Manu, Manne, Immo

Viihde

Valikko

IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto veti huikean show’n – tuomarit söivät tähden kädestä

Saara Aalto lauloi viimeisenä X Factor UK -lähetyksessä ja sai tuomareilta silkkaa suitsutusta.
Britanian X Factorissa eletään tänään Saara Aallon kohtalon hetkiä. Jäljellä kilpailussa on enää kymmenen parasta. Suora lähetys alkaa Suomen aikaa kello 22 ja päättyy kello 24. Ilta-Sanomat seuraa sitä, ja raportoi Aallon kohtalosta.

Katso alta video Saaran esityksestä.



Mikäli video ei näy oikein, voit katsoa sen tästä.

23:52: Kaikki mukana olevat kilpailijat saapuvat lavalle, ja illan ohjelma päättyy.


23:49: Kaikki tuomarit seisovat ja hurraavat. Walsh kehuu Saaran erilaisuutta – Saara osaa hänen mukaansa tanssia ja laulaa, ja on 10/10! Scherzinger kehuu laulua Saaralle täydelliseksi. Cowell kuvaa esitystä uskomattomaksi. Tällaista on kuulema odotettu. Osbourne sanoo, että tällä ei ollut mitään tekemistä hänen kanssaan. Osbourne ja Cowell heittävät tuomaroinnin jälkeen yläfemmat.

23:27: Saaran esitys yhdistelee musiikki yli genrejen. Myös näyttävät tanssinumerot ovat osa show’ta.

23:46: Esitys alkaa upealla, moniulotteisella lavakattauksella. Saara laulaa Björkin kappaleen It's Oh So Quiet.

23:45: Saaran hetki on koittanut! Esittelyvideolla Saara kertoo siitä, kuinka hän alkoi ennen puhumistaan laulamaan. Saara avautuu myös ulkopuolisuuden tunteestaan. Kukaan ei kuulema ole puhunut hänelle niin mukavasti kuin juuri nyt.


23:40: Hetki, jota kaikki suomalaiset ovat odottaneet, on täällä! Saara vuorossa heti mainoskatkon jälkeen!

23:38: Scherzinger kehuu, että ryhmä on kehittynyt viikossa valtavasti. Osbourne antaa kritiikkiä, että esitys oli liian kohtelias, liian kiltti.

23:35: Four of Diamonds esittää Lady Marmalade -kappaleen.

23:33: Nelikko kertaa esittelyvideolla tunnelmiaan viikon etukäteisvalmisteluista ennen itse h-hetkeä.

23:32: Vielä ennen Saara Aaltoa vuorossa Four of Diamonds -kokoonpano.

23:28: Ohjelmassa mainoskatko.

23:25: Tuomarit ovat haltioissaan herkästä esityksestä. Esitystä kuvaillaan kauniiksi, juuri Middlemasin näköiseksi. Scherzinger kuitenkin kaipaa ”hetkeä”. Cowell käskee kollegansa olla hiljaa, ja sanoo että tänään Middlemas muuntautui kilpailijasta artistiksi.

23:24: Esitys on visuaalisesti näyttävä valkoisten kyyhkysten lentäessä lavan yllä.

23:21: Cowell kehaisee tyttöjensä pärjäävän hienosti tänään, ennen Emily Middlemasin tulkintaa Whitney Houstonin kappaleesta How Will I Know. Middlemasin kertoo laulun kertovan ajasta kun hän alkoi tapailla poikaystäväänsä, myös kilpailussa mukana olevaa Ryan Lawrieta.


23:18: Kaikki muut tuomarit paitsi Cowell seisovat ja hurraavat. Tuomareiden mielestä Relley on diivan ilmentymä. Cowellin mukaan esitys oli kuitenkin liian ennalta arvattava, eikä siitä puhuta huomenna.

23:16: Laulajatar esittää Aretha Franklinin Natural Woman -kappaleen.

23:13: Vuorossa Relley C, jolla on ollut viikon mittaan ongelmia äänensä kanssa. John Legendin edessä flunssainen laulajatar ei pysy nuotissa.

23:07: Ohjelman sisäisiä mainoksia, joiden jälkeen ohjelma siirtyy mainoskatkolle.

23:06: Yleisö hurraa tuomareiden kommenttien päälle. Scherzingerin mukaan artisti parantaa viikko viikolta esityksiään. Cowell kertoo saavansa kylmiä väreitä Honey G:n esityksistä. Osbourne kehottaa pitämään kuitenkin kiinni brittiaksentista.

23:04: Esityksessä on myös pieni tanssiosuus David Bowien ja Queenin Under Preasure -kohdan ajan, jolloin Honey G ei räppää.


23:02: Honey G kertoo, että hänen unelmansa on voittaa ensimmäisenä räppärinä X Factor. Esityskappaleena Ice Ice baby.

23:00: Seuraavaksi lavalle astelee Honey G. Itse tuomari Osbourne esittelee suojattinsa. Esittelyvideollaan Honey G ja Osbourne kertaavat viime viikon tapahtumia, ja Honey G:n historiaa muusikkona.

22:59: Sarja palaa tauolta.

22:56: Ohjelmassa mainoskatko.

22:52: Walshin ylistävät kommentit saavat Terryn silmin nähden liikuttumaan. Osbournen mukaan Terry tulee olemaan finaalissa. Cowell kertoo, että oli epäuskoinen laulun suhteen ennen esitystä, mutta esitys teki tuomariin vaikutuksen.

22:51: Herkkä tulkinta Mariah Careyn I'll Be There by -kappaleesta saa yleisön hurraamaan kesken esityksen.

22:48: Matt Terryn vuoro. Scherzinger esiintyy myös esittelyvideolla. Laulajaa on kuulema kosittu esityksensä johdosta. Terryn kaverit ovat täpinöissään kaverinsa mentorista.

22:48: Ohjelma palaa tauolta.

22:43: Ohjelmassa mainoskatko.

22:41: Walshin mukaan tämä oli laulajan paras esitys tähän mennessä. Osbourne kehuu sekä esitystä että tähden ulkonäköä. Scherzinger ei ollut tyytyväinen lauluvalintaan.

22:38: Lavery esittää kappaleen Michael Jacksonin kappaleen Earth Song. Nuoren laulajan lavashow on hyvin dramaattinen.

22:37: Seuraavana Sam Lavery, joka on ollut X Factor -fani lähes koko ikänsä.

22:33: Walsh ja Osbourne nousevat seisomaan. Scherzinger kehuu poikien yhtäaikaisia laulu- ja tanssitaitoja. Cowellin mukaan esitys oli kaamea, hänen mukaansa ryhmän tulisi keskittyä enemmän laulamiseen kuin tanssimiseen. Osbourne sen sijaan piti esityksestä.

22:31: Ryhmä on pukeutunut yhteensopiviin asuihin, ja he esittävät Amy Winehousen kappaleen Valerien, tanssiliikkeillä höystettynä.

22:29: 5 After Midnight esiintyy seuraavana. Esittelyvideollaan ryhmä harjoittelee tanssiliikkeitä.

22:24: Ohjelmassa mainoskatko.

22:21: Kaikki neljä tuomaria osoittavat suosiotaan seisaaltaan. Louise Walshin mukaan on ihanaa, että Louise on mukana kilpailussa. Myös Simon Cowell hehkuttaa vetoa.

22:17: Gifty Louisen vuoro esiintyä. Laulajatar kertoo esittelyvideolla laulavansa äidilleen, joka kuoli nuoren naisen ollessa lapsi. Louise on pukeutunut valkoiseen haalariin.

22:13: Lawrien lavashow on mustavalkoinen ja graafinen. Lawrie esittää kappaleen Adelen Rolling in the Deep. Tuomareiden kommentit eivät imartele Lawrieta.

22:09: Show’n aloittaa Ryan Lawrie. Esittelyvideolla nuori muusikko saa vinkkejä muusikko John Legendilta.

22:07: Äänestyslinjat aukeavat.

22:05: Tuomarit kulkevat upeissa valoissa kylpevän lavan halki esittelyyn. Tuomari Nicole Scherzinger aloittaa upean potpurin pitkässä kultaisessa mekossa.

22:02: Ohjelma alkaa ajallaan tuomareiden ja kilpailijoiden lyhyillä esittelyvideoilla.

Kymmenestä suorasta X Factor -lähetyksestä on jäljellä vielä seitsemän. Live-lähetykset ovat lauantaisin ja tuloslähetykset, jossa viikon putoaja selviää, ovat niin ikään sunnuntaisin.

Tuloslähetyksessä kolme vähinten saanutta artistia on aluksi pudotusuhan alla. Yleisö voi kuitenkin pelastaa heistä yhden pikaäänestyksen aikana, joka kestää vain muutaman minuutin. Ääniä voi antaa X Factor -sovelluksella Britanniassa.

Pohjakolmikosta eniten ääniä saanut artisti pääsee jatkoon ja kaksi muuta joutuu esittämään uuden kappaleen vakuuttaakseen tuomarit. Jos tuomariäänet menevät tasan, yleisöäänet ratkaisevat kumpi artisti menee jatkoon.

Jokaisessa jaksossa on oma teemansa, joka arvotaan aina edellisen sunnuntain tuloslähetyksessä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      KSML: Matti Nykäsen juoni meni mönkään – ei voi ostaa mitaleitaan takaisin

    2. 2

      Samantha Fox keikisteli Nilsiän-keikallaan pikkuruisissa pöksyissä – savolaisilta kaksijakoinen reaktio povipommin show’hun

    3. 3

      Oletko nähnyt Joonas Ryhästä? Soita havaintosi poliisille

    4. 4

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    5. 5

      Mitä 250 000 eurolla saa Helsingissä, Tallinnassa ja Tukholmassa? HS: Asunnot hyvin eritasoisia

    6. 6

      Mereltä kuului avunhuutoja Naantalissa – railosta nostettu mies kuoli

    7. 7

      Sebastian Vetteliltä yllättävä kommentti – jakoi kunniaa voitostaan toiselle kuljettajalle

    8. 8

      Jojoilua painon kanssa - Liisa Hyssälä rajoitti maksalaatikon syöntiä

    9. 9

      Nämä kaikki julkkikset ovat ehdokkaana kuntavaaleissa – mukana Salkkarit-tähti, takavuosien laulaja ja urheilijamestari

    10. 10

      Venäjän johtoa korruptiosta syyttänyt oppositiojohtaja otettiin kiinni Moskovassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    2. 2

      Iso koira hyökkäsi Mynämäellä – kaatoi omistajan ja raateli Manu-koiran kuoliaaksi: ”Äiti huusi ihan shokissa”

    3. 3

      Neuvostoliiton peitelty säteilyturma paljastui – Tšernobyliakin tuhoisampi onnettomuus salattiin sairastuneilta

    4. 4

      Ilveksen valmentaja luuli pelin ratkenneen – joutui kääntymään pukukopilta takaisin: ”En ymmärrä vieläkään”

    5. 5

      Vettel voitti Australiassa, Bottas parempi suomalainen – IS seurasi Australian GP:tä

    6. 6

      Teinityttö tahtoi tehdä poikaystävänsä mustasukkaiseksi – onko tämä jo liian huomionhakuista?

    7. 7

      Imatralaisen Pian mies suuntaa Samantha Foxin Nilsiän-keikalle – naiset näreissään: ”Olis hänellä kotonakin joku, joka voisi pitää show’n...”

    8. 8

      Tosi-tv-tähden herttainen perhekuva aiheutti somemyrskyn – 2-vuotiaan tyttären juomapullo herättää närkästystä

    9. 9

      Sebastian Vettel murjaisi Suomi-vitsin – yleisö remahti nauruun

    10. 10

      Artistit jäätyvät täysin kesken Bumtsibumin toisen jakson – ”Ei voi olla totta!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    3. 3

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    4. 4

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    5. 5

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    6. 6

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    9. 9

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    10. 10

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      KSML: Matti Nykäsen juoni meni mönkään – ei voi ostaa mitaleitaan takaisin

    2. 2

      Samantha Fox keikisteli Nilsiän-keikallaan pikkuruisissa pöksyissä – savolaisilta kaksijakoinen reaktio povipommin show’hun

    3. 3

      Oletko nähnyt Joonas Ryhästä? Soita havaintosi poliisille

    4. 4

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    5. 5

      Mitä 250 000 eurolla saa Helsingissä, Tallinnassa ja Tukholmassa? HS: Asunnot hyvin eritasoisia

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    2. 2

      Iso koira hyökkäsi Mynämäellä – kaatoi omistajan ja raateli Manu-koiran kuoliaaksi: ”Äiti huusi ihan shokissa”

    3. 3

      Neuvostoliiton peitelty säteilyturma paljastui – Tšernobyliakin tuhoisampi onnettomuus salattiin sairastuneilta

    4. 4

      Ilveksen valmentaja luuli pelin ratkenneen – joutui kääntymään pukukopilta takaisin: ”En ymmärrä vieläkään”

    5. 5

      Vettel voitti Australiassa, Bottas parempi suomalainen – IS seurasi Australian GP:tä

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    3. 3

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    4. 4

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    5. 5

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    6. Näytä lisää