Tiina, Kirsi, Krista

Viihde

Valikko

Arja Koriseva ja tytär Karla, 15, harvinaisessa yhteishaastattelussa – tytärkin haaveilee musiikkiurasta: ”Mielessä on käynyt laulukisat”

Julkaistu:

harvinainen haastattelu
Arja Korisevan Karla-tyttärestä on kehittynyt lupaava laulaja. Tangokuningattaren kruunua hän ei kuitenkaan kutreilleen havittele.
Arja Koriseva oli 24-vuotias voittaessaan Tangomarkkinat vuonna 1989. Korisevan 15-vuotias tytär Karla Karmala harrastaa myös laulua, mutta tangokuningattaren kruunu ei taida periytyä äidiltä tyttärelle.

– Laulamista olisi ihan siistiä kokeilla työnä, mutta haluan ihan oikean ammatin, Karla Karmala kertoo IS:lle ja saa äidiltään, menestyneeltä iskelmätähdeltä, huvittuneen, mutta hyväksyvän reaktion.

– Totuus tulee lasten suusta, Koriseva nauraa.

Koriseva esiintyi perjantaina kotikunnassaan Toivakassa yhdessä yhdeksättä luokkaa käyvän Karlan kanssa. Kyseessä oli tempaus, jossa kerättiin rahaa kevään luokkaretkeä varten.
  • Katso jutun yhteydessä olevalta videolta, miltä kaksikon esiintyminen näytti.

Tapahtuman yhteydessä julkaistiin myös Korisevan kokoama Tähtiherkut-kirja. Tähtiherkuissa on koottuna reilun parinkymmenen Korisevan julkkiskaverin suosikkireseptit.

– Olemme esiintyneet yhdessä aikaisemminkin, lähinnä sukujuhlissa, sellaisissa tilaisuuksissa, joissa se on ollut luontevaa. Varsinaisilla keikoilla ei ole käyty, Koriseva kertoo.

Toivakkatalolla pidettyjä myyjäisiäkään varten duo ei erikseen treenannut.

– Pidetään vaan hauskaa halloween-hengessä ja halutaan jakaa riemua. Karla on tuollainen puuhakas tyttö muutenkin.

KORISEVAN laulutaidot ovat tunnetut, mutta omia soolonumeroitaan esittänyt Karlakin paljastui lupaavaksi laulajaksi. Äidin geeneistä ei ole kyse, sillä Karla on adoptiotytär Kolumbiasta.

– Olen opiskellut kolme vuotta pop- ja jazzlaulua Jyväskylän ammattiopistossa. Aiemmin soitin pianoa, mutta lopetin sen kesken. Harrastan myös näyttelemistä, Karla Karmala kertoo.

Pian Karla nähdäänkin myös näyttämöllä. Hän on mukana alkuvuodesta ensi-iltaan tulevassa JAO:n Mikä sotku -musikaalissa.

Tyttären monipuolinen harrastaminen on äidille ilonaihe.

– Karla on opiskellut laulua ahkerasti ja kehittynyt ihan hirveästi. Laulaminen tulee vielä ihan omasta vapaasta tahdosta ja innosta, Koriseva sanoo.

KARLAN repertuaari laulajana on laaja, mutta perjantain keikka paljasti paljon musiikkimausta. Kappaleet olivat Johanna Kurkelan Sun särkyä anna mä en, Anna Puun Linnuton puu, Maaritin Jos tahdot tietää ja Laura Närhen tunnetuksi tekemä Tehosekoittimen Hetken tie on kevyt.

– Olen ihaillut vahvoja naisartisteja kuten Adelea ja Alicia Keysiä. Tykkään laulaa rohkeiden naisartistien popballadeja, Karla kertoo.

Karla tietää, ettei ole laulajana vielä valmis. Äitinsä uraa läheltä seurannut teinityttö tietää, että musiikkibisnes on kovaa. Mahdotonta ei silti ole, että Karlakin ponnistaisi alalle tosimielellä.

– En usko, että minusta tulee tangokuningatarta. Mielessä on kuitenkin käynyt kaikenlaiset laulukisat, joita olisi ehkä mukava kokeilla.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    2. 2

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    3. 3

      Yksi Suomen etsityimmistä henkilöistä jäi kiinni – KRP: ”Yleisön tarkat silmät auttoivat”

    4. 4

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    5. 5

      Bikineissä poseeraavalta Suvi Pitkäseltä raju tilitys lapsiystävällisestä hotellista – perheloma alkoi pettymyksellä: ”Järkytys oli taattu”

    6. 6

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    7. 7

      Kemin aseellisesta ravintolaryöstöstä epäilty otettiin kiinni – yleisövihjeet auttoivat löytämään sinihanskaisen miehen

    8. 8

      Poliisi julkaisi kuvan Sveitsin epäillystä moottorisahahyökkääjästä

    9. 9

      Risto Laitilan vastaanotolla: Nämä oireet voivat olla merkkejä syövästä

    10. 10

      Yllättävä F1-väite Valtteri Bottaksen tilanteesta – Vettel jatkosopimuksen tiellä!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    3. 3

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    4. 4

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    5. 5

      Älä tee tätä yleistä virhettä, kun väistät hälytysajoa – poliisi muistuttaa yhden sanan merkityksestä: ”Jos mikään muu ei auta niin sitten näin”

    6. 6

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    7. 7

      Rupikonnien maihinnousu yllätti tamperelaisen Ossin – katso uskomattomat kuvat mökkirannasta

    8. 8

      Beckhamien yli viiden miljoonan euron ökykodissa erikoinen järjestely – onko syynä ex-jalkapalloilijan railakas elämäntyyli?

    9. 9

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    10. 10

      Touko Aalto vastasi Juha Sipilän puheluun Keljon K-citymarketissa – kiistää hurjat huhut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    3. 3

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    6. 6

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    7. 7

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    8. 8

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    9. 9

      Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

    10. 10

      Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    2. 2

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    3. 3

      Yksi Suomen etsityimmistä henkilöistä jäi kiinni – KRP: ”Yleisön tarkat silmät auttoivat”

    4. 4

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    5. 5

      Bikineissä poseeraavalta Suvi Pitkäseltä raju tilitys lapsiystävällisestä hotellista – perheloma alkoi pettymyksellä: ”Järkytys oli taattu”

    6. Näytä lisää