Vappu

Viihde

Valikko

Saara Aalto teki sen taas! Jatkoon Britannian X Factorissa

x factor
Suomalaislaulaja Saara Aalto on päässyt jatkoon Britannian X Factorissa.
Aalto selvitti tiensä jatkoon esittämällä lauantain X Factorissa Girls Aloudin -yhtyeen hittikappaleen Sound of The Underground. Kappalevalinta ei ollut kaikkien mentorien mielestä paras mahdollinen.

Britannian X Factorissa on jäljellä enää seitsemän kilpailijaa, joista Aalto on siis yksi. Sunnuntai-illan tuloslähetyksessä lähetyksestä putosi nelihenkinen tyttöbändi Four of Diamonds.

Saara Aalto ja Four of Diamonds olivat kaksi vähiten ääniä saanutta kilpailijaa. He ratkaisivat jatkopaikan sing off -kisassa, jossa tuomarit valitsivat jatkoon suomalaisen.

Saara Aalto lauloi sing off -vaiheessa Jessie J:n kappaleen Who You Are. Aallon herkkä tulkinta sai yleisön huutamaan Saaran nimeä.

Tuomareista ainoastaan Louis Walsh olisi lähettänyt suomalaisen kotiin. Viimeisenä tuomareista äänessä oli Simon Cowell, jonka ääni lopulta sinetöi ratkaisun Saara Aallon voitoksi.

Hieman yllättäen sunnuntain X Factor -lähetyksessä vieraillut poptähti Robbie Williams nimesi Saara Aallon niin ikään suosikkiensa joukkoon kovatasoisessa kilpailussa.
  • Saara Aallon viimeisin esitys alla:

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Vettel näytti Bottasta auttaneelle Massalle keskisormea

    2. 2

      Poliisi tyhjensi Helsingin Kaivopuiston vapunviettäjistä: bajamajat paloivat, vastaantulijoita pahoinpideltiin

    3. 3

      Kyykkyviiniä vai samppanjaa? Testaa, oletko oikeasti duunari vai porvari

    4. 4

      Suomen säässä tapahtui tänä keväänä jotakin todella poikkeuksellista – ”Sitä on saatu kestää tähän asti”

    5. 5

      Miksi äiti puhalsi pilliin? 4- ja 6-vuotiaat järjestivät äidille nolon hetken kaupan kassalla

    6. 6

      Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

    7. 7

      Euroopasta löytyi Kim Kardashianin kaksoisolento! Poseeraa kuvaajille valkoinen, märkä toppi muotojensa peittona

    8. 8

      Suora lähetys juuri nyt: Näin Kaivopuistossa juhlitaan vappua

    9. 9

      Matti taisteli kaksi vuotta hermokipujen kanssa – lääkärit eivät tienneet syytä vaivaan

    10. 10

      Jussi Heikelä jätti Radio Rockin pari vuotta sitten – näin kiireistä elämää hän elää nyt

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

    2. 2

      Bottas taisteli kovan voiton Sotshista! – IS seurasi kierros kierrokselta

    3. 3

      Maailmankuulu kiipeilijä putosi lähes kilometrin matkan kuolemaansa Everestillä

    4. 4

      Poliisi tyhjensi Helsingin Kaivopuiston vapunviettäjistä: bajamajat paloivat, vastaantulijoita pahoinpideltiin

    5. 5

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    6. 6

      Bottas ja Räikkönen naureskelivat Putinin kanssa – näin keskustelu eteni

    7. 7

      Charlesin ja Dianan viralliset yhteiskuvat avioliiton ajalta hämmentävät – miksi hovi halusi huijata?

    8. 8

      Kuva nyt 72-vuotiaasta ”kaksoisolennosta” levisi verkossa – Scarlett Johansson kutsui mummon kanssaan ryypylle

    9. 9

      Valtteri Bottas ajoi upeaan voittoon Venäjän GP:ssä – myös Räikkönen palkintopallille!

    10. 10

      Kuva tyrmättävästä Klitshkosta on hurjaa katsottavaa – tämä Joshuan isku oli legendalle liikaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    2. 2

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    3. 3

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    4. 4

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    5. 5

      Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

    6. 6

      Mies tuli kotiin – käräytti tyttöystävänsä sängystä toisen miehen kanssa: Jakoi kuvat tilanteesta Facebookissa, tuntemattomilta uskomaton reaktio

    7. 7

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    8. 8

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    9. 9

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    10. 10

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Vettel näytti Bottasta auttaneelle Massalle keskisormea

    2. 2

      Poliisi tyhjensi Helsingin Kaivopuiston vapunviettäjistä: bajamajat paloivat, vastaantulijoita pahoinpideltiin

    3. 3

      Kyykkyviiniä vai samppanjaa? Testaa, oletko oikeasti duunari vai porvari

    4. 4

      Suomen säässä tapahtui tänä keväänä jotakin todella poikkeuksellista – ”Sitä on saatu kestää tähän asti”

    5. 5

      Miksi äiti puhalsi pilliin? 4- ja 6-vuotiaat järjestivät äidille nolon hetken kaupan kassalla

    6. Näytä lisää