Sami, Samuli

Viihde

Tällaisessa luksusasunnossa Kim Kardashian ryöstettiin – Pariisin sydämessä sijaitsevan kattohuoneiston vuokra 15 000 euroa yöltä

Julkaistu:

katso kuvat!
Ökyasunnossa ovat majoittuneet Kardashianin lisäksi myös useat muut maailmantähdet.
Reality-tähti Kim Kardashian joutui sunnuntain ja maanantain välisenä yönä ryöstetyksi Pariisissa sijaitsevassa luksusasunnossa.

Ilta-Sanomat selvitti millainen asunto, jossa Kardashian yöpyi, on.

Kardashian vuokrasi hänelle jo entuudestaan tutun asunnon Pariisin muotiviikkojen ajaksi. Hän yöpyi samassa asunnossa ennen häitään kaksi vuotta sitten.

Muut muotiviikoille matkustaneet Kardashianit yöpyivät lähettyvillä sijaitsevassa Four Seasons -hotellissa.

ET Onlinen mukaan Kardashianin vuokraamassa asunnossa ovat yöpyneet lukuisat maailmantähdet, muun muassa Prince, Leonardo DiCaprio ja Madonna.

Noin 350 neliön kattohuoneiston vuokra on noin 15 000 euroa yöltä. Vuonna 2004 naapurihuoneisto myytiin noin 34 miljoonalla eurolla ja halvimman samassa talossa sijaitsevan asunnon vuorokausivuokra on noin 1400 euroa.

Vuonna 1839 rakennettu talo sijaitsee Pariisin keskustassa ja se tunnetaan nimellä ”No Address Hotel” eli ”Osoitteeton hotelli”.

Kardashianin vuokraama luksusasunto on yksi talon yhdeksästä asunnosta, joita miljonäärit ja julkisuuden henkilöt usein käyttävät. Talon kuvaillaan toimivan ökyrikkainen Airbnb:nä.

  • Katso yllä olevalta videolta, miten ryöstö eteni.
Sisäänkäynti asuntoihin tapahtuu joko yksityisen parkkihallin kautta tai suojatun sisäpihan läpi. Kadulla sijaitsevalla ovella ei ole ovikelloja tai summereita. Talon ulkopuolella ei myöskään ole vartioita.

Useat turvallisuusasiantuntijat ovat ihmetelleet, miten supertähtien suosimassa talossa ei ollut kunnollista vartiointia tai turvakameroita.

Jokaiseen ”Osoitteettoman hotellin” asuntoon kuuluu noin 20 henkinen tiimi, joka pitää sisällään kokkeja, autonkuljettajia ja muuta palvelusväkeä. Kardashian oli kuitenkin ryöstön tapahtuessa yksin asunnossaan ja öisin rakennusta vahtii ainoastaan yksi yövartija.

Poliisiksi pukeutuneet miehet tunkeutuivat reality-tähden luksusasuntoon yöllä kello 2.30 paikallista aikaa ja pakottivat Kardashianin kylpyhuoneeseen aseella uhaten.

Kardashianilta varastettiin ryöstössä koruja yli 10 miljoonan dollarin edestä. Lisäksi hänen yksityistä tietoa sisältävä matkapuhelimensa vietiin.

Näin ryöstö eteni

-Viisi poliisiksi pukeutunutta miestä menee sisälle rakennukseen, kun ovimies päästää heidät sisään.

-Ovimies laitetaan käsirautoihin aseella uhaten, jolloin hän johdattaa asemiehet Kardashianin ovelle.

-Asemiehet menevät Kimin huoneeseen ja uhkaavat häntä aseella päähän.

-Asemiehet sitovat Kim Kardashianin ja lukitsevat tämän kylpyhuoneseen, jossa tämä rukoilee henkensä puolesta.

-Asemiehet varastavat arvokoruja lähes 10 miljoonan euron edestä. Yhden sormuksen arvo on noin neljä miljoonaa euroa.

-Kanye West keskeyttää keikkansa New Yorkissa, kun hän kuulee tapahtumista.

-Kimin siskot Kourtney Kardashian ja Kendall Jenner lopettavat juhlimisen L’ Arc -yökerhossa Pariisissa ja kiiruhtavat asunnolle yhdessä henkivartijan kanssa kuultuaan tapahtumista.

-Kim Kardashian kiidätettiin takaisin Yhdysvaltoihin yksityiskoneella.

-Kim Kardashianin kone laskeutui yksityiselle lentokentälle New Yorkissa, jossa hänen miehensä Kanye West oli vastassa.

-Vastassa New Yorkissa oli mittavat turvatoimet: noin 10 autoa ja 20 turvamiestä.

Lähteet: Daily Mail ja TMZ

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi tiedottaa Turun sarjapuukotuksesta kello 14 – Viisi kysymystä, joihin odotetaan vastauksia

    2. 2

      Netflix kertoi lopettavansa suosikkisarjansa – pornosivusto lupautui tekemään seuraavan kauden

    3. 3

      Hassan, 45, asettui hengenvaaraan auttaessaan puukotettua: ”En voi kääntää katsettani ja antaa naisen maata maassa”

    4. 4

      Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    5. 5

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    6. 6

      Mahtavat letut eivät kaipaa edes hilloa – salaisuus piilee taikinassa

    7. 7

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    8. 8

      Aivoinfarkti yllätti ruotsalaisen kiekkotähden vessanpöntöllä – koiran haukunta havahdutti vaimon apuun

    9. 9

      Valtteri Bottas paljastaa tuloksensa Cooperin testissä – pärjäisitkö F1-tähdelle 12 minuutin kilpailussa?

    10. 10

      Samu Haber paljasti Vain elämää -konsertissa syyn, jolla hänet saatiin mukaan ohjelmaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    2. 2

      Tämä kaikki tiedetään epäillystä puukottajasta nyt: 18-vuotias marokkolainen, tuli Suomeen viime vuonna, haki turvapaikkaa

    3. 3

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    4. 4

      Puukotuksista epäillyn erikoinen käytös pizzeriassa herätti ihmetystä – ”Hän näytti olevan sulkeutunut omaan kuoreensa”

    5. 5

      Presidentti Niinistö antoi lausunnon Turun iskusta – lue koko lausunto sanasta sanaan

    6. 6

      Uudet tiedot kootusti: Tässä kaikki, mitä tiedämme nyt Turun sarjapuukotuksesta

    7. 7

      Ruotsalaistutkija: Marokkolainen terroristiverkosto ulottuu Barcelonasta Turkuun

    8. 8

      Kuvat: Poliisi nosti valmiutta Oulussa – kävelykaduille ilmestyi raskasta kalustoa

    9. 9

      Supo: Tästä syystä Turun puukotuksia epäillään terroriteoksi

    10. 10

      Radiojuontaja avautuu suhdetragediastaan: avomies petti parin yhteisessä vuoteessa – ”Sain kirjeen nuoremmalta naiselta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    4. 4

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    5. 5

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    6. 6

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    7. 7

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    10. 10

      Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi tiedottaa Turun sarjapuukotuksesta kello 14 – Viisi kysymystä, joihin odotetaan vastauksia

    2. 2

      Netflix kertoi lopettavansa suosikkisarjansa – pornosivusto lupautui tekemään seuraavan kauden

    3. 3

      Hassan, 45, asettui hengenvaaraan auttaessaan puukotettua: ”En voi kääntää katsettani ja antaa naisen maata maassa”

    4. 4

      Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    5. 5

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    6. Näytä lisää