Sauli, Saul

Viihde

Valikko

Kyläkauppias Sampo Kaulasen Michele-vaimo Ylellä: Tällä repliikillä Sampo hurmasi

Äkäslompololainen kauppias Sampo Kaulanen vieraili perjantaina Ylen Perjantai-talkshown vieraana. Paikalla oli myös hänen vaimonsa Michele Murphy-Kaulanen.
Pinta-alaltaan Suomen suurinta K-marketia, Jounin Kauppaa, Kolarin kunnassa pyörittävä Sampo Kaulanen kertoi Ylen Perjantai-ohjelmassa avoimesti raha-asioistaan ja värikkäästä menneisyydestään. Tie yhdeksi Suomen tunnetuimmista kauppiaista on ollut ajoittain kivinen.

Kaulanen paljasti ohjelman aikana raha-asioidensa olevan tällä hetkellä sillä tolalla, että hänellä on niskassaan noin 14 miljoonan euron velat.

Velkaantuminen alkoi Kaulasen otettua vetovastuun Jounin Kaupasta vuonna 2008. Visiot olivat suuret. Kaulanen lähti laajentamaan liikettä pinta-alaltaan Suomen suurimmaksi K-marketiksi.

– Elettiin aika villiä aikaa. Tuntui, että kaikki on mahdollista.

Hanke ei pysynyt alkuperäisessä 10 miljoonan euron budjettissaan, vaan meni neljällä miljoonalla yli. Samoihin aikoihin alkanut finanssikriisi vaikeutti lainansaantia ja vei yöunet.

– Aloin käyttää unilääkkeitä, alkoholia, kaikkea mikä vähänkin turrutti tunteita. Sitä kesti melkein vuoden, Kaulanen muistelee ja kertoo, ettei olisi voinut olla enää pahemmassa koukussa.

– Se meni niin jäseniin, että minulta lähti kävelykyky.

Lopulta hän pääsi lääkeriippuvuudesta eroon lähtemällä Espanjaan.

Vuonna 2010 Kaulanen osallistui Hjallis Harkimon luotsaamaan Diili-ohjelmaan, jossa hän tapasi tulevan vaimonsa Michele Murphy-Kaulasen.

Perjantai-ohjelma kysyi Micheleltä, kuinka kauppamies onnistui kauppaamaan itsensä ihastuksensa kohteelle.

– Soidintanssi kesti rapiat vuoden, Michele kertoi.

Soidintanssiin johti hivenen erikoisempi ja suorasukainen repliikki. Se koski Michelen kämppäkaverin laukkua, josta Sampo antoi kylmänviileän analyysin.

– Kuinka ihanan porno laukku tuossa, Michele paljasti kauppiaan suusta päästämäkseen lauseeksi, joka sai naisen mielenkiinnon syttymään.

– Siinä kohtaa ajattelin, että en ole varmaan noin tyhmää jätkää koskaan tavannutkaan, Murphy-Kaulanen kuvaili.

Perjantaina kuultu paljastus vahvistaa tarinaa, jonka kauppiaspariskunta on kertonut aikaisemmin myös Ilta-Sanomien haastattelussa.

Michele on kertonut, ettei hänelle mies onnistunut tekemään häneen viehättävintä mahdollista ensivaikutelmaa naisjutuillaan.

– Sampohan oli ihan täys juntti. Sen jutut ja ulkoinen olemus ei klikannut, Michele kertoi Ilta-Sanomissa elokuussa julkaistussa artikkelissa.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Suuri teollisuuskiinteistö palaa Vantaan Valimotiellä – liikenne häiriintyy

  2. 2

    Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

  3. 3

    Hyytävä väite: Murhasiko Hollywoodin seksisymboli Lana Turner rakastajansa? Puistattavia yksityiskohtia julki

  4. 4

    6 vaaran merkkiä: Jos huomaat näitä, tietokoneellasi voi olla haittaohjelma

  5. 5

    Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

  6. 6

    Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

  7. 7

    Marco Bjurström arvioi Tanssii tähtien kanssa -parien esitykset – kaksi tähtitanssijaa ylitse muiden: ”Harkittu herkku!”

  8. 8

    Mitä Pamela Tolan päälle tapahtui? Julkaisi karun kuvan: ”Jäi juhlat väliin tällä kertaa”

  9. 9

    Sampoosääntö, joka kannattaa rikkoa – kikka voi mullistaa hiuksesi

  10. 10

    Miten sinä nukut? Asento voi vaikuttaa oloosi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

  2. 2

    Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

  3. 3

    Vettel voitti Australiassa, Bottas parempi suomalainen – IS seurasi Australian GP:tä

  4. 4

    Kimi Räikköseltä mystinen kommentti

  5. 5

    Samantha Fox keikisteli Nilsiän-keikallaan pikkuruisissa pöksyissä – savolaisilta kaksijakoinen reaktio povipommin show’hun

  6. 6

    Sebastian Vettel upeaan voittoon F1-kauden avauksessa! Bottas palkintopallille vahvalla ajolla

  7. 7

    Imatralaisen Pian mies suuntaa Samantha Foxin Nilsiän-keikalle – naiset näreissään: ”Olis hänellä kotonakin joku, joka voisi pitää show’n...”

  8. 8

    Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

  9. 9

    Iso koira hyökkäsi Mynämäellä – kaatoi omistajan ja raateli Manu-koiran kuoliaaksi: ”Äiti huusi ihan shokissa”

  10. 10

    Neuvostoliiton peitelty säteilyturma paljastui – Tšernobyliakin tuhoisampi onnettomuus salattiin sairastuneilta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

  2. 2

    Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

  3. 3

    Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

  4. 4

    Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

  5. 5

    Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

  6. 6

    Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

  7. 7

    IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

  8. 8

    Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

  9. 9

    Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

  10. 10

    Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Suuri teollisuuskiinteistö palaa Vantaan Valimotiellä – liikenne häiriintyy

  2. 2

    Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

  3. 3

    Hyytävä väite: Murhasiko Hollywoodin seksisymboli Lana Turner rakastajansa? Puistattavia yksityiskohtia julki

  4. 4

    6 vaaran merkkiä: Jos huomaat näitä, tietokoneellasi voi olla haittaohjelma

  5. 5

    Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

  6. Näytä lisää