Usko

Viihde

Valikko

12 vuotta yhdessä – tällainen oli Paula Vesalan ja Lauri Ylösen rakkaustarina

avioero
Vesala ja Ylönen ilmoittivat tänään avioerostaan. Parin rakkaustarina sai alkunsa jo yli kymmenen vuotta sitten.
Kaksitoista vuotta yhdessä viihtyneet Paula Vesala, 34, ja Lauri Ylönen, 37, ilmoittivat tänään Iltalehdelle avioerostaan. 2000-luvun alkupuolella seurustelemaan alkanut pariskunta ehti olla naimisissa vajaat kaksi vuotta.

Parin rakkaustarina sai alkunsa, kun Ylönen lauloi uransa huipulla olevassa The Rasmus -yhtyeessä ja Vesala vaikutti PMMP:ssä yhdessä Mira Luodin kanssa. Suomen suosituimpiin muusikoihin kuuluva pariskunta piti suhteestaan julkisuudessa matalaa profiilia kunnes he syksyllä 2007 ilmoittivat odottavansa lasta.

Vauvauutinen yllätti monet, sillä parin oli uutisoitu eronneen ja muuttanen jopa eri osoitteisiin. Vauva oli kuitenkin kaksikon mukaan erittäin toivottu ja suunniteltu, ja sen myötä Vesalan PMMP jäi keikkatauolle. Pariskunnan Julius-poika syntyi keväällä 2008.

Pari asui yhdessä Helsingissä esimerkiksi Vallilassa ja upeassa kivitalossa Jollaksessa ennen kuin he rakennuttivat itselleen hulppeaan miljoonakodin arvostettuun Karhusaareen. Talon suunniteluun kului kaikkiaan kolme vuotta ja rakentamiseen kaksi vuotta.

Vesala ja Ylönen esiintyivät ensimmäisen kerran julkisesti yhdessä vasta vuonna 2009, kun Vesala sai kutsun Linnan juhliin ja Ylönen saapui Linnaan hänen kanssaan. Juhlissa hyvin viihtynyt pariskunta säteili onnea ja Linnassa aiemminkin ollut Ylönen tanssitti Vesalaa.

Pariskunta meni naimisiin kymmenen vuoden seurustelun jälkeen marraskuussa 2014 ja he solmivat avioehdon pian alttarille asteltuaan alkuvuodesta 2015.

Vuonna 2014 Vesala nähtiin Vain Elämää -sarjan kolmannella tuotantokaudella ja pian sarjan kuvausten jälkeen hän muutti perheineen Yhdysvaltoihin. Vesala aloitti näytelmäkirjailijan maisteriopinnot UCLA:ssa Kaliforniassa ja Ylönen puolestaan jatkoi soolouraansa taiteilijanimellä Lauri.

Los Angelesiin nopeasti kotiutunut perhe kertoi viihtyvänsä rapakon takana loistavasti.

– Mieli on levännyt, kun Losissa on päässyt tuulettumaan julkisuudelta. On tehnyt todella hyvää saada tehdä privaattia settiä, Ylönen kommentoi muuton jälkeen Ilta-Sanomille.

Yhdysvaltoihin muutettuuaan Vesala ja Ylönen laittoivat Karhusaaressa sijaitsevan hulppean kotinsa myyntiin ja Suomen mittakaavassa poikkeukselliseksi kuvailtu talo myytiin viime vuonna noin 6,5 miljoonalla eurolla.

Vesala jatkaa tällä hetkellä opintojaan Yhdysvalloissa ja hänet nähdään juuri ensi-iltansa saaneessa Tyttö nimeltä Varpu -elokuvassa. Ylönen puolestaan on vihjaillut The Rasmuksen tekevän mahdollisesti paluun.

Pariskunta korostaa Iltalehdelle toimittamassaan viestissä, ettei heidän eroonsa liity draamaa tai yllättäviä käänteitä, vaan pitkä parisuhde tuli päätökseensä.

– Kaikkein tärkein asia, eli elämän mittainen tehtävämme vanhempina, jatkuu toisiamme kunnioittaen ja tukien, Ylönen ja Vesala kertovat.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ruotsinlaivan työntekijä todisti mykistävää tapausta: ”Ihmiset söivät kahvilassa katkarapuleipiään, kun haistoimme kovan hajun”

    2. 2

      Nuoria kesätöihin palkkaava konepaja löi vaatimukset tiskiin: ”Yli 3 sanan lauseiden muodostaminen on eduksi”

    3. 3

      Tunnistaako suomalaisen naamasta? Testaa

    4. 4

      Matti Nykästä vaadittiin allekirjoittamaan raittiussopimus tv-sarjaa varten – Katsoi vain vierestä, kun muut urheilijat joivat alkoholia

    5. 5

      ”Pistää ihan vihaksi” – Somessa kauhistellaan: Nanna Karalahden ja Jax-pojan, 1, ravintolakäynti ei mennyt putkeen

    6. 6

      KL: Cheek uhattiin tappaa Hartwall-areenalle – poliisilta mittavat turvatoimet keikalle

    7. 7

      Hannu Manninen lähtee tavoittelemaan olympiamitalia kovalla projektilla – ”Tunteet ovat pelonsekaiset”

    8. 8

      Luksusrivari aiheutti lihavan riidan – ostaja haki vahingonkorvausta, tulikin mojova lasku

    9. 9

      Tiesitkö? Joka kodista löytyvä ihmeaine taikoo valkoiset tennarit taas hohtaviksi

    10. 10

      Huumeet tuhosivat Huippumalli haussa -kilpailijan ulkonäön – katsojia järkyttänyt Dr. Phil -esiintyminen muutti elämän

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomessa asuva mies sai puhelimeensa järkyttävän viestin 6 500 kilometrin päästä – ”Ammuin juuri kihlattusi”

    2. 2

      Ruotsinlaivan työntekijä todisti mykistävää tapausta: ”Ihmiset söivät kahvilassa katkarapuleipiään, kun haistoimme kovan hajun”

    3. 3

      10 vakavaa varoitusmerkkiä parisuhteessa – ”Se on se hetki, jonka jälkeen ei kannata jäädä katselemaan”

    4. 4

      Kimi Räikkönen tapasi Nicole Kidmanin – ”Jäämiehelle” tyypillinen reaktio herättää hilpeyttä maailmalla

    5. 5

      Coca-Colan tehtaalla tehtiin iljettävä löytö Pohjois-Irlannissa – ”Se oli hirvittävää”

    6. 6

      Näin suomalaisjulkkikset selvisivät potkuista – Renne Korppila päätyi K-kaupan lihatiskille

    7. 7

      Helppo testi makuuhuoneessa paljastaa, onko kotisi sisäilma kunnossa

    8. 8

      Povekas reality-tähti narahti ”huiputtamisesta” – nolo somemoka paljasti totuuden tähden kadehditusta kodista

    9. 9

      Huumeet tuhosivat Huippumalli haussa -kilpailijan ulkonäön – katsojia järkyttänyt Dr. Phil -esiintyminen muutti elämän

    10. 10

      25-vuotias mies katosi Indonesiassa – löytyi valtavan pytonin vatsasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    3. 3

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    4. 4

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    5. 5

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    6. 6

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    7. 7

      25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

    8. 8

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    9. 9

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    10. 10

      Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ruotsinlaivan työntekijä todisti mykistävää tapausta: ”Ihmiset söivät kahvilassa katkarapuleipiään, kun haistoimme kovan hajun”

    2. 2

      Nuoria kesätöihin palkkaava konepaja löi vaatimukset tiskiin: ”Yli 3 sanan lauseiden muodostaminen on eduksi”

    3. 3

      Tunnistaako suomalaisen naamasta? Testaa

    4. 4

      Matti Nykästä vaadittiin allekirjoittamaan raittiussopimus tv-sarjaa varten – Katsoi vain vierestä, kun muut urheilijat joivat alkoholia

    5. 5

      ”Pistää ihan vihaksi” – Somessa kauhistellaan: Nanna Karalahden ja Jax-pojan, 1, ravintolakäynti ei mennyt putkeen

    6. Näytä lisää