Irma, Irmeli

Viihde

Valikko

Suomalaismissi paljastaa vuoden 2006 Miss Universum -kisojen vaietun tapahtuman: ”Trump kävi kiinni takapuoleeni”

Suomea Miss Universum -kisoissa vuonna 2006 edustanut Ninni Laaksonen kertoo republikaanien presidenttiehdokkaan kourineen häntä.
Vuoden 2006 Miss Suomi Ninni Laaksonen kertoo Ilta-Sanomille Yhdysvaltain republikaaniehdokkaan Donald Trumpin kourineen häntä New Yorkissa heinäkuussa 2006, juuri ennen Late Show with David Letterman -ohjelman kuvauksia. Laaksonen osallistui ohjelmaan kolmen muun Miss Universum -kilpailijan ja Trumpin kanssa.

Ilta-Sanomat otti yhteyttä Laaksoseen ja muutamaan muuhun suomalaismissiin kuullakseen heidän kokemuksiaan Yhdysvaltain kohua herättäneestä presidenttiehdokkaasta. Haastattelussa Laaksonen kertoi Trumpin kourineen häntä.

– Ennen ohjelmaan menoa meistä (Trumpista ja misseistä) otettiin kuvia rakennuksen ulkopuolella. Trump seisoi aivan minussa kiinni ja puristi minua yhtäkkiä pepusta. Hän otti kädellään ihan reilusti takapuolestani kiinni. En usko, että kukaan muu näki sitä, mutta ilmeeni kyllä värähti ja ajattelin, että: ”Mitä täällä oikein tapahtuu.”

Laaksonen osallistui muiden missien ja Trumpin Melania-vaimon kanssa myös eräisiin kotijuhliin.

– Siellä joku sanoi minulle, että Trump pitää minusta, koska olen aivan samannäköinen kuin Melania oli nuorena.

– Minulle jäi Trumpista limainen fiilis, Laaksonen sanoo.

Donald Trump on joutunut useiden ahdistelusyytösten kohteeksi. Yhdysvalloissa 11 naista on syyttänyt häntä ahdistelusta. Naisista kymmenen on kommentoinut tapauksia omilla nimillään ja yksi on antanut haastattelun nimettömänä.

Ilta-Sanomat on yrittänyt tavoitella Trumpin kampanjatiimiä kommentoimaan asiaa, mutta toistaiseksi asiaan ei ole saatu kommenttia.

Lue lisää Laaksosen ja muiden missien kokemuksista päivän Ilta-Sanomista.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Entisen teini-idolin haastattelu aamu-tv:ssä meni täysin pieleen – katsojat kiemurtelivat kotisohvilla: ”Uskomattoman kiusallista”

  2. 2

    Nelikymppinen Mika myy seksiä sivutyönään – ”tiesin, että olin löytänyt jotain todella hienoa”

  3. 3

    Kai marssi aamulla olohuonee­seen ja yllättyi: ”Kuin haulikolla ammuttu tämä meidän torppa”

  4. 4

    Tuomas Enbuske kohtasi Au pair -Vanessan suorassa lähetyksessä: ”Ei aavistustakaan kuka hän on”

  5. 5

    Asiantuntija: Venäläiset syöttävät Trumpille automatisoidusti valeuutisia – tavoitteena Venäjän edunvalvonta

  6. 6

    Saamahousut ja 5 muuta alusvaatetta, joista naiset vaikenevat

  7. 7

    7-vuotias Senni pelasti 2-vuotiaan Hilla-siskon tukehtumiselta: ”Hillan kasvot olivat jo ihan harmaat”

  8. 8

    Tunnistaako suomalaisen naamasta? Testaa

  9. 9

    Hollywood-tähti Shia LaBeouf viettää kuukauden Suomessa – kuka vain voi ottaa häneen yhteyttä

  10. 10

    ”Pistää ihan vihaksi” – Somessa kauhistellaan: Nanna Karalahden ja Jax-pojan ravintolakäynti ei mennyt putkeen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Ruotsinlaivan työntekijä todisti mykistävää tapausta: ”Ihmiset söivät kahvilassa katkarapuleipiään, kun haistoimme kovan hajun”

  2. 2

    ”Pistää ihan vihaksi” – Somessa kauhistellaan: Nanna Karalahden ja Jax-pojan ravintolakäynti ei mennyt putkeen

  3. 3

    Näin suomalaisjulkkikset selvisivät potkuista – Renne Korppila päätyi K-kaupan lihatiskille

  4. 4

    Coca-Colan tehtaalla tehtiin iljettävä löytö Pohjois-Irlannissa – ”Se oli hirvittävää”

  5. 5

    Nuoria kesätöihin palkkaava konepaja löi vaatimukset tiskiin: ”Yli 3 sanan lauseiden muodostaminen on eduksi”

  6. 6

    Tunnistaako suomalaisen naamasta? Testaa

  7. 7

    Diplomi-insinööri ei arvannut, mitä kohtaamisesta ulosottomiehen kanssa seuraisi – poistui kyyneleet silmissä ja mullisti elämänsä

  8. 8

    Nelikymppinen Mika myy seksiä sivutyönään – ”tiesin, että olin löytänyt jotain todella hienoa”

  9. 9

    Huumeet tuhosivat Huippumalli haussa -kilpailijan ulkonäön – katsojia järkyttänyt Dr. Phil -esiintyminen muutti elämän

  10. 10

    20 vuotta Suomen vankiloissa treenannut paljastaa: 3 parasta liikettä linnakundille ja siviilille

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

  2. 2

    Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

  3. 3

    Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

  4. 4

    Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

  5. 5

    Ruotsinlaivan työntekijä todisti mykistävää tapausta: ”Ihmiset söivät kahvilassa katkarapuleipiään, kun haistoimme kovan hajun”

  6. 6

    25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

  7. 7

    Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

  8. 8

    Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

  9. 9

    Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

  10. 10

    Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Entisen teini-idolin haastattelu aamu-tv:ssä meni täysin pieleen – katsojat kiemurtelivat kotisohvilla: ”Uskomattoman kiusallista”

  2. 2

    Nelikymppinen Mika myy seksiä sivutyönään – ”tiesin, että olin löytänyt jotain todella hienoa”

  3. 3

    Kai marssi aamulla olohuonee­seen ja yllättyi: ”Kuin haulikolla ammuttu tämä meidän torppa”

  4. 4

    Tuomas Enbuske kohtasi Au pair -Vanessan suorassa lähetyksessä: ”Ei aavistustakaan kuka hän on”

  5. 5

    Asiantuntija: Venäläiset syöttävät Trumpille automatisoidusti valeuutisia – tavoitteena Venäjän edunvalvonta

  6. Näytä lisää