Uuno

Viihde

Valikko

Mark Levengood on Ruotsin suosituin suomalainen – pysyy vaatimattomana: ”Julkisuus ei anna elämälle mitään sisältöä”

Julkaistu:

Suosittu mies
Ruotsin suosituin suomalainen Mark Levengood on viettänyt julkisuudessa koko aikuisen elämänsä. Elämä valokeilassa on hänen mielestään ihanaa – muttei itsetarkoituksellista.
Mark Levengood on mukava mies. Niin mukava, että vuonna 2005 tuntematon miljonääri päätti testamentata hänelle kahden miljoonan euron arvoisen, 800 neliöisen huvilan Tukholman saaristosta. Levengood ja miljonääri olivat tavanneet toisensa ainoastaan kerran.

Eihän sellaista voi oikeasti kenellekään tapahtua?

Mutta Levengood osaa hurmata. Kun haastattelun aluksi kuvaaja pyytää häntä astumaan hotellin sateen piiskaamalle kattoterassille, päättää Levengood mennä astetta pidemmälle. Hän tarttuu seinän vieressä oleviin tikapuihin ja alkaa kivuta askel kerrallaan yhä ylemmäs. Pitäähän meidän hyvä kuva saada, Levengood perustelee.

– Mark, nyt tulet alas sieltä, huolestunut kustannusyhtiön tiedottaja huutaa lopulta yläilmoissa kieppuvalle suojatilleen.

MUTTA tällainen Levengood, 52, on.

Hän lähtee höpsöihinkin ideoihin mukaan. Haluaa miellyttää ja ottaa kanssaihmisensä huomioon. Hyväntuulinen Levengood myöntää olevansa ”aika kiltti ihminen”, mutta muistuttaa olevansa myös määrätietoinen – ei mikään nynny.

Hän nyt vain sattuu olemaan aidosti kiinnostunut muista ihmisistä.

– Olen varma, että kaikilla ihmisillä on jotain mielenkiintoista kerrottavanaan. Joskus sen selville ottaminen vain kestää jonkin aikaa. Tärkeintä on antaa jokaiselle mahdollisuus kertoa oma tarinansa.

LEVENGOODIA on kutsuttu usein Ruotsin suosituimmaksi suomalaiseksi. Hänen omasta mielestään väite pitää ainakin puolittain paikkansa, sillä hän pitää itseään ehdottomasti suomalaisena, vaikka ei olekaan asunut täällä sitten 1980-luvun alun nuoruusvuosiensa.

Mutta että suosituin? Levengood pohtii pitkään.

Vaikea hänen on kiistääkään. Uransa aikana Levengood on toiminut Ruotsin televisiossa muun muassa ohjelmapäällikkönä, isännöinyt suosittua talk show -ohjelmaa ja kirjoittanut läjän hiteiksi nousseita kirjoja.

Hänen kavereitaan ovat lähes kaikki Ruotsin kuningashuoneesta lähtien ja Twitter-seuraajia hänellä on yli 324 000. Se on lähes yhtä paljon kuin Suomen suosituimpiin twiittaajiin kuuluvilla Tuomas Enbuskella ja Arman Alizadilla yhteensä.

Julkisuuteen Levengood sanoo suhtautuvansa positiivisesti.

– Julkisuus on sellainen fyysinen asia omassa elämässäni. Jos en esimerkiksi käytä kadulla kävellessäni huppua, niin perille pääseminen kestää hirvittävän pitkään. Mutta siitä minä juuri tykkään. Saan kuulla ihan tavallisena päivänä niin monta kivaa ja mielenkiintoista asiaa.

TERASSIN tuolilla istuva Levengood sanoo elävänsä etuoikeutettua elämää. Monet ovet ovat avautuneet hänelle juuri julkisen roolin ansiosta. Hän kuitenkin muistuttaa, ettei pelkkä julkisuus sinällään ole hänestä minkään arvoista.

Se on hänelle ennen kaikkea keino, ei varsinainen tavoite.

– Olen yrittänyt julkkiksen roolista haaveileville nuorillekin sanoa, että rakkauden pitää liittyä tekemäänne työhön eikä siitä saatavaan julkisuuteen, sillä pelkkä julkisuus ei anna elämälle mitään sisältöä tai tarkoitusta. Se että on julkisuuden henkilö, ei kerro ihmisestä oikeasti mitään.

Voiko julkisuudesta tulla riippuvaiseksi?

– Se on hirveän hyvä kysymys. Olen ollut julkisuuden henkilö oikeastaan koko aikuisen elämäni ajan. Eräs vanha ystäväni aina huomauttaa, etten edes huomaa kuinka kilttejä ihmiset ovat minulle. Että ei elämä oikeasti ole tällaista. Se on varmasti ihan totta, Levengood sanoo ja naurahtaa.

– Ulkomailla nautin juuri siitä, ettei kukaan tunne minua. Siitä tulee ihan fyysinen hyvänolon tunne. Toisaalta huomaan ilahtuvani hirveän paljon siitä, ettei minun tarvitse kotiin palatessani näyttää passia lentokentällä. Olen aika varma, että kaipaisin tällaisia asioita, jos en olisi julkkis.

SEN lisäksi, että Levengood on Ruotsin suosituin suomalainen, on hän myös yksi Ruotsin tunnetuimmista julkihomoista.

Levengood avioitui elämänkumppaninsa Jonas Gardellin kanssa vuonna 2011, yli 25 vuoden yhdessäolon jälkeen.

Levengoodin ja Gardellin lisäksi perheeseen kuuluvat 14-vuotias adoptiopoika ja 10-vuotias adoptiotytär. Suomessa samaa sukupuolta olevilla pareilla ei ulkoista adoptio-oikeutta ole edelleenkään.

Levengoodin mielestä se on ”tyhmää ja samalla kummallista”.

– Suomi on hirveän mielenkiintoinen, moderni ja omaperäinen maa. Täällä naiset saivat äänioikeuden toisena maana koko maailmassa ja täällä saa ostaa kaupasta Tom of Finland -postimerkkejä. Tämä kaikki on ihan fantastista ja tosi uskomatonta. Ei sellaista ole muualla.

– Toisaalta jossain suhteessa ollaan ihan keskiajalla. Sellainen tietty junttimaisuus, se että ”mulla on oikeus sanoa neekeri”. Sellainen asenne on perseestä revittyä, mutta uskon, että ajan kanssa asiat muuttuvat ainoastaan parempaan suuntaan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    2. 2

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    3. 3

      CNN selvitti: Näin Pohjois-Korean johtaja rahoittaa luksuselämänsä

    4. 4

      Vanhemmat väittävät elävänsä universumin energialla – äiti ei syönyt edes raskaana ollessaan: ”Ravitsin poikaani rakkaudellani”

    5. 5

      Kelly Osbournen kiusallinen vaatemoka – mekko jumittui päälle: fanien huomio kiinnittyi johonkin aivan muuhun

    6. 6

      Tyly muutos ensi viikon sääennusteeseen: +30 asteen helleaalto koukkaakin Venäjälle – Suomeen luvassa jotain ihan muuta

    7. 7

      Onko tässä maailman seksikkäin pilotti? Susanna ohjaa suuria lentokoneita ja elää luksuselämää – ”Meidän täytyy antaa ammattimainen kuva”

    8. 8

      Vähäpukeisilla kuvillaan villinnyt maailman seksikkäin DJ kohauttaa jälleen – läpikuultava mekko tehty ohuista nauhoista

    9. 9

      Vesan mökkipihalla tapahtunut ”kylmäverinen rikos” tallentui videolle – pääepäilty on ketterä ja katala peto

    10. 10

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    2. 2

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    3. 3

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    4. 4

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    5. 5

      Lentoemäntä Martinalla on Euroopan suurimmat rinnat – haaveilee nyt yhtä äärimmäisestä pepusta: kirurgeilta täystyrmäys

    6. 6

      Kouvolalainen Markku on käynyt Pohjois-Koreassa yli 30 kertaa auttamassa – Kuvat suljetusta diktatuurista kertovat paljon

    7. 7

      Onko tässä maailman seksikkäin pilotti? Susanna ohjaa suuria lentokoneita ja elää luksuselämää – ”Meidän täytyy antaa ammattimainen kuva”

    8. 8

      Ykköskierroksella varattu suomalaislupaus pettyi – ”Kaikki ei napsahtanut kohdilleen”

    9. 9

      Miro Heiskanen teki kiekkohistoriaa – NHL:n varaustilaisuudessa kaikkien aikojen suomalaisvuosi

    10. 10

      Onko tässä Suomen komein halkopino? Kaikkien halkopinojen äitiin upposi 15 kuutiota pilkkeitä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    2. 2

      Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

    3. 3

      Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

    4. 4

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    5. 5

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    6. 6

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    7. 7

      23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

    8. 8

      Metsämustikoissa voi piillä vaarallinen loinen – onko syytä huoleen?

    9. 9

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    10. 10

      Saako 15-vuotias olla yötä tyttöystävän luona? Psykologi: ”Vanhemmuuteen kuuluu estää yhdessä yöpymiset”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    2. 2

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    3. 3

      CNN selvitti: Näin Pohjois-Korean johtaja rahoittaa luksuselämänsä

    4. 4

      Vanhemmat väittävät elävänsä universumin energialla – äiti ei syönyt edes raskaana ollessaan: ”Ravitsin poikaani rakkaudellani”

    5. 5

      Kelly Osbournen kiusallinen vaatemoka – mekko jumittui päälle: fanien huomio kiinnittyi johonkin aivan muuhun

    6. Näytä lisää