Minna, Vilma, Miina

Viihde

Valikko

Sam Lavery putosi X Factorista, mutta ilmekään ei värähtänyt – näin villisti Saara Aalto on osoittanut tunteensa kisassa

Julkaistu:

x factor
Saara Aallon kilpakumppani Britannian X Factorissa ei juuri ilmaissut tunteitaan ja pettymyksensä määrää kuullessaan musertavan putoamisuutisen.
Sam Laveryn lauantainen esitys Britannian X Factorissa ei saanut yleisöä tarpeeksi innostumaan ja hän putosi kisasta sunnuntaina vähäisten yleisöäänien vuoksi.

17-vuotiaan laulajattaren putoaminen tuli monille yllätyksenä, sillä hän on ollut tähän mennessä suosituimpien voittajakandidaattien joukossa. Muun muassa Twitterissä käytiin kovaa keskustelua siitä, oliko pudotus ennalta sovittu.

Lavery ei kuitenkaan itse näyttänyt juuri minkäänlaisia tunteita, kun hän kuuli musertavan uutisen putoamisestaan.

– Kiitos Simon. Olen kuin täysin eri ihminen ensimmäiseen koelauluuni verrattuna, mutta täysin oikeista syistä. Kiitos todella paljon kaikille, nainen sanoin ja halasi mentorinaan toiminutta Simon Cowellia.

Hänen ilmeensä oli lähes neutraali ja kasvoilla oli havaittavissa vain hyvin pientä pettymystä.

Facebook- ja Twitter-tileillään nainen on kiittänyt kaikkia fanejaan ja äänestäjiään kaikesta saamastaan tuesta.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.

Kiitokset saa myös X Factor -tuotanto ja Simon Cowell.

Jos twiitti ei näy, voit katsoa sen täältä.

Yksi kisan ilmeikkäimmistä ja eniten tunteitaan esille tuovista kilpailijoista on Suomen Saara Aalto. Hänen kasvoillaan on nähty niin uskomattomia hurrauksia, järkytystä kuin ilon- ja pelonkyyneleitä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Trump tönäisi pääministerin tylysti tieltään Nato-kokouksessa – video tilanteesta leviää

    2. 2

      Mysteeri Mount Everestillä: kahdesta teltasta löytyi neljä tuntematonta ruumista – ”eivät ole tältä kiipeilykaudelta”

    3. 3

      Ivanka, Melania ja Donald Trump sekä paavi asettuivat riviin – vain yksi hymyili ja internet sekosi

    4. 4

      Varattu Sonja rakastui Temptation Islandilla palavasti sinkku-Miikkaan – muuttivat heti yhteen: näin heillä menee nyt

    5. 5

      Poliisilta poikkeuksellinen varoitus vanhemmille – jopa viidesluokkalaiset tytöt liikkuvat aikuisten miesten seurassa

    6. 6

      Andy McCoy ojensi Maria Veitolaa suorassa tv-lähetyksessä: ”Suu kiinni”

    7. 7

      Kamerat eivät paljastaneet: Joonas ja Pauliina harrastivat seksiä Temptation Islandilla toistensa selän takana – näin parilla menee nyt

    8. 8

      Teemu, 24, sai luodin päähänsä 5 vuotta sitten Hyvinkään yössä – ”Vaikeinta oli hyväksyä Topin kohtalo”

    9. 9

      Yleisurheilun suomalaisen superlupauksen voimatasot vetävät hiljaiseksi –treenaa sodanaikaisella ruumishuoneella

    10. 10

      Kisailu parkkihallissa päättyi suoraan seinään Itäkeskuksessa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    2. 2

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    3. 3

      Miksi hautajaisvierailla oli hansikkaat kädessä?

    4. 4

      Lue kaikki presidentti Mauno Koiviston hautajaisista

    5. 5

      ISTV:n lähetys Mauno Koiviston hautajaisista

    6. 6

      Conan O’Brien paljastaa kauheimman vieraansa keskusteluohjelmassa: ”Hän on teeskentelijä”

    7. 7

      Mauno Koiviston hautajaisten ylivoimaisesti koskettavin hetki nähtiin kello 15.43

    8. 8

      Lepää rauhassa, presidentti Koivisto – päivän koskettavin kuvasarja otettiin Hietaniemen hautausmaalla

    9. 9

      40 kuvaa, jotka jäävät historiaan presidentti Mauno Koiviston hautajaisista

    10. 10

      Miro jonotti jo puoli yhdeksän aikaan presidentti Koiviston siunaustilaisuuteen – ”Hän antoi minulle uuden mahdollisuuden elää”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    4. 4

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    5. 5

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    6. 6

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    7. 7

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    8. 8

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    9. 9

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    10. 10

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Trump tönäisi pääministerin tylysti tieltään Nato-kokouksessa – video tilanteesta leviää

    2. 2

      Mysteeri Mount Everestillä: kahdesta teltasta löytyi neljä tuntematonta ruumista – ”eivät ole tältä kiipeilykaudelta”

    3. 3

      Ivanka, Melania ja Donald Trump sekä paavi asettuivat riviin – vain yksi hymyili ja internet sekosi

    4. 4

      Varattu Sonja rakastui Temptation Islandilla palavasti sinkku-Miikkaan – muuttivat heti yhteen: näin heillä menee nyt

    5. 5

      Poliisilta poikkeuksellinen varoitus vanhemmille – jopa viidesluokkalaiset tytöt liikkuvat aikuisten miesten seurassa

    6. Näytä lisää