Leo

Viihde

Valikko

IS paljastaa: Paul Anka viikonloppuna naimisiin kolmatta kertaa!

Julkaistu:

Häät
Ikilegenda Paul Anka avioituu viikonvaihteessa monivuotisen elämänkumppaninsa Lisa Pembertonin kanssa. Häihin saapuu perheenjäsenten lisäksi ystäviä ja viihde maailmasta tuttuja ihmisiä.
Suomessa jo yli 50 vuotta sitten ensimmäisen kerran esiintynyt laulaja Paul Anka, 75, on edelleen haluttu esiintyjä. Hän jaksaa kiertää maailmaa, sillä hän pitää kunnostaan erittäin hyvän huolen ja äänikin soi edelleen hienosti. Yksi syy hyvään oloon on tasapainoinen parisuhde ja se, että tuleva vaimo on vienyt miestään ajoittain kuntosalille.

Jo muutaman vuoden ajan Paul Ankan rinnalla on kulkenut komea aikuinen nainen Lisa Pemberton. Pariskunta on käynyt myös Suomessa. Viimeksi he olivat Suomessa, kun Paul Anka esiintyi Tuurissa Vesa Keskisen äidin syntymäpäivien kunniaksi. Tosin Keskisen äiti ei sitten lopulta päässyt kuulemaan nuoruuden suosikkinsa esitystä.

Seinäjoelle Paul Anka toi mukanaan Lisan, Ethan-poikansa, Ethanin kaverin ja henkilökohtaisen avustajansa Julie Zhun. Myös Ilta-Sanomat oli samassa lentokoneessa.

Perhe pitää Lisasta

Ennen Seinäjokea oltiin Espanjassa, sillä Paul Anka esiintyi täydelle areenalle Barcelonassa. Tämän jälkeen lennettiin Nizzaan, josta jatkettiin tila-autolla Monacoon. Paul Anka halusi nähdä Monacossa asuvan tyttärensä ja tämän miehen. Paul Ankalle on perhe ollut aina elämän ykkönen: viisi tytärtään, Ethan-poika sekä lapsenlapset.

Ilta merenrantaravintolassa oli mukava, ja jo tuolloin me muut uumoilimme, että kihlaus on lähellä. Monacon illassa Anka kuitenkin toppuutteli, kun sanoimme odottavamme innolla kihlausta.

Lisa Pemberton on nimittäin nainen, josta kaikki Ankan perheen jäsenet pitävät. Tuskin kukaan haluaa muistella ex-vaimoa Annaa. Ruotsalaisnainen sai monen televisiokatsojan niskakarvat pystyyn, kun hän esiintyi Ruotsin miljonääriäidit -ohjelmassa käyttäen melko ronskia kieltä niin muista kuin laulajasta.

”Tunnen oloni Lisan seurassa rauhalliseksi”

Tuon mukavan Monacon illan jälkeen ei mennyt kuin muutama viikko ja Paul kihlasi Lisansa. Ikilegenda pujotti rakkaansa vasempaan nimettömään kauniin sormuksen. Nyt he avioituvat lauantaina.

Paul ja Arizonasta kotoisin oleva, mutta jo aikoja sitten Los Angelesiin muuttanut Lisa ovat oiva pari. Lisa on aikuinen ja oikealla tavalla itsenäinen nainen. Hän ei ole lopettanut työntekoa ja kertoikin pari vuotta sitten, että haluaa oman itsensä vuoksi olla työelämässä edelleen mukana. Aiemmin aviossa ollut ja miehensä traagisesti menettänyt Lisa tulee vaatimattomista olosuhteista ja hän on tottunut aina tekemään töitä ja tienaamaan omat rahansa. Toki hän matkustaa miehensä mukana, mutta töiden puitteissa.

Lisa ja Paul ovat tunteneet toisensa jo pian kaksikymmentä vuotta. Heidän välillään syntyi romanssi kuitenkin vasta runsaat kuusi vuotta sitten. Paul on kertonut ihastuneensa Lisassa tämän iloiseen ja välittömään luonteeseen sekä siihen, että Lisalla on aina jalat maassa.

– Tunnen oloni Lisan seurassa rauhalliseksi. Elämä Lisan kanssa on helppoa ja huoletonta. Lisa on nainen, jonka kanssa haluan elää, Paul sanoi uudenvuodenaattona muutama vuosi sitten Singaporessa.

Elämänhalu takaisin

Lisa on myös ehdottomasti nainen, joka on saanut Paulin elämänhalun takaisin. Maailmankuulu laulaja oli melko alamaissa ex-vaimonsa Annan heittäytyessä erossa erittäin vaikeaksi. Heidän liittonsa ei kestänyt kuin tovin, mutta siitä syntyi Ethan, josta on kasvanut komea nuori mies.

Nyt Paul Anka on elää onnellisessa ja harmonisessa parisuhteessaan Lisan kanssa. Tuon suhteen hän on ehdottomasti ansainnut. Hän avioituu kolmannen kerran lauantaina elämänsä naisen Lisa Pembertonin kanssa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Pikkulapsi putosi neljästä metristä suoraan kivilattialle Tampereella – kaiteessa vakavia puutteita

    2. 2

      ”Legioonalainen Peters” on poissa: Kyösti Pietiläisen uskomaton elämä – merimiehestä palkkasoturiksi

    3. 3

      Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

    4. 4

      ”Pelkäsin että lapseni ihonväri olisi eri kuin miehelläni” – Vauva.fi:ssä paljastetaan nyt salaisuudet, joita kukaan ei tiedä

    5. 5

      Helsingin Linnanmäen kupeeseen ilmestyi taas telttaleiri – poliisille töitä lieveilmiöistä

    6. 6

      Suomalaisten kuluja maksettiin miljoonilla euroilla ulkomaille – tällä kortilla sinäkin voit hyötyä

    7. 7

      Posti perustelee jakelumuutosta – ”Suo siellä, vetelä täällä”

    8. 8

      Millennium-trilogiasta tunnettu ruotsalaisnäyttelijä Michael Nyqvist on kuollut

    9. 9

      Lähtisitkö tässä mekossa juhlimaan? Susanna Penttilän todella rohkea asuvalinta hämmentää: ”Eikö tuohon kuulu pikkupöksyjä lainkaan?”

    10. 10

      Raskaana oleva Serena Williams lähes alasti lehden kannessa – rohkeassa kuvasarjassa vain kädet rintojen peittona

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

    2. 2

      Lähtisitkö tässä mekossa juhlimaan? Susanna Penttilän todella rohkea asuvalinta hämmentää: ”Eikö tuohon kuulu pikkupöksyjä lainkaan?”

    3. 3

      Joka neljäs suomalainen on nautiskellut maksansa sairaaksi – kuulutko sinä tietämättäsi heihin?

    4. 4

      ”Pelkäsin että lapseni ihonväri olisi eri kuin miehelläni” – Vauva.fi:ssä paljastetaan nyt salaisuudet, joita kukaan ei tiedä

    5. 5

      Vaikea synnytys päättyi vauvan kuolemaan Hyksin alueella – Valvira: Hoito ei kaikilta osin asianmukaista

    6. 6

      Hausjärveltä löytyi neljän vainajan metsähauta – KRP kaipaa tietoa kummulla vierailleista

    7. 7

      Hankintapaperit paljastavat: Peltipoliisien tekniikkaa muutetaan – satsaus miljoonia euroja

    8. 8

      Mika Salolla selvä mielipide Räikkösen ja Bottaksen kolarista – ”Oli vähän väärässä paikassa”

    9. 9

      Kyösti Pietiläinen on kuollut – palveli muukalaislegioonassa yli 28 vuotta

    10. 10

      Kim Kardashian joutui rajun tylytyksen kohteeksi salaa otettujen peppukuvien vuoksi – syyttää nyt paparazzeja kuvamanipuloinnista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    2. 2

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    3. 3

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    4. 4

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    5. 5

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    6. 6

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    7. 7

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    8. 8

      Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

    9. 9

      Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

    10. 10

      Lentoemäntä Martinalla on Euroopan suurimmat rinnat – haaveilee nyt yhtä äärimmäisestä pepusta: kirurgeilta täystyrmäys

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Pikkulapsi putosi neljästä metristä suoraan kivilattialle Tampereella – kaiteessa vakavia puutteita

    2. 2

      ”Legioonalainen Peters” on poissa: Kyösti Pietiläisen uskomaton elämä – merimiehestä palkkasoturiksi

    3. 3

      Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

    4. 4

      ”Pelkäsin että lapseni ihonväri olisi eri kuin miehelläni” – Vauva.fi:ssä paljastetaan nyt salaisuudet, joita kukaan ei tiedä

    5. 5

      Helsingin Linnanmäen kupeeseen ilmestyi taas telttaleiri – poliisille töitä lieveilmiöistä

    6. Näytä lisää