Heidi

Viihde

Valikko

Ensimmäinen kuva hoikistuneesta Brad Pittistä raskaan avioeron jälkeen: kuvattiin Julia Robertsin rinnalla

Julkaistu:

avioeron jälkeen
Brad Pitt veti urhean hymyn kasvoilleen, kun hänet kuvattiin ensimmäisen kerran sitten rankan avioeronsa Angelina Joliesta.
Näyttelijä-tuottaja Brad Pitt, 52, on pysytellyt visusti poissa julkisuudesta ja kameroiden edestä sen jälkeen, kun hänen kaksivuotinen avioliittonsa ja 12-vuotinen yhteiselonsa näyttelijä-ohjaaja Angelina Jolien, 41, kanssa päättyi avioeroon syyskuussa. Jolie toimitti avioerohakemuksen oikeuteen 19. syyskuuta.

Tiistaina Pitt astui ensimmäisen kerran julkisuuteen, kun hän saapui ystävänsä, näyttelijä Julia Robertsin, kanssa yksityiseen elokuvanäytökseen Los Angelesissa. Kyseessä oli Pittin tuotantoyhtiön Plan B:n tuottama elokuva Moonlight.

Mirror-lehden mukaan Pitt ilmestyi näytökseen ilman ennakkoilmoitusta. Hän oli pukeutunut ruutupaitaan, farkkuihin ja takkiin. Pitt ja Roberts juttelivat paikan päällä olleen yleisön kanssa, ja lehden arvion mukaan entistä hieman laihemmalta näyttävä Pitt veti kasvoilleen urhean hymyn poseeratessaan valokuvia varten.

Aika eron jälkeen on ollut raskasta Pittille, joka on joutunut niin päihdeongelma- ja kuin perheväkivaltasyytösten kohteeksi.

Jolie muutti eron myötä pois pariskunnan yhteisestä kodista heidän kuuden lapsensa kanssa, eikä Pitt saanut nähdä lapsiaan viikkokausiin.

Maanantaina People uutisoi Jolien edustajien lausunnosta, jonka mukaan pariskunta olisi päässyt lainvoimaiseen sopimuksen lasten huoltajuudesta jo yli viikko sitten. Lausunnon mukaan lastensuojeluviranomaisten suosituksesta pariskunta on allekirjoittanut sopimuksen, jonka mukaan lapset pysyvät edelleen äitinsä luona ja tapaavat isäänsä terapeuttien läsnä ollessa.

Toisen lähteen mukaan kyseessä ei kuitenkaan olisi vielä lopullinen huoltajuussopimus vaan jälleen yksi, itsenäinen askel, johon Pitt ja Jolie suostuivat yrittäessään päästä yhteisymmärrykseen lopullisesta järjestelystä.

Viime perjantaina Pitt nimittäin toimitti Peoplen mukaan oman huoltajuusanomuksensa, jolla hän hakee sekä fyysistä että lainvoimaista lasten yhteishuoltajuutta.

Avioeron jälkeen pariskunta solmi väliaikaisen, 21. lokakuuta asti voimassa olleen huoltajuussopimuksen, jonka mukaan lasten huoltajuus oli Joliella ja Pitt sai tapaamisoikeudet.

Pariskunnalla on kuusi lasta: Maddox, 15, Pax, 12, Zahara, 11, Shiloh, 10, ja kaksoset Knox ja Vivienne, 8.

Keskiviikkona Oscar-palkitun Brad Pittin olisi tarkoitus esiintyä ensimmäistä kertaa eron jälkeen punaisella matolla, kun hänen viimeisin elokuvansa, Liittoutuneet, saa ensi-iltansa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      ”Rintani näyttävät niin isoilta” – Anne Kukkohovi julkaisi näyttävän bikinikuvan

    2. 2

      Poika lainasi isänsä Ferraria: poliisit takavarikoivat auton ja laittoivat varoittavat kuvat Twitteriin

    3. 3

      Arman Alizad vitsaili seksuaalisesta häirinnästä helsinkiläisessä sekasaunassa – ihmiset raivostuivat: ”Oksettavaa”

    4. 4

      Kaksi yksityiskohtaa ihmetyttävät – ruotsalaiset kärkkäinä kuninkaallisten julkaisemasta perhekuvasta

    5. 5

      Prinsessa Dianan veli paljastaa kammottavia yksityiskohtia siskonsa hautapaikasta – tuskaiset muistot piinaavat yhä

    6. 6

      Trumpille iso imagovoitto – Applen alihankkija rakentaa 10 miljardin dollarin tehtaan Yhdysvaltoihin

    7. 7

      Tiedätkö minkä merkkinen ja värinen on nyt Suomen yleisin henkilöauto? Ja ei, se ei suinkaan ole Skoda

    8. 8

      Me Naiset: Aira Samulinin ex-mies Ekku Peltomäki naimisiin – Samulin sivaltaa: ”Ekku vaihtoi sulavasti 50 vuotta nuorempaan”

    9. 9

      Ryhmäseksikohusta muistettava Salkkarit-kaunotar sievänä bikineissä – upeat maisemat taustalla

    10. 10

      HS: Seksuaalinen häirintä riivaa helsinkiläistä sekasaunaa – erektioita, itsetyydytystä ja epämääräistä koskettelua

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Muistatko kesähitin 2007 laulaneen Tea Hiillosteen? Vaihtoi alaa kertaheitolla – ”Tää on niin mun juttu”

    2. 2

      HS: Seksuaalinen häirintä riivaa helsinkiläistä sekasaunaa – erektioita, itsetyydytystä ja epämääräistä koskettelua

    3. 3

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    4. 4

      Prinsessa Dianan veli paljastaa kammottavia yksityiskohtia siskonsa hautapaikasta – tuskaiset muistot piinaavat yhä

    5. 5

      Tiedätkö minkä merkkinen ja värinen on nyt Suomen yleisin henkilöauto? Ja ei, se ei suinkaan ole Skoda

    6. 6

      Muodoistaan tunnettu Instagram-suosikki Meri, 21, nauttii sinkkukesästä pikkubikineissä – ”Miehen pitää olla menestynyt”

    7. 7

      Ihotautien professori: ”Ihosyöpäpotilaita tulee nykyään ovista ja ikkunoista” – katso, kuulutko riskiryhmään!

    8. 8

      Tee se itse -rakentajan viemärivilppi paljastui – Ulosteita valui talon alle vuosikymmenien ajan

    9. 9

      Kuvat ennen ja nyt: Povekas ex-missi Pia Lamberg koki muodonmuutoksen – näin hän loi huikean uran Amerikassa

    10. 10

      Me Naiset: Aira Samulinin ex-mies Ekku Peltomäki naimisiin – Samulin sivaltaa: ”Ekku vaihtoi sulavasti 50 vuotta nuorempaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    6. 6

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    7. 7

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    8. 8

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    9. 9

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    10. 10

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      ”Rintani näyttävät niin isoilta” – Anne Kukkohovi julkaisi näyttävän bikinikuvan

    2. 2

      Poika lainasi isänsä Ferraria: poliisit takavarikoivat auton ja laittoivat varoittavat kuvat Twitteriin

    3. 3

      Arman Alizad vitsaili seksuaalisesta häirinnästä helsinkiläisessä sekasaunassa – ihmiset raivostuivat: ”Oksettavaa”

    4. 4

      Kaksi yksityiskohtaa ihmetyttävät – ruotsalaiset kärkkäinä kuninkaallisten julkaisemasta perhekuvasta

    5. 5

      Prinsessa Dianan veli paljastaa kammottavia yksityiskohtia siskonsa hautapaikasta – tuskaiset muistot piinaavat yhä

    6. Näytä lisää