Lyydia, Lyyli

Viihde

Valikko

Tyrmäävä arvio Saara Aallon mahdollisuuksista X Factorissa – tuomareilla tiedettyä isompi rooli: ”Kisa ei ratkea siihen, kuka on paras”

Julkaistu:

X Factor
Musiikkialan ammattilaiset arvioivat Saara Aallon mahdollisuuksia Britannian X Factorissa sekä ohjelman vaikutusta suomalaislaulajan uraan. – Hänellä on saumat vaikka mihin.
Kaksi suoraa lähetystä takana, kuinka monta vielä edessä?

Saara Aalto selvisi sunnuntai-iltana kymmenen parhaan joukkoon Britannian X Factorissa, kun hän päihitti sing-off-tilanteessa Freddy Parkerin niukasti tuomari- ja yleisöäänien avustuksella. Aalto oli nyt toista viikkoa peräkkäin pudotusuhan alla, mutta molemmilla kerroilla suomalaislaulaja on laulanut itsensä jatkoon rimaa hipoen suositussa laulukykykilpailussa.

Tulevana viikonloppuna Aallolla on edessään kolmas suora lähetys, jossa teemana on esittää suurien diivojen tunnetuksi tekemiä kappaleita. Teeman pitäisi sopia Aallolle kuin korkokengät diivalle.

– Mielestäni diivateema on erittäin sopiva. Saara on diiva itsekin, ja toisaalta tämä teema on monelle hyvin vaikea, sanoo monissa viihdealan liemissä keitetty mediavaikuttaja Mikko Silvennoinen, joka on seurannut tämänvuotista X Factoria hyvin tiiviisti.

”Olisi iloinen yllätys”

Myös The Voice of Finlandin musiikillisena johtajana tunnettu pianisti Lenni-Kalle Taipale toivoo ja uskoo Saaran vielä jatkavan kisassa ensi viikonlopun jälkeen.

– Uskon, että siitä on Saaralle hyötyä, että hänen lauluaan on kuultu muita enemmän, kun hän on joutunut laulamaan ”henkensä edestä”, pianistimestari arvioi.

Mutta kuinka pitkälle Saara Aallolla on mahdollisuudet päästä Britannian X Factorissa? Voiko hän näiden vaiheiden jälkeen vielä jopa voittaa koko kisan?

– Voitto olisi ainakin iloinen yllätys. Mutta mielestäni Saara on jo voittanut. Hän on saanut jo niin paljon huomiota X Factorin kautta ja nyt kaikki Britanniassa tietää, että Saara Suomesta osaa laulaa todella hyvin. Miten muuten tuon voisi tehdä? Tämä on historiallista, Silvennoinen sanoo.

– Mielestäni Saara on päässyt jo nyt sairaan pitkälle ja hänellä saumat vaikka mihin. Se on mieletön saavutus. En olisi ikinä ajatellut, että suomalaislaulaja pääsisi joskus näin pitkälle X Factorin kaltaisessa kisassa. Onhan se kova, Lenni-Kalle Taipale puolestaan huudahtaa ja jatkaa:

– Eikä sillä ole edes suuremmin väliä, miten pitkälle hän kisassa menee. Hän on taitonsa näyttänyt. Ohjelmassa on niin iso massa hyviä laulajia, että on kova juttu erottua sieltä niin pitkälle, että pääsee suoriin lähetyksiin ja esiintymään isoille starboille. Se erottuminen vaatii jo persoonaltakin paljon.

”Suomi on voinut olla ylpeä”

Myös musiikkivaikuttaja Asko Kallonen pitää Aallon sijoittumista kymmenen parhaan joukkoon ainutlaatuisena tekona.

– Se on Saaralle itselleen iso henkilökohtainen saavutus ja tosi hieno asia. Hän on esiintynyt ohjelmassa edukseen ja selvinnyt kovista painetilanteista, Kallonen sanoo.

– On aina positiivista, kun joku, joka on tehnyt paljon töitä laulu-uransa eteen, huomataan tuollaisessa ohjelmassa. Ja kyllähän Saaran menestys on nostanut kansallistunnetta Suomessa. Suomi on voinut olla ylpeä.

Tuomareilla iso vastuu

X Factorin tulevien käänteiden ennustaminen on hankalaa, ja siksi Aallonkin kurssi voi päätyä vielä äkilliseen nousuun. Taipale ja Silvennoinen painottavat, että äänestysten lopputulos on aina monen asian summa.

– Kykykisat eivät koskaan ratkea siihen, kuka on paras, vaan äänestystuloksiin vaikuttavat muun muassa biisivalinta, esiintymispaikka ja vaikka se, millainen sää on ulkona, Silvennoinen sanoo.

Taipale puolestaan peräänkuuluttaa tuomarien vastuuta. Tähän asti Saara Aalto on saanut tuomareilta jonkin verran näkyvämmin kritiikkiä kuin monet muut kanssakilpailijat.

– Olen seurannut USA:n ja Britannian kykykisoja tosi paljon vuosien saatossa ja huomannut, että tuomarit pystyvät ohjailemaan todella paljon sitä, miten yleisö lopulta äänestää kisaajia. Palautteen tyylillä on paljon merkitystä, alkavatko katsojat äänestää vai ei, Taipale sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      AP: Manchesterin itsemurhaiskun tekijä tunnistettu

    2. 2

      Älä usko näitä tietoja – 6 huijausta Manchesterin iskusta

    3. 3

      Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

    4. 4

      Kätilön sanat jäivät mieleen: ”On se sisäänkin mahtunut samasta reiästä, että rouva ponnistaa vaan”

    5. 5

      Sky News: Konsertissa ollut nainen ihmetteli vierellään olleen henkilön epäilyttävää käytöstä ennen räjähdystä

    6. 6

      Oppilaita pakotettu laulamaan virsiä ja rukoilemaan ruokailussa – Uskonnottomat kantelivat Hyllykallion koulusta

    7. 7

      Poliisi vahvistaa: Manchesterin iskusta epäillään Salman Abedia

    8. 8

      Kuvat: Kaunis olympiakultamitalisti keimaili ilkosen alasti tosi-tv:ssä – vaihtoi urheilun mallintöihin

    9. 9

      Perheen suuri suru: Roger Moore kuoli syöpään – tytärpuoli menehtyi samaan sairauteen vain 10 kuukautta sitten

    10. 10

      Koskettava kuva pientä tyttöä lohduttavasta poliisista leviää – Manchesterin pelastajien työn symboli

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Manchester Arenassa räjähti, ainakin 22 kuollut – uhrien joukossa lapsia

    2. 2

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    3. 3

      Tästä kuvasta tuli hetkessä Manchesterin tragedian symboli

    4. 4

      Sinkkuelämää-seksipommi Kim Cattrall, 60, katosi julkisuudesta – taustalla karmea työtilanne

    5. 5

      Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

    6. 6

      Video Israelista ihmetyttää: Kieltäytyikö Melania Trump pitämästä miestään kädestä valtiovierailulla?

    7. 7

      Sky News: Konsertissa ollut nainen ihmetteli vierellään olleen henkilön epäilyttävää käytöstä ennen räjähdystä

    8. 8

      Linnanmäen kupeeseen on kohonnut telttaleiri – ”Puissa roikkui vaatteita ja siellä oli kauheasti jätesäkkejä”

    9. 9

      Kuvat: Kaunis olympiakultamitalisti keimaili ilkosen alasti tosi-tv:ssä – vaihtoi urheilun mallintöihin

    10. 10

      Joen kojelautakamera tallensi räjähdyksen – mies odotti autossa rakkaitaan keikalta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Manchester Arenassa räjähti, ainakin 22 kuollut – uhrien joukossa lapsia

    2. 2

      Tamperelainen isä lähti aamutossut jalassa ulos ja koki hirvittävän lopun – ”Yhdenkään ihmisen omatunto ei voi kestää tällaista...”

    3. 3

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    4. 4

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    5. 5

      Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

    6. 6

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    7. 7

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    8. 8

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    9. 9

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    10. 10

      Juontaja Katja Ståhl avautui yllättäen sairaudestaan – ”Kohtalotovereita Suomi pullollaan”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      AP: Manchesterin itsemurhaiskun tekijä tunnistettu

    2. 2

      Älä usko näitä tietoja – 6 huijausta Manchesterin iskusta

    3. 3

      Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

    4. 4

      Kätilön sanat jäivät mieleen: ”On se sisäänkin mahtunut samasta reiästä, että rouva ponnistaa vaan”

    5. 5

      Sky News: Konsertissa ollut nainen ihmetteli vierellään olleen henkilön epäilyttävää käytöstä ennen räjähdystä

    6. Näytä lisää