Jyrki, Jyri, Jori

Viihde

Valikko

Lauri Tilkanen rohkeista rakastelukohtauksista Laura Birnin kanssa: ”Kohtauksia siinä missä muutkin”

Syysprinssi
Lauri Tilkanen ja Laura Birn tekevät rohkeat roolit pian ensi-iltansa saavassa Syysprinssi-elokuvassa.
Alli Haapasalon ohjaama Syysprinssi pohjautuu Anja Snellmanin samannimiseen menestysromaaniin. Opus ei ollut entuudestaan tuttu elokuvan toiselle pääosanesittäjälle Lauri Tilkaselle, joka luki sen vasta ennen koekuvauksia.

– Ihastuin siihen välittömästi, Tilkanen hehkutti IS:lle elokuvan kutsuvierasensi-illassa Helsingin Kinopalatsissa.

– Siinä on kyllä kirja, joka kestää aikaa todella hyvin. Upposi!

Tilkanen esittää Syysprinssissä nuorta kirjailijaa Juhanaa. Roolihahmo pohjautuu kirjailija Harri Sirolaan, joka koki lopulta traagisen kohtalon.

– Olihan se sellainen taso, jota en ole ennen näytellyt. Siinä mielessä oli mielenkiintoista katsella maailmaa sellaisen ihmisen silmin.

1980-luvulle sijoittuvassa elokuvassa riittää myös rakkauden hulluutta. Jo elokuvan trailerissa kävi selväksi, että valkokankaalla riittää paljasta pintaa ja erotiikkaa.

– Ne ovat kohtauksia siinä missä muutkin, Tilkanen kuittasi.

– Ne ovat osa meidän näyttelijöiden työtä. Voi ajatella, että jonkin muun kohtauksen näytteleminen voisi olla paljon haastavampaa.

Tilkanen kertoo kuvaavansa parhaillaan muutamaa kotimaista tv-sarjaa. Kotimaisten tuotantojen lisäksi Tilkasta kiinnostaisivat myös ulkomaiset projektit.

– Totta kai, miksei? Jos vain siihen on joskus mahdollisuus. Mutta sisältö edellä mennään. Olen kyllä tykännyt tosi paljon tehdä töitä Suomessakin, täällä on ollut kivoja projekteja.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Michael Jacksonin Paris-tytär poseeraa harvinaisessa yhteiskuvassa kuuluisan kummisetänsä kanssa – tältä Yksin kotona -tähti näyttää nyt

    2. 2

      Seksuaaliterapeutin pieni liukkarikoulu: Näin käytät liukastetta

    3. 3

      Turvapaikanhakijoita puolustanut pastori harkitseekin jäämistä Suomeen: ”En tiedä mitä tehdä”

    4. 4

      Taistelu maailmanmestaruudesta alkaa – IS seuraa Pikkuleijonien MM-finaalia hetki hetkeltä

    5. 5

      Nuori nainen päätti hurmata ihastuksensa: teki vaikuttavan esitelmän itsestään – mieheltä uskomattoman tyly vastaus

    6. 6

      Onko nyt takatalvi? Meteorologi antoi tyhjentävän vastauksen

    7. 7

      Pohjois-Korea uhkaa: ”Olemme valmiita upottamaan USA:n lentotukialuksen yhdellä iskulla”

    8. 8

      Niin söpö, niin lähellä ja niin helposti unohdettu – muista tämä saari, kun mietit kesämatkakohdetta

    9. 9

      Ovela Prinssi William pilaili Catherinen kustannuksella Lontoon maratonissa – herttuattaren ilme näkemisen arvoinen

    10. 10

      Tanska syyttää Venäjää asevoimiensa hakkeroinnista – ”Tapahtunut on ollut hyvin kontrolloitua”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Onnen päivät -näyttelijä kuoli 56-vuotiaana – aikoinaan tv:n suurimpiin tähtiin lukeutunut Erin Moran eli rankan elämän

    2. 2

      Antti, 39, voitti historian toiseksi suurimman Haluatko miljonääriksi? -potin – ”Olin varma, että pääsen 5-numeroiseen summaan”

    3. 3

      Kaksivuotias poika kuoli Lammin kolarissa

    4. 4

      Näitä ennen ihan normaaleja asioita nykylapset eivät enää saa tehdä

    5. 5

      Poliisi: Mopoilukulttuuri karkaa käsistä Nivalassa – ”On vain ajan kysymys, milloin tapahtuu isompi vahinko”

    6. 6

      Fuengirola-lehti: Poliisi keskeytti Antero Mertarannan keikan Espanjassa – kahdesti

    7. 7

      Onko tässä maailman seksikkäin pilotti? 25-vuotias kaunotar villitsee somessa: ”En ole aivan tavallinen lentäjä”

    8. 8

      Eevi Teittinen avoimena rankasta erostaan – suunnitteli häitä parisuhteen päättyessä: ”Tosi kova paikka”

    9. 9

      Tukku NHL-pelaajia vapautui Leijonien käyttöön – ”Lähden innolla messiin”

    10. 10

      Rokkimimmistä tuli huippunäyttelijä: ”Alkoholismini alkoi jo 25-vuotiaana”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    2. 2

      Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

    3. 3

      Sanna osti lähes uuden asunnon – kahden vuoden jälkeen se osoittautui karmeaksi virheeksi

    4. 4

      Bottas päätyi paalupaikalta palkintopallille, Vettel voittoon – IS seurasi Bahrainin F1-kisaa

    5. 5

      Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

    6. 6

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    7. 7

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    8. 8

      Ulla Appelsinin kommentti: Tragedia, josta arkkipiispa ei twiitannut

    9. 9

      Noloimmat tilanteet seksin aikana – onko itsellesi käynyt näin?

    10. 10

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Michael Jacksonin Paris-tytär poseeraa harvinaisessa yhteiskuvassa kuuluisan kummisetänsä kanssa – tältä Yksin kotona -tähti näyttää nyt

    2. 2

      Seksuaaliterapeutin pieni liukkarikoulu: Näin käytät liukastetta

    3. 3

      Turvapaikanhakijoita puolustanut pastori harkitseekin jäämistä Suomeen: ”En tiedä mitä tehdä”

    4. 4

      Taistelu maailmanmestaruudesta alkaa – IS seuraa Pikkuleijonien MM-finaalia hetki hetkeltä

    5. 5

      Nuori nainen päätti hurmata ihastuksensa: teki vaikuttavan esitelmän itsestään – mieheltä uskomattoman tyly vastaus

    6. Näytä lisää