menevät vuoristoratoja” – Sara Sieppi kyllästyi hänen ja Roope Salmisen suhteesta velloneisiin huhuihin: Uhkeana hellettä tihkuvissa bikinikuvissa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      IS seuraa: Useita puukotettu Turussa – Yksi henkilö kuollut, poliisi etsii epäiltyjä

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Silminnäkijä huomasi Turun hyökkääjän autostaan: mies juoksi verinen teräase kädessä ja puukotti naista selkään

    4. 4

      Poliisit partioivat kauppakeskuksessa Raisiossa – toimitusjohtaja: ”täällä ei ole mitään hätää”

    5. 5

      Turun keskustassa puukotettu useita ihmisiä – poliisi ampunut yhtä epäiltyä

    6. Näytä lisää