Martta

Viihde

Valikko

Uudet jaksot alkavat! Kotiin takaisin -draamasarja on nyt Ylen suosituin ulkomainen ohjelma

Julkaistu:

Suosikkisarja
Sodan haavat ovat edelleen tuoreita 1950-luvun Australiassa Kotiin takaisin -draaman kolmannen ja neljännen kauden uusissa jaksoissa.
Vuonna 2013 alkanut australialaissarja Kotiin takaisin (A Place to Call Home) on kerännyt suurta suosiota niin kotimaassaan Australiassa kuin Suomessakin. Suomessa sarjaa on nähty vuodesta 2013, ja perjantaista lähtien päästään nauttimaan suosikkidraamasarjan kolmannesta ja neljännestä kaudesta.

Tähän mennessä sarjasta on nähty Suomessa vanhojen tuotantokausien uusintoja, mutta ne ovat kuitenkin nostaneet sarjan Ylen suosituimmaksi ulkomaiseksi ohjelmaksi. Suosikkisarjan katsojaluvut ovat nousseet joka viikko ja viime perjantaina ohjelman keskikatsojamäärä oli 613 000.

Sarja oli Australian katsotuin draamasarja vuonna 2013. Bevan Leen luoma sarja on ollut vuosina 2014 ja 2016 ehdolla Australian Logie Awards -palkinnon saajaksi. Palkinto vastaa Suomessa tv-alan Kultainen Venla -palkintoa.

Ensimmäisellä tuotantokaudella sarjan päähenkilö, sairaanhoitaja Sarah Adams (Marta Dusseldorp), asettuu ristiriitaisin tuntein takaisin kotimaahansa Australiaan parinkymmenen Euroopassa vietetyn vuoden jälkeen.

Eletään vuotta 1953, ja myös Australiassa ollaan vasta toipumassa toisen maailmansodan kauhuista. Laivamatkalla Australiaan Sarah tutustuu Bligh’n perheeseen, jotka muodostavat hänen ohellaan sarjan päähenkilöiden ytimen. Sota on jättänyt jälkensä niin Bligh’n perheeseen kuin uudesta alusta haaveilevaan Sarahiin.

Vahvojen roolitöiden lisäksi toinen sarjan kantava voima on huikea panostus puvustukseen ja lavastukseen.

Sarja on kuvattu New South Walesin osavaltiossa, Sydneyn takamailla, Camdenin kaupungin lähistöllä. Sarjan yksi päätapahtumapaikoista, Bligh’n perheen omistama kartano Ash Park, sijaitsee tällä alueella.

Toisella tuotantokaudella katsojat saivat jännittää, kuinka kaikki mahdolliset draaman ainekset, suuret päätökset, jäähyväiset, taistelu rakkaudesta sekä kostonhimo nivoutuvat yhteen. Hämärän verhon taakse jääneet salaisuudet seuraavat myös kolmannelle kaudelle.

Luvassa onkin jälleen kerran tunteikas uuden kauden aloitus, josta ei puutu draamaa tai yllättäviä juonenkäänteitä. Kauden avausjaksossa nähdään muun muassa suhdekiemuroiden kiristymistä sekä traaginen veriteko.

Kolmannella kaudella sarjassa nähdään myös uusia kasvoja. Fanien onneksi vanhat tutut rakastetut ja vihatut hahmot ovat yhä mukana kuvioissa.

Myös sarjan asenneilmapiirissä heijastellaan uskottavasti näitä 1950-luvun alkupuolen murroksenomaisia tunnelmia.

Australiaan muutti toisen maailmansodan jälkeen miljoonia siirtolaisia muun muassa täyttämään aukkoa työvoimassa. Vuosien 1945–1975 välillä Australian väestö melkein tuplaantui 7,5 miljoonasta 13 miljoonaan asukkaaseen.

Luokkayhteiskunnan henki on yhä vahvasti läsnä sarjan maailmassa. Kuvattu asenneilmapiiri on erityisen jyrkkä paljastaen sen, että toisen maailmansodan haavat eivät ole vielä täysin parantuneet.

Erityisen jäistä suhtautuminen on kommunismiin ja vaiettuun tabuun, homoseksuaalisuuteen. Australian historian yhdestä vaikeimmasta aiheesta, aboriginaalien asemasta ja kohtelusta, sarjassa ei puututa.

Uudet jaksot perjantaista 18.11. alkaen TV1:llä arkisin klo 17.10.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Muistatko kesähitin 2007 laulaneen Tea Hiillosteen? Vaihtoi alaa kertaheitolla – ”Tää on niin mun juttu”

    2. 2

      Ihotautien professori: ”Ihosyöpäpotilaita tulee nykyään ovista ja ikkunoista” – katso, kuulutko riskiryhmään!

    3. 3

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    4. 4

      Kuvat ennen ja nyt: Povekas ex-missi Pia Lamberg koki muodonmuutoksen – näin hän loi huikean uran Amerikassa

    5. 5

      Tuhannen tölkin tarinat eivät vakuuttaneet: suomalaismiesten viinaralli Latviaan tuli yllättävän kalliiksi

    6. 6

      Uudistettu koulun piha teki vaikutuksen Mikkoon – ”En olisi koskaan uskonut, että tällaista tapahtuu pienessä kunnassa”

    7. 7

      Teini raportoi virheestä verkkokaupassa: Poliisi pidätti kotoa

    8. 8

      Muistatko 50 Centin häkellyttävän povekkaan ex-tyttöystävän? Bikinit olivat ratketa liitoksistaan – ”Luomukauneutta”

    9. 9

      Tosi-tv:stä tutut Kylie ja Kendall Jenner skandaalin keskellä – raivostunut Metallican James Hetfield sivalsi tähtösiä viiltävästi

    10. 10

      Latvala ja Lappi jatkavat Toyotalla – virolaisväriä Mäkisen talliin?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mökkinaapurin tontilta kantautui helteellä karmiva löyhkä – juristi kertoo uskomattomasta tapauksesta

    2. 2

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    3. 3

      Naiskaksikko tunkeutui kouluun Turussa: opettajaa lyötiin, alakouluikäistä poikaa pahoinpideltiin ja uhattiin sormien katkomisella

    4. 4

      Nainen irrotti miehensä kajakista tulpan ja jätti tämän hukkumaan – käytös karaokebaarissa herätti poliisin epäilykset

    5. 5

      Muistatko 50 Centin häkellyttävän povekkaan ex-tyttöystävän? Bikinit olivat ratketa liitoksistaan – ”Luomukauneutta”

    6. 6

      Tuhannen tölkin tarinat eivät vakuuttaneet: suomalaismiesten viinaralli Latviaan tuli yllättävän kalliiksi

    7. 7

      Uutisankkuri Heidi Suomi, 42, avautui yllättäen vaikeasta tabuaiheesta – ”Jos vaikka tapaisin miehen...”

    8. 8

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    9. 9

      Suomalaisen radiojuontajan luksusloma sai dramaattisen käänteen – käsittämätön moka aiheutti karvaan pettymyksen

    10. 10

      Latinotähti Jennifer Lopez täytti 48 – alusvaatteet jäivät kotiin: Sensaatiomainen ”nakumekko” paljasti rinnat lähes kokonaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    6. 6

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    7. 7

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    8. 8

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    9. 9

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    10. 10

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Muistatko kesähitin 2007 laulaneen Tea Hiillosteen? Vaihtoi alaa kertaheitolla – ”Tää on niin mun juttu”

    2. 2

      Ihotautien professori: ”Ihosyöpäpotilaita tulee nykyään ovista ja ikkunoista” – katso, kuulutko riskiryhmään!

    3. 3

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    4. 4

      Kuvat ennen ja nyt: Povekas ex-missi Pia Lamberg koki muodonmuutoksen – näin hän loi huikean uran Amerikassa

    5. 5

      Tuhannen tölkin tarinat eivät vakuuttaneet: suomalaismiesten viinaralli Latviaan tuli yllättävän kalliiksi

    6. Näytä lisää