Mauno, Maunu

Viihde

Näin Jaajo kommentoi kolmatta tytärtään suorassa lähetyksessä: “Pääsen esittelemään hänet isosiskoille ja mitä muuta mukavaa onkaan tiedossa?”

Julkaistu:

Radiojuontaja Jaajo Linnonmaan perheeseen syntyi kolmas lapsi.
Jaajo Linnonmaa tuli maanantain Aamulypsyyn poikkeuksellisesti vasta puoli kymmeneltä. Hän kertoi kuuntelijoille, että on ollut poissa aamun lähetyksestä viikonlopun aikana tulleen perheenlisäyksen takia.

– On ollut haipakkaa, Jaajo kertoi kuuntelijoille.

Perheeseen syntyi kolmas tyttö. Jaajolla hänen Maija-vaimollaan on ennestään kaksostytöt, jotka syntyivät joulunpyhinä vuonna 2014.

– Tulin kertomaan teille ilouutisen ja selityksen siihen, miksi en ole ollut täällä vähään aikaan. Olen vielä kaksi viikkoa poissa. Sellainen onni mua kohtasi joulunpyhinä, että vaimo antoi mulle joululahjaksi kaksi pientä tyttöä, juontaja kertoi tuolloin suorassa radiolähetyksessä.

Jaajo ei halunnut paljastaa enempää yksityiskohtia myöskään kolmannen tyttären syntymästä, mutta kertoi kokemuksen olleen mahtava.

– Mietin juuri, että pääsen esittelemään hänet isosiskoille ja mitä muuta mukavaa onkaan tiedossa.

Jaajo antoi kaiken tunnustuksen vaimolleen.

– Voin sanoa vaimostani – ja kaikista naisista, jotka synnyttävät – että mies saa olla ihan sivussa. Ei siinä voi kuin pyöritellä päätään ja kysyä, voiko hieroa. Vaimo on nyt tehnyt oman osansa ja mä rupean vaihtamaan kakkavaippoja, juontaja lupaa.

Jaajo muisteli, kuinka ihmeissään hän oli ensimmäisten lasten kanssa ensimmäisistä vaipanvaihdoista.

– Ekan lapsen kanssa olin ihan ihmeissäni, kun häneltä tuli sitä pihkakakkaa.

Suosikkijuontaja tietää, että sairaalassa vietetyt päivät eivät vastaa karua todellisuutta, kun vauva vihdoin pääsee kotiin.

– Mulla on aivan väärä kuva lapsesta, kun hänhän nukkuu koko ajan. Ajattelin, että mähän voin tässä katsoa vähän Netflixiä, mies vitsaili.

Jaajo on jo saanut isällisiä neuvoja omilta vanhemmiltaan.

– Isäni sanoi, että sun on paras poika tehdä duunia, sillä kun tytöt ovat neljätoista, he tulevat kalliiksi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Uudet tiedot kootusti: Tässä kaikki, mitä tiedämme nyt Turun sarjapuukotuksesta

    2. 2

      Tämä kaikki tiedetään epäillystä puukottajasta nyt: 18-vuotias marokkolainen, tuli Suomeen viime vuonna, haki turvapaikkaa

    3. 3

      Supo: Tästä syystä Turun puukotuksia epäillään terroriteoksi

    4. 4

      Mikko Koivu ylistää poliisin toimintaa Turussa: ”Olemme erittäin kiitollisia”

    5. 5

      IS SEURAA: Pääministeri Juha Sipilä ylistää kauhun hetkellä toimineita turkulaisia

    6. 6

      KRP: Uhreiksi valikoitui naisia – molemmat kuolleet suomalaisia naisia, loukkaantuneista kuusi naista ja kaksi miestä

    7. 7

      Radiojuontaja avautuu suhdetragediastaan: avomies petti parin yhteisessä vuoteessa – ”Sain kirjeen nuoremmalta naiselta”

    8. 8

      Aftonbladet: Poliisi pelkää iskuja Turun pakolaiskeskuksiin

    9. 9

      Venäjällä sarjapuukotus Siperiassa, kahdeksan haavoittui

    10. 10

      Skientologikirkosta eronnut näyttelijä sivaltaa Tom Cruisea: ”Pirullinen, eikä yhtään hyvä ihminen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    5. 5

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    6. 6

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    7. 7

      Poliisi vahvistaa: Sivulliset ajoivat epäiltyä takaa

    8. 8

      Silminnäkijä huomasi Turun hyökkääjän autostaan: mies juoksi verinen teräase kädessä ja puukotti naista selkään

    9. 9

      Turun puukotuksia tutkitaan terroristisina murhina – epäilty 18-vuotias Marokon kansalainen

    10. 10

      Poliisilta uutta tietoa Turun puukotuksesta epäillystä: ulkomaalaistaustainen, nuorehko mies

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    4. 4

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    5. 5

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    6. 6

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    7. 7

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    8. 8

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    9. 9

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    10. 10

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Uudet tiedot kootusti: Tässä kaikki, mitä tiedämme nyt Turun sarjapuukotuksesta

    2. 2

      Tämä kaikki tiedetään epäillystä puukottajasta nyt: 18-vuotias marokkolainen, tuli Suomeen viime vuonna, haki turvapaikkaa

    3. 3

      Supo: Tästä syystä Turun puukotuksia epäillään terroriteoksi

    4. 4

      Mikko Koivu ylistää poliisin toimintaa Turussa: ”Olemme erittäin kiitollisia”

    5. 5

      IS SEURAA: Pääministeri Juha Sipilä ylistää kauhun hetkellä toimineita turkulaisia

    6. Näytä lisää