Marko, Markus, Markku

Viihde

Valikko

Cheekiin yhdistetty Pia Lamberg juhli synttäreitään – onnentoivotus keskellä rintoja

syntymäpäiväsankari
Ilta-Sanomien tavoittama missikaunotar Pia Lamberg vietti 26-vuotissyntymäpäiväänsä Los Angelesissa
Rap-artisti Cheekiin yhdistetty Pia Lamberg vietti eilen keskiviikkona 26-vuotissyntymäpäiväänsä. Lamberg julkaisi syntymäpäivänsä kunniaksi kaksi valokuvaa itsestään Instagramissa. Ensimmäisessä valokuvassa Lamberg poseeraa beigen värisessä asukokonaisuudessa. Keskelle rintamustaan Lamberg on lisännyt tekstin: Happy Birthday.

– Hyvää syntymäpäivää minulle, Lamberg on kirjoittanut kuvatekstiksi.

Tekstistä selviää myös, että kaunotar on ollut syntymäpäiväillallisella.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen myös täältä.

Toisessa valokuvassa Lamberg poseeraa valkoisessa minimekossa ja mustissa saappaissa.

– Juhlimme synttäreitäni. Rakastan näitä vaatteita, Lamberg hehkuttaa valokuvassa.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen myös täältä.

Cheek kertoi tänään julkaistussa elämäkertakirjassaan JHT – Musta Lammas, että hänellä ja Lambergilla oli suhde viisi vuotta sitten. Ilta-Sanomat tavoitti Los Angelesissa asuvan Lambergin. Mallikaunotar kertoi, ettei ollut tietoinen siitä, että esiintyy Cheekin kirjassa, eikä kokenut tarpeelliseksi kommentoida Cheekin kertomusta.

Kirjasta paljastuu, että kaksikolla oli suhde vuonna 2011. Cheek kuvailee Mikko Aaltosen kirjoittamassa kirjassa aloittaneensa ”sekoilukauden” erottuaan tyttöystävästään Susannasta syyskuussa 2011.

”Olin tutustunut vuoden 2011 hallitsevaan Miss Suomeen, kruunustaan oma-aloitteisesti luopuneeseen Pia Pakariseen Elle Style Awards -gaalassa lokakuussa. Pia vaikutti mukavalta ja oli jäätävän kaunis. Kun hän palasi Los Angelesin -reissultaan Suomeen vuodenvaihteen jälkeen, aloimme tapailla matalalla profiililla. Riskien minimoimiseksi tapasimme vain kotonani Välskärinkadulla, mutta tiesin kyllä, että leikin tulella”, Cheek paljastaa kirjassa.

Suhdetta Piaan Cheek kuvailee ”lyhytkestoiseksi”.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi Hirvensalmen tapahtumista: Perheen isä kuoli, pojat loukkaantuivat vakavasti – äiti soitti hätäkeskukseen

    2. 2

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    3. 3

      Juhlarahaskandaali: Orpo oli itse hyväksymässä kohua herättänyttä teloituskolikkoa

    4. 4

      Lojuuko sinunkin ullakollasi lamppu, jolla voit tienata jopa kolmen vuoden palkan?

    5. 5

      Suomalainen asiantuntija pitää Toni Niemisen toimintaa ”yksiselitteisesti typeränä” – antoi huiman hinta-arvion mitaleille!

    6. 6

      Taiteilija teloitusjuhlarahasta: ”Luonnollinen valinta”

    7. 7

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    8. 8

      Niukassa napapaidassa tanssivan Laura Voutilaisen seksikäs Vain elämää -esitys saa Robinin punastumaan – ”Pikkasen pornoa toimintaa!”

    9. 9

      Juhlarahassa kuva kansalaissodan teloituksesta – valtiovarainministeri Orpo: ”En voi lainkaan käsittää tätä”

    10. 10

      Temptation Islandilla rajat ylittänyt Pauliina, 21, kertoo mitä kohuyönä todella tapahtui – ”Pelotti, mitä Niklakselle näytetään”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    2. 2

      Hups! Demi Mooren, 54, asuvalinta teki tähdelle tepposet – avonainen mekko paljasti rinnan

    3. 3

      Tiedätkö mitä ovat ramu, ebin tai MP? Testaa, hallitsetko nuorisokielen!

    4. 4

      56-vuotiaana menehtyneen Onnen päivät -tähden kuolinsyy selvisi – ystävä kertoo surullisista viimeisistä viikoista

    5. 5

      Hirvensalmella maalaistalossa kuolonuhri ja 2 vakavasti loukkaantunutta nuorta – ovat talon asukkaita

    6. 6

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    7. 7

      Osaatko ratkaista puusepän pulman?

    8. 8

      Huippusuosittu tv-tähti erakoitui ja lukittautui kartanoonsa – nähtiin ensimmäistä kertaa julkisuudessa yli kolmeen vuoteen

    9. 9

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    10. 10

      Tältä Kim Kardashian näyttää ilman kuvankäsittelyä – nautti rantalomasta kuuluisat kurvit pikkubikineissä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    2. 2

      Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

    3. 3

      Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

    4. 4

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    5. 5

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    6. 6

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    7. 7

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    8. 8

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    9. 9

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    10. 10

      Radiojuontaja Kim Sainio kilahti täysin kesken juonnon – raivosi ja kirosi: Haastattelu Matti Nykäsen kanssa meni pieleen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi Hirvensalmen tapahtumista: Perheen isä kuoli, pojat loukkaantuivat vakavasti – äiti soitti hätäkeskukseen

    2. 2

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    3. 3

      Juhlarahaskandaali: Orpo oli itse hyväksymässä kohua herättänyttä teloituskolikkoa

    4. 4

      Lojuuko sinunkin ullakollasi lamppu, jolla voit tienata jopa kolmen vuoden palkan?

    5. 5

      Suomalainen asiantuntija pitää Toni Niemisen toimintaa ”yksiselitteisesti typeränä” – antoi huiman hinta-arvion mitaleille!

    6. Näytä lisää