Soini, Veini

Viihde

Mari Sarolahti katosi tv-ruuduista – palasi radioon: ”Enää ei tarvitse tälläytyä ollakseen esiintymiskelpoinen”

Julkaistu:

ruudusta kadonnut
Mari Sarolahti työskentelee nykyään Ylellä radiojuontajana.
Kuka? Toimittaja-tuottaja Mari Sarolahti, 48.

Mistä tuttu? MTV3:n Huomenta Suomen juontajana ja tuottajana (1996–2013), Seitsemän uutisten ja Kymmenen uutisten uutistuottajana (2013–2015).

Nykyään: ”Olen palannut juurilleni radioon, olen Yle Helsingin tiimimanageri-juontaja. Vastaan aamun kokonaisuudesta: Olen tekemässä huipputiimin kanssa sisältöä, ja olen lähetyksen toinen juontaja. Aamushow’t ovat aina olleet läheisiä.”

Kaipaan tv-ajoilta: ”Jännittäviä uutispäiviä, suuria uutistapahtumia, kun suunnitelmat menivät uusiksi. Uutistuottajan työ oli vaikeiden ja haastavien palapelien kokoamista, sparraamista, yhteisiä isoja ponnistuksia. Silloinkin oli huipputiimi, joten ihmisiä kaipaan. Ollaan edelleen läheisiä; en ole menettänyt kosketusta entisiin työkavereihin, tavataan ja pidetään muutenkin yhteyttä.”

En kaipaa tv-ajoilta: ”Televisio on visuaalinen väline ja siihen liittyy paljon pakollista, jota radiossa ei ole. Enää ei tarvitse aamulla tälläytyä ollakseen esiintymiskelpoinen. Sen 45 minuuttia, mitä minua meikattiin ja kammattiin, voin käyttää työntekoon.”

Minut saisi houkuteltua takaisin ruutuun: ”Tietysti hyvä ohjelma ja porukka. Kun on kunnon sisältö, mikään ei ole mahdotonta. Ei voi koskaan sanoa ei, tv-lähetyksissä on oma tunnelmansa. Tällä hetkellä ei kuitenkaan ole fiilistä palata ruutuun, koska olen valtavan motivoitunut tekemään tätä. Olen ollut Yle Helsingissä maaliskuusta lähtien. Kuuntelijat ovat ottaneet minut ilolla vastaan, että onpa mahtavaa, kun olet taas osa aamuja.”

Katson televisiosta: ”Uutis- ja ajankohtaisohjelmia. Tykkään vaalitenteistä. Vaikka tiesin, että pitäisi mennä ajoissa nukkumaan, halusin katsoa ensimmäisen Kohti vaaleja -lähetyksen . Kuuden uutiset pystyn katsomaan säännöllisesti, niiden yhteydessä nähdään Ylen Uudenmaan uutiset. Sen tekijät tekevät kanssamme sisältöä aamuun, joten toki seuraan myös, mitä illassa on. Sorjosen ajattelin tsekata Areenasta, koska olen asunut Lappeenrannassa.”
  • TV-lehti

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisilta uutta tietoa Turun puukkoiskusta: viittä marokkolaista esitetään vangittavaksi

    2. 2

      Suojelupoliisi sai alkuvuodesta vihjeen Turun puukotuksesta epäillystä tekijästä

    3. 3

      Aftonbladet: Tanskalaiskeksijä kertoi poliisille ruotsalaistoimittajan saaneen surmansa onnettomuudessa – hautasi mereen

    4. 4

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    5. 5

      Poliisi vaatii Turun puukkoiskusta epäiltyä Abderrahman Mechkahia vangittavaksi

    6. 6

      Kokenut poliisikaksikko taltutti Turun puukottajan – ”Ensimmäinen laukaus pysäytti”

    7. 7

      Oskari Katajisto avautuu uutuuskirjassa lukuisista naisistaan – avioliitto oman serkkunsa kanssa: ”Olo oli aika syntinen”

    8. 8

      Pukisitko tämän mekon häihin? Missikaunotar Sabina Särkkä juhli rakkaansa kainalossa – kiusallinen etikettivirhe varasti huomion

    9. 9

      Mies heilui puukon kanssa Joensuussa – rekka töytäisi pahasti

    10. 10

      Turun puukotuksista epäilty alkoi puhua – poliisi kertoo, miksi Turun puukotuksia tutkitaan terroritekoina

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    2. 2

      Turun puukotuksista epäilty alkoi puhua – poliisi kertoo, miksi Turun puukotuksia tutkitaan terroritekoina

    3. 3

      Terroristit valitsevat uhreiksi nimenomaan naisia – tutkija selittää, mistä on kysymys

    4. 4

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    5. 5

      Vakava puukotus Järvenpäässä – uhri toimitettiin sairaalaan

    6. 6

      Työpari todisti vierestä Jehovan todistaja -naisen surman Turun puukkoiskussa

    7. 7

      Kokenut poliisikaksikko taltutti Turun puukottajan – ”Ensimmäinen laukaus pysäytti”

    8. 8

      Naapurusto huomasi outoja merkkejä Turun epäillyn puukottajan käytöksessä

    9. 9

      KRP: Turun puukkoiskusta epäiltyä päästy kuulemaan

    10. 10

      Tosi-tv-tähti Tia Kiuru avoimena blogissaan – vaihtoi avioliiton useampaan poikaystävään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    5. 5

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    6. 6

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    7. 7

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    10. 10

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisilta uutta tietoa Turun puukkoiskusta: viittä marokkolaista esitetään vangittavaksi

    2. 2

      Suojelupoliisi sai alkuvuodesta vihjeen Turun puukotuksesta epäillystä tekijästä

    3. 3

      Aftonbladet: Tanskalaiskeksijä kertoi poliisille ruotsalaistoimittajan saaneen surmansa onnettomuudessa – hautasi mereen

    4. 4

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    5. 5

      Poliisi vaatii Turun puukkoiskusta epäiltyä Abderrahman Mechkahia vangittavaksi

    6. Näytä lisää